Pienoismallit.net

Timo Rasimus

Oikein toimittu.
Vastuullista toimintaa.
Ehdotonta tarkkuutta tuskin oli oikeissakaan maaleissa, mutta kuraamisesta ja likaamisesta huolimatta, oikean vaikutelman saamiseen kyllä auttaa, jos pohjaväri on oikein. Eihän niillä kurilla ja pölytyksillä ole tarkoitus peittää mallia, vaan tehdä luonnollinen efekti kalustolle.
Kokonaan toinen asia sitten, jos ottaa lähtökohdaksi puhtaasti taiteellisen kannan, jossa modulaatioilla luodaan oikein hienon näköisiä malleja, joilla on hyvin vähän tekemistä aidon laitteen kanssa. Mutta se on jokaisen valintakysymys.

Maaleja alkaa olemaan niin paljon, että heikompaa hirvittää. Eli mitä erinomaista näissä uuden sukupolven maaleissa on?
Eli mikä on se täky, että mallariparka uusisi koko maalivarastonsa?

Mainokset, siis esite, kehuvat toki uuden tuotteen aina erinomaiseksi. Niinhän niiden pitääkin. Itse kaipaisin eniten kestävämpää maalipintaa. Akryylit tuntuvat jopa pohjamaalatuista pinnoista lähtevän kun vähän ilkeämmin vilkaisee. Siksi on aina kiire vedellä suojalakkoja pintaan. Onneksi niitäkin on nykyään jo aika hyviä.
Vesikko 1/72 Special Navy   17.2.2020 16:46
[quote=


Puolustusvoimien katsaus 5 kertoo kohdasta 7:43 eteenpäin tilanteen Vesikon aseen tapauksessa. Madsenin ASE viedään sisälle, mutta kehto ja jalusta jäävät sukellettaessa kannelle. Hieman yllätyin tuon kehdon jättämisestä veden kanssa tekemisiin, mut kaipa ovat asian harkinneet ;-P
[/quote]

SA-kuvassa 32524 tuo kehdon jääminen paikalleen näkyy erinomaisen hyvin.
Helppo löytää, ei tarvitse edes numerolla etsiä, kun laittaa hakusanaksi Vesikko, niin kuvia tulee vain 20, joista toiseksi viimeinen on kuva jossa Vesikko pintautuu ja jalusta sekä kehto näkyvät selvästi. Madsenista on kanssa mukavasti kuvia.

Itse aloitin mallin eilen, ja yllätyin miten vähän kittiä loppujen lopuksi tarvitsin rungonpuolikkaiden väliin. Vain pariin pieneen kohtaan, ja niistäkin keulan osalta kyseessä oma moka.
Etu- ja takarungon liittäminen hieman jännittää, mutta luultavasti sama systeemi kuin rungonpuolikkaissa, toimii myös tässä, eli pieni pätkä kerrallaan huolella asetellen ja Tamiyan nopealla nesteliimalla.

Onko joku saanut selvää niistä rungon sivuun porattavien reikien sijainneