Pienoismallit.net

Maalla, merellä ja ilmassa II (Kuopion tapahtuma)

Ajankohta
12.11.2011–13.11.2011
Sijainti
Kuopion Raittiustalo (Minna Canthin katu 52, Kuopio)
Järjestäjä
Pohjois-Savon pienoismalliharrastajat ry
Kuopion mallitapahtuma 2011 järjestettiin toista kertaa teemalla Maalla.merellä ja ilmasssa raittiustalon hyväksi havaituissa tiloissa.Näyttely tuntuu saanen niin mallareiden kuin suuren yleisön suosion osakseen,ja hyvä niin.Vaikka Kuopion tapahtuma on profiloitunut n.s suuren yleisön tapahtumaksi tuntuvat mallaritkin löytäneen tapahtuman omakseeen.Porukkaa oli mukana linjalla Järvenpää Oulu,ainostaan pääkaupunki seudun mestariimallarit puuttuivat kööristä,ehkäpä näemme heidät v.2012 näyttelyssä isänpäivä viikon vaihteessa.
Näyttelyssä oli malleja esillä peräti 311 ,eli tapahtuma on kasvanut ainakin esillä olevien mallien puolesta yhdeksi Suomen suurimmista.Lippuja myötiin kahden päivän aikana 374+vippivieraat ja tietenkin mallarit ja heidän tukijoukkonsa.Eli parin päivän aikana näyttelyssä oli lähes 400 kävijää.Suuret kiitokset niin mallareille kuin suurelle yleisölle jotka mahdollistivat tapahtuman.
Erityis kiitokset Jari Männikölle josta on tullut tapahtumamme "Good Father".Kiitokset myös Lelukauppa Partasen Heikki Vartiaiselle,Askartelu kulman Mika Matikaiselle, A-Katsastukselle mahtavasta kukko saalista.
Erityis kiitos maininta myös Rissasen Timolle ja Paakkasen Markolle ja Leinosen Ollille,ilman näitä ukkoja homma olisi jäänyt tekemättä.Niin ja tietysti kaikille kerhon jäsenille ja Tuomarin hommaan rohkasti ryhtyneille.
Tämän vuoden näyttelyssä oli huomion arvoista "Juniorin" kova taso.Eritysesti allekirjoittaneeseen teki vaikutuksen Aku Heiskasen upeat leko-mallit
.Ensivuoden näyttelyn teemana on "Ilma sotaa merellllä38-2012"Eli tämän teeman alle mahtuvat erilaiset mertoiminta koneet kuten niin liityvät vesialukset.Esim Focke Wulff Condor ja susilauma sekä "saaliis kalat"
Toivotan kaikki mallarit ja y.m kansan jälleen tervetulleeksi Kuopijoon ensi vuoden Marraskuussa isänpäivä viikonvaihteessa.
Mallailu terveisin Opa L.

Kuvia tapahtumasta

Keskustelua tapahtumasta

AAh turvallisesti kotona. Kiitosta meidän perheeltä sinne kuopioon jälleen hyvin järjestetystä tapahtumasta. Niin olihan siellä lisäksi melkoinen määrä nähtävääkin:-)
Toivottavasti päästään taas vuoden päästä uudestaan.
Kiitokset Esalle osallistumisesta ja siitä että,saimme hienot mallisi näyttelyyn.Toivottavasti kalakukko maistuu.Terve tuloa ensi vuonna uudestaan.Opa L.
Miellyttävän lämminhenkin tapahtuma jälleen kerran. Kiitokset Kuopion pojille hyvistä kekkereistä. Ensi vuonna uudestaan.:)
Eipä muuta kuin tervetuloa uudelleen.Kukot on taas vuoden päästä jaossa.Terv.Opa L.
Kovasti kiitosta järjestäjille. Hieno ja hyvä tapahtuma :-)
Kiitoksia järjestäjille ja kanssamallareille! Hyvä ja lämminhenkinen tapahtuma lähellä keskustaa :) Ja kiitokset myös Hurricanesta ;)
Hienon näyttelyn ja paljon malleja saatte vuosittain järjestettyä Kuopioon.
Näin ensimmäistä kertaa paikalla käyneenä olisi mukavaa, jos ainakin näyttelyn pystyttäjillä
olisi nimilaput. Olisi mukavaa tarinoida paikallisten kanssa, jotka esim. täällä foorumilla esiintyvät.

