Pienoismallit.net

Kauko Suntioinen

Epäilemättä mielenkiintoinen juttu, mutta toivottavasti suomeksi.
Itsa olen rakennellut jonkun verran Puolan Ilmavoimien II MS:n koneita ja joutunut kanssa selvittelemään väriasioita. Olen käynyt monta kertaa Ilmavoimien museossa Krakovassa ja minulla on yhteyksiä heikäläisiin mallareihin, joiden kanssa on peistä taitettu.
Puolan Ilmavoimien koneet olivat 90% maalattu 30-luvun lopulla (siis sodan alkaessa) yläpuolelta ns. Polish khakilla, jota riittävän hyvää ja sopivaa saa sekoittamalla loraus esim Humbrol 30 (vihreä) Humbrol 29:ään (ruskea). Jotkut ohjeet hyväksyy Polish khakiksi jopa pelkän 29:n, mutta kyllä siihen saa vähän laittaa vihreää sekaan. Pääsävy on kuitenkin ehdottomasti ruskeahko.
Alapuolelle tuleva sininen on pieni loraus valkoista normaaliin Humbrol 65:een. Pelkkä 65:kin käy hätätapauksessa. Sävythän ovat usein varsin suhteellisia varsinkin maalauksen iästä riippuen.
Näin oli maalattu siis PZL P.7, PZL P.11, P.23 Karas, P.26 ja P.43 Los-koneet. Vanhat Lublin tiedustelukoneet olivat useasti monivärisiä. Samoin laivaston koneilla oli sitten omat värinsä.
Koska oletan sinun kuitenkin rakentavan Ilmavoimien koneita, en puutu tässä noihin muihin väreihin.
Hurricaneja oli tarkoitus tulla Puolan Ilmavoimille, mutta homma tyssäsi historian kiireeseen ja sota ehti alkaa ennen kuin toimituksia päästiin edes aloittamaan. Uskon tuon yhdenkin koneen pysyneen Englannissa, tosin ehdittynä maalata Puolan tunnuksilla. Kukaan puolalainen harrastaja ei ole koskaan sanonut Hurricaneista mitään. Olisi varmaan sanonut, jos yksikin sellainen olisi Puolassa joskus ollut.
Laskutelineen pyörän tukeminen?   24.10.2011 20:02
Itse olen tukenut katkenneita laskutelineitä ja muita akselin tapaisia poraamalla 0,3 mm sormiporalla reiät yhdistettäviin pintoihin ja laittanut pikaliimalla kitarankielestä katkotun tukilangan tukemaan. Se on ohutta mutta jäykkää kamaa eikä liitos katkea ainakaan samasta kohdasta toistamiseen.
Shavrov   31.5.2011 20:54
Olen aloittanut väsäämään resiinimallia Choroszyn 1/72 Shavrov-lentoveneestä. Teen siitä suomalaisten käytössä olleen SV-187 yksilön. Tässä vaiheessa tarvitaan tosi tietäjien käsityksiä asiasta. Suomalaiset maalasivat siihen itärintamatunnukset hakaristien lisäksi, mutta puututtiinko muuhun väritykseen?. Eli pidettiinkö kone neukkuväreissään ja jos pidettiin, niin mitkä värit esim Humbrollilta olisivat oikeat? Antakaa varman tietämyksenne pulputa esiin ja kertokaa mahdollinen totuus niin mallini etenee.
