Pienoismallit.net

Maalla, merellä ja ilmassa VII

Ajankohta
12.11.2016–13.11.2016
Sijainti
Kuopion Raittiustalo (Minna Canthin katu 52, Kuopio)
Järjestäjä
Pohjois-Savon pienoismalliharrastajat ry
Tapahtumaraportti:

Kiitos taas kaikille mallareille jotka toivat upeat pienoismallinsa näytille. Launtaina kävijämäärät jäivät vähäiseksi jolloin tapatumapaikalla kävi, mutta onneksi isänpäivä toi sunnuntaina runsaat kävijät. Junnuja oli paikalla myös useita ja monet heidän töistään oli kyllä yhtä hyviä kuin senioreiden työt. Joka vuosi yritettään vähän tapahtumaan tuoda myös jotakin uutta ja ihmeellistä. Tänä vuonna oli vuorossa pienoismalli valokuvanäyttely sekä oli myös pienivalokuva studio esittelemässä yleisölle harrastuksen tätä puolta, valokuvaushan on aika kiinteästi mukana tässä harrastuksessa.

Yleisön mielestä parhaat työt olivat :

1: Marko Paakkanen : Pienoismallit valokuvissa
2: Luke Soininen : Wind of Change
3: Lenni Marttinen : Pihan perältä

Julkisuutta harrastukselle ja tapahtumalle saatiin ylen kautta, artikkelin voi lukea linkin takaa.
Tässä niistä linkki:
yle.fi/uutiset/3-9289263

Malleja oli näytillä päälle 200. Mallareita saapui paikalle ihan kiitettävä määrä kauimmat olivat Viipurista ja Oulusta.

Junnumallareita oli kymmenkunta.

"Spesiaali thänksit" Maalla, Merellä ja Ilmassa VI-tapahtumasta kuuluu seuraaville:

SPONSORIT
- Minnan Lelu / Lelukauppa Partanen
- HämyTrans

MUKANA OLLEET KAUPPIAAT
- Pekripe, innokas mallikauppias Seinäjoelta
- Hobby Paint Stuff / Ville Myllylä
- Lounasravintola Cawa, buffetin pitäjä. Maukasta ja hyvää kaikille
- Mr. Välimäki, kaikkien kirppareiden "äiti"

Pohjois-Savon Pienoismallarit kiittää suuresti kaikille mukana olleille. Kiitos kuuluu teille.

Ensi vuonna teemamme on "SUOMI 100 VUOTTA" Tämä antaa mallareille aika vapaat kädet.

Kuvia tapahtumasta

Keskustelua tapahtumasta

Valtakunnanverkossa jotain:
twitter.com/search?q=%23suomikierros
Pekripe 13.11.2016 09:59 Vastaa lainauksella
Kiitos kaikille asiakkaille ja kiitos järjestäjille. Extra kiitos hyvästä avusta aamulla tavaroiden kannossa.
Oli taas hieno tapahtuma ja hienoja malleja näytillä. Mukava aina piipahtaa Savossa leppoisassa ja hienossa tapahtumassa. Mersuja oli todella hyvin esillä ja etenkin kaksitasot oli todella hienoja.

Pekka
Pekripe myynti
Kiitokset Pekripelle ja Pekalle vierailusta.Tervetuloa uudemman kera ensi vuonna.
Terv.Opa L ja P-S.mallarit.
Suurkiitokset kaikille näyttelyyn osallistuneille mallareille niin näytteilleasettajana kuin yleisönäkin sekä tietenkin n.s "suurelle yleisölle" joka mahdollistaa omalla panoksellaan näyttelyn järjestämisen.Paikalla olleille kauppiaille ja Tampereen/Sahalahden iskuryhmälle menevät myös "special" kiitokset ja kutsu ensi vuoden karkelohin .Kiitoksia satelee myös erikoismies H.Nikkiselle roudaus avusta.
Terv OPa. L. ja Pohjois-Savon P.m. harrastajat
Niin ..mainittakoon vielä ,että ensi vuonna Maalla,merellä ja Ilmassa VIII näyttelyn teemana on Suomi 100 vuotta.Aihetta on tarkoitus käsitellä vapaasti pienoismallien kautta ilman sen kummempaa skabaa.Kaikki valmistuneet mallit ovat voitto harrastukselle ja näin ollen myös voittajia.
Kiitoksia myös omasta puolesta kaikille myyjille ja mallareille jotka olivat paikalla sekä yleisölle.
Minultakin yhdessä ja erikseen: suuret kiitokset kaikille, jotka jotenkin osallistuitte tapahtumaan. Ilman teitä olisimme murjottaneet mallailupöytiemme ääressä tai työmaalla ilman häivähdystäkään harrastuksen sosiaalisista puolista. Nähdään taas eri puolilla Suomea.
Ei unohdeta myöskään sponsoreitamme eli Minnan lelu(Partanen) jaHämy trans
Kiitokset
Tuore juttu tältä aamulta näyttelystämme. areena.yle.fi/1-3819122?autoplay=true
Kiitokset järjestäjille !
Ole hyvä vain Tuomo .Terve tuloa ensi vuonna uudestaakin .
Kiitos kaikille myös täältä! Tuli vietettyä oikein mukava viikonloppu Kuopiossa.

-Ville
Kiitoksia itsellesi. Tuotevalikoiman laajuus näkyy olevan suoraan verrannollinen mukaan lähtevän laatikkopinon korkeuteen…;)
Kiitoksia järjestäjille, ja mieklellään otan kutsun vastaan. Vuodenkuluttua jälleen Kuopioon
Kiitokset täältäkin. Iskuryhmämme saapuu varmasti kuin aurinko taas ensi vuonnakin.