Terv. Ari Paajanen
Mikkeli
Kiitos omastakin puolesta järjestäjille. Mukavasti oli malleja tuotu paikalle. Toivottavasti näyttelyn suosio jatkaa noususuhdannettaan myös jatkossa!
Kiitoksia kaikille. Loistava porukka kasassa.
Kiitokset hienosta tapahtumasta myös täältä päin. Malleja oli paikalla kiitettävä määrä ja toivottavasti tapahtuma kasvaa tulevaisuudessa. Ensi vuonna nähdään taas!

Kuviani tapahtumasta: mk96.1g.fi/kuvat/Pienoismallit/Kuopion%20pienoismallin%E4yttely%202011/
Ari Paajanen kirjoitti:
Hienon näyttelyn ja paljon malleja saatte vuosittain järjestettyä Kuopioon.
Näin ensimmäistä kertaa paikalla käyneenä olisi mukavaa, jos ainakin näyttelyn pystyttäjillä
olisi nimilaput. Olisi mukavaa tarinoida paikallisten kanssa, jotka esim. täällä foorumilla esiintyvät.

Terv. Ari Paajanen
Mikkeli
nimilaput hyvä huomio. Yritimme erottua lippalakein, mutta jos ensi vuodeksi muistetaan ne nimilaput
Kiitos mallareille, yleisölle, omalle väelle tapahtuman onnistumisesta. Superkiitos taas Männikön Jarille. Ja isot kiitokset myös kauempaa tulleile. Toivottavasti kalakukot maistuu…
Ps.
Ostakaa tämän päivän Savon Sanomat. Siellä on aika iso juttu tapahtumastamme.

Itse sairastuin kesken homman ja jouduin jättämään leikin kesken.
Tulokset tulee varmaan vielä tänään tänne.
T-T.
Miika Kaarna kirjoitti:
Kiitokset hienosta tapahtumasta myös täältä päin. Malleja oli paikalla kiitettävä määrä ja toivottavasti tapahtuma kasvaa tulevaisuudessa. Ensi vuonna nähdään taas!

Kuviani tapahtumasta: mk96.1g.fi/kuvat/Pienoismallit/Kuopion%20pienoismallin%E4yttely%202011/
Lisää ihmeessä noin hienoja kuvia meidän tapahtuman sivuille.
Sinnehhän voi lisätä niitä kuka vain.
T.T
^ Voinhan noista tietysti joitakin laittaa myös tänne. ;)
Timo Rissanen kirjoitti:
Ostakaa tämän päivän Savon Sanomat. Siellä on aika iso juttu tapahtumastamme.
Löytyykö kyseinen juttu Savon Sanomien nettisivuilta?
nettisivuilla ei ilmeisesti juttua löydy, mutta maksullisesta näköislehdestä juttu löytyy.
www.savonsanomat.fi/asiakaspalvelu/tilaukset/epaper.show
Ari Paajanen kirjoitti:
Näin ensimmäistä kertaa paikalla käyneenä olisi mukavaa, jos ainakin näyttelyn pystyttäjillä
olisi nimilaput.
Piti laittaa rintamukseen jo viime vuonna… sama piä kesät talavet. Kiitoksia kaikille, itseäni miellytti varsinkin juniorimallareiden huima taso! Muutaman vuoden päästä ei enää ilkeä omiaan tuoda näyttelyyn jos kehitys jatkuu samalla vauhdilla. Hatunnosto kaikille junioriluokan mallareille!
Junnujen taso oli kyllä kova koneiden puolella :)
Kiitokset Savon pojille mukavan ja "lupsakan" mallaritapahtuman järjestämisestä. Mallimäärä lisääntyi edellisvuoteen verrattuna varsinkin lentokoneissa ja koska taso mielestäni oli hyvä kaikissa malliryhmissä, saivat maksaneet katsojatkin rahoilleen vastiketta. Eiköhän taas ensi vuonnakin tulla Savoon.
Täältäkin tullaan jos ehditään kiitos Opan kannustamisen. Hurricane sai jo tänään alkua ja siitä tulee hiukan erilainen kulkine näin joulun lähestyessä ;)
Iltaa arvoisat kanssa mallarit.Pääsin vihdoin kotiin ja tässä Kuopion MaallaMerellä ja Ilmassa tapahtuman mallikilpailun tulokset:
Lentokoneet 1(Potkurikoneet 1:72 ja pienemmät)
1.Kauko Suntioinen:Friedrichaffen FF-33
2.Ari A Honkonen:Tupolev Tu-95 MS Bear H
3.Timo Rissanen:Thunderbolt P47D