Täytyy kai minunkin lopulta ilmoittautua tähän siviilikonerakenteluun, että saisi inspiraation tehdä valmiiksi Airfixin vanha 1/144 Air Francen Airbus A300. Katsotaan mitä syntyy…
Suomalainen tarkka-ampuja 1809   10.1.2011 22:16
Oletpa ottanut mielenkiintoisen projektin toteutettavaksi. Runebergin luoma "Sven Dufva-taruhahmo" kuului Sandelsin komentamaan Savon prikaatiin ja kuului ainakin elokuvassa majuri Dunckerin johtamiin etelä-savolaisiin miehiin. Sven Dufvan esikuvana pidetään kuitenkin Vaasan rykmentin Mustasaaren komppanian sotamies Bångia, jonka kerrotaan Koljonvirralla taistelleen suunnilleen niin kuin tämä Svenkin. Tosin sillä erotuksella, ettei kuollut, vaan selvisi vaikeasti haavoittuneena ja eli vanhaksi mieheksi. Voinet siis valita mallisi asepuvuksi vaasalaisten tai savolaisten sotisovan.
Pukinkontin saldoa   24.12.2010 22:05
Taidan olla vanha tuhma mies, en saanut mitään joululahjaa (ainakaan toistaiseksi), en varsinkaan mallailuun liittyvää. Virkaa tekevä naisystäväkanditaattikin totesi pari viikkoa sitten nähtyään vielä laatikoissaan olevat mallit kaapissani, että eikö noita ole jo tarpeeksi. Eikä siis ostanut mitään. Mutta minä poikapa kävinkin pari viikkoa sitten Kuivalaisella ja heh heh…Kyllä nyt on Joulumieltä. Sitä samaa teille muillekin mallailukollegoille.
bf 109 E 4/7 trop.   23.12.2010 17:19
LG2 ei toiminut olemassaolonsa aikana Afrikassa. (Puola, Länsirintama, Taistelu Englannista, Balkan ja Venäjä, mutta ei Afrikassa. Ei ainakaan Wikipedian LG2-historiikin mukaan). LG (Lehrgeschwader) ei ole laivue vaan lentorykmentti. Tässä tapauksessa jonkun sortin sekalentorykmentti sillä LG2 koostui kolmesta erilaisesta gruppesta eli laivueesta. I oli hävittäjälaivue, II oli lähinnä maataistelulaivue ja III tiedustelulaivue. LG2 "ajettiin alas" vuoden 1942 aikana ja sen laivueista tuli jonkun muun perustelun rykmentin osia. Kukin geschwader koostui normaalisti sodan alkuvuosina 3:sta gruppesta eli laivueesta ja kukin laivue sisälsi kolme staffelia eli lentuetta. Sodan myöhempinä vuosina rykmentteihin lisättiin usein neljäskin laivue ja se tietysti nosti lentueidenkin määrää vähintään kolmella.
Geschwadereita eli lentorykmentejä oli JG (Jagdgeschwader = Hävittäjälentorykmentti), KG (Kampfgeschwader = Pommituslentorykmentti), Schlagchtgeschwader = Maataistelulentorykmentti) ja edellämainittu LG. (Eikö pistäkin hieman kieltä solmulle kun yrittää ensi kertoja lausua noita saksalaisia sanahirviöitä). Tässä sinulle Veeli LYHYT oppimäärä saksalaisten lentojoukkojen perusjärjestelmästä. Joku muu saa jatkaa tarkemmin, jos haluaa.
Vilnan mallikaupat   22.9.2010 19:57
Olisin lähdössä ensi viikoksi Vilnaan. Onko joku jo käynyt paikan mallitarjontaa katsastamassa ja osaisi antaa mahdollisista mallikaupoista vinkkejä ja osoitteita.
Hampurin alueen museot??   1.7.2010 18:20
Uetersenissä, vähän Hampurista länteen, oli ainakin ennen Länsi-Saksan aikoihin Ilmailumuseo Luftwaffen kararmialueella, jonne pääsi sisään kun oli nimenomaan menossa museoon, joka sijaitsi Marseille-kasarmissa. Onko kyseinen paikka enää voimissaan, en tiedä. Silloin siellä oli Me-109 Rollsin moottorilla ja He-111 samoin muistaakseni Rollseilla. Taisivat olla entisiä Espanjan Ilmavoimien koneita. Mutta etsivä löytää…