Lentokoneet(Suihkukoneet 1:72 ja pienemmät)
1.Angel Martinez: OA-4M Skyhawk
2.Antti Lappalainen:Handley Page Victor K2
3.Opa Laitinen:F2H-3/4 Banshee

Lentokoneet 2(1:48 ja isommat)
1.Angel Martinez: JU 87 B2 Stuka
2.Mikko Heikkinen: Fokker DR.1
3.Opa Laitinen :P-47 N Thunderbolt "Gerry"

Sotilaskalusto 1(1:72 ja pienemmät)
1.Kasimir K: Challanger 1
2.Angel Martinez: SdKfz 251/1
3.Mikko Heikkinen:Autoblinda

Sotilaskalusto2(1:72 suuremmat)
1.Mikko Heikkinen:Cromwell
2.Riku Syrjänen: SdKfz 251/22 Ausf D
3.Kasimir K:BMP-3

Autot ja moottoripyörät.
1.Jussi Markkanen:Bussing 80005+Traileri
2.Timo Rissanen: Trabant
3.Jarkko Syrjänen :69 Mercury Cougar CJ428

Vesialukset.
1.Tapio Huhtelin:Schnellboot S-100 1:32
2.Angel Martinez U-boot Type VIID 1:144
3.Jari Männikkö:U:S.S Fletcher 1:144

Teema(Suomen ilmavoimat sodan jälkeen)
1.Opa Laitinen:Saab 17A 1.72
2.Tuomo Kamppinen:VL-Tuisku 1:72
3.Kauko Suntioinen:Saab Safir D 1:72

Dioraamat:
1.Esa Heikonen:1815 Waterloo
2.Mikko Heikkinen: Spiders Nest
3.Tommi Saikkonen:Urea (J)acta est

Figuurit:
1.Mikko Heikkinen:Emman Laulu.
2.Esa Heikonen:Blondie
3.Timo Rissanen:Vappu upseeri

Luokka muut:(Fantasia ,rautatiet scifi y.m…)
1.Otso Valkeeniemi:Browning M02 0,50 cal.
2.Jari Mänikkö: Late Lammas
3.Timo Rissanen:Me-110 Pilotin mittaritaulu.

Lauantain yleisön suosikit:
1.Esa Heikonen:1815 Waterloo
2.Marko Paakkanen:Escape from icy hell
3.Ari A Honkonen :Tupolev Tu-95 MS Bear H

Sunnuntaina äänestettiinvain yhtä yleisön suosikkia ja La. voittajat eivät olleet mukana tässä äänestyksessä:
Sunnuntain Yleisön suosikki oli Jari Männikön Matkalaukku dioraama.

Suuret kiitokset kaikille mallareille,kerholaislle ja näyteille asettajille jotka osallistuitte tapahtumaan ja teitte sen näin mahdolliseksi.Kiitokset myös Lelukauppa Partaselle ja Askartelukulmalle sekä "Herra Revellille" tuesta Pohjois-Savon P.malliharrastajille.Erityiskiitokset myös Niiralan Martoille ,Jari Männikölle ja Timo Rissaselle.
Malleja oli esillä tänä vuonna reilusti yli 300 joista noin 95% uusia ennen Kuopiossa näkemättömiä malleja.Tapahtuma kasvaa ja kehittyy eteenpäin vuosi vuodelta.Tarkempi tapatuma raportti seuraa myöhemmin.Mallailu terveisin Opa L.
No nyt itsekkin kotona Kuopiosta. Kiitoksia järjestäjille sekä kaikille muillekkin kanssamallareille, on hauskaa kun Kuopion motitukseen osallistuu näköjään entistä runsaampi maara mallareita ympäri suomenniemeä. On erittäin antoisaa ja hauskaa vaihtaa ajatuksia sanoisimmpa meilkein soittaa suuta muustakin kuin mallailun tiimoilta. Juuri tämänlaatuinen keskinäinen kanssakäyminen luo tapahtumasta antoisan ja lämminhenkisen.

Kyllä kalakukko maistui emäntä kysyi ensimmäsenä onko kukkoa mukana ja samoin tein sita rupesi lämmittämään ja syömään. Saan kuulemma siirtyä heti kohta mallailemaan jotta ensivuonnakin moista herkkua olisi nääs.

Ja jos savolaisia sanotaa lupsakoiksi niin hauskoja veikkoja löytyy kyllä Oulu, Jyväskylä suunnastakin heh.
Kiitoksia kaikille mukana olleille hauskasta viikonlopusta mallien ja mallarien parissa.

Terveisin Jari Männikkö
Olli Leinonen kirjoitti:
nettisivuilla ei ilmeisesti juttua löydy, mutta maksullisesta näköislehdestä juttu löytyy.
www.savonsanomat.fi/asiakaspalvelu/tilaukset/epaper.show
Voisiko joku lehden omaava savon mallari voikka laittaa kyseisestä opuksesta valokuvan nettiin… itselleni ei tule kyseistä opusta. Jäis dokumenttiä sekä vielläpä muut Suomemaan asukit voisivat lukea sen.
Kiitokset järjestäjille mukavasta viikonlopusta !
Oli oikein antoisaa keskustella samanhenkisten kanssa kaksi päivää.
Tuomo.
Savon sanomain valokuvaa ei passaa mennä laittamaan nettiin oma toimisesti missään tapauksessa.Kuvan oikeudet ovat S.Sanomilla ja tästä netti siirrosta päätyy pahimmillaan vielä käräjille.Meikäläisen kuvaa ei nettiin.Tuon Markolle vaikka lehden muistoksi niin näet jutun.
Timppa vielä lisäilee.
Kiitoksia on sadellut puolin jos toisin. Olisi kiva saada myös jotain negatiiviselle puolelle.
Ne rintalappuset tvs. tulemme laittamaan ensi vuodelle.

Oli kiva nähdä mallareita ja rupatelle sen aikaa kun saatoin olla paikalla.( Joiduin jättämään koko homman su-aamuna. Tänään diagnosoivat keyhkokuumeeksi. Saikku, saikkua…).

Täytynee lepäillä ja aika kauan.

Kiitokset kuuluu ehdottomasti myös Vuorimiehen Matille, joka käsittämättömällä viisaudellaan hokasi tämän vuoden teeman. Ja on joka vuosi tuonut malleja, jotka hänen mielestään ei muka ole kilpailuun näyttäviä…
Teema poiki lentokoneita pöydät täyteen.

Uskoisin, että Opa julkaisee jo ensi vuoden teeman ihan lähiaikoina.
Petri Lyy 14.11.2011 15:17 Vastaa lainauksella
Mielenkiintoisia kuvia, ilmeisesti ollut hieno tapahtuma. Eikö Kuopiossa netti toimi, kun kuvagalleriassa taitaa olla aika paljon täällä ennen näkemätöntä tavaraa.
Kiitokset palutteesta niin Petri Olaville kuin kaikille muillekin tähän keskusteluun osallistuneille.(Oma kohtaista kommentointia Kuvagalleriasta j.n.e..) Uusia malleja on tullut tehtyä paljon,pelkästään tähän Ilmavoimat jne… teemaan Toukokuun lopusta Marraskuun puoliväliin tuli väännettyä kokoon 12 K.P.L. 1:72 teeman Suomi malliaSen lisäsäksi 2kpl.avaruusaluksia. Vostokki oli ihan pirun isotöinen ja Apolloa rakentamista häiritsivät Per… hirvi kärpäset.Taisi siellä tulla pari Regia Aeronautican konetta mukana ja U.S.S. Arizonakin saatiin vihdoin kursittua kokoon Ja tuo Zlin Z-42 on melkein valmis ,jos kuvaus onnistuu niin niin malli on valmis viimeistään ennen "dead linea" 19.11.
Ei oikein ole ollut aikaa enkä ole tuntenut mielekkääksi ryhtyä julkaiseemaan jokaisesta rakentamastani mallista kuvaa netissä.Mutta jos joku tuntee mielenkiintoa niin voin kyllä yrittää lisätä uusia kuva kansioita näistä n.s "uusista" malleista
Petri Lyy 14.11.2011 19:54 Vastaa lainauksella
Se tässä nyt harmittaa, että viikonloppuna olisi ollut ihan joutavaa aikaa, mutta ei arvannut lähteä kun Kuopioon on niin julmettu matka. (Suomi-Savo -sanakirja on joskus tullut luettua.) Sinnehän pääsee vissiin nykyään ilman viisumiakin, joten vuoden päästä täytyy ottaa rouvaa kädestä ja ehdottaa kaupunkilomaa itäiseen pääkaupunkiin.
Petri Olavi kirjoitti:
, joten vuoden päästä täytyy ottaa rouvaa kädestä ja ehdottaa kaupunkilomaa itäiseen pääkaupunkiin.
Näin minäkin tein. Tapahtuma paikan vieressä on iso ostari, joten kyllä rouva siellä viihtyy - jos herran lompsa kestää :-)
Petri Olavi kirjoitti:
Se tässä nyt harmittaa, että viikonloppuna olisi ollut ihan joutavaa aikaa, mutta ei arvannut lähteä kun Kuopioon on niin julmettu matka. (Suomi-Savo -sanakirja on joskus tullut luettua.) Sinnehän pääsee vissiin nykyään ilman viisumiakin, joten vuoden päästä täytyy ottaa rouvaa kädestä ja ehdottaa kaupunkilomaa itäiseen pääkaupunkiin.
Ja jos rouva ei piäse, nii voe tokkiinsa annoo luppookkii.. liitteenä tulevoo varten---->

Kottoopoestumislupahakemus

Minkä takija
O Pietään meijän osaston yöjuoksukilipaelut
O Muuttii männöö
O En ilikijäes olla poeskaan
O Käön esittelemässä uutta lyyssiä
O Vanahakii takki kelepoo

Kottiintuloaeka
O Tullaan kun keritään
O ETYK (En tule yöks kottiin)
O Pimmeellä

Jos en tule luvattuna aekana
O Kiusaus voetti
O Muutkaan ee lähtennä
O Tuluva vei sillan
O Kengännaaha katkes

Jos piästät niin luppoon
O Männä vastakii
O Huastoo kaekki mittee illalla tapahtu
O Ottoo sinuttii joskus matkaan

Jos et piästä niin
O Lähen kuitennii
O Mänen ja ruppeen roeskamaan
O Alan kuromaan hapanta
O Oon äkänen viikon aenakii
O Peppuroen lattijalla, huuvan ja ättäröen
O Jurnutan että kun et piästännä

Lupa myönnetty

Päeväys:

Puumerkki:

Hyvä Marko. Pittää printata ulos.
Luulisin, että monille olis Savo-Suomi sanakirja paekallaan.
Netistä kopsattu juttu, mutta sopi hyvin vaan keskusteluun.
Lisäsin muutaman kuvan Savon Sanomista. Tekijänoikeuksia ei loukattu, koska kuvien alle piti laittaa kuvaaja, tekstin kirjoittaja ja lehti. Tämän otin selvää soittamalla ko. lehden juridiikasta vastaavalle.
Sensijaan itse en saanut kunnon kuvia lehtileikkeestä.
T.T
Kohtapuoliin Opa vissiin kirjoittaa raportin tapahtumasta. Itse en sitä voi kirjoittaa, koska jätin homman kesken sairauden takia.
Kiitos järjestäjille erinomaisesta näyttelystä! Toivottavasti taas ensi vuonna uudestaan;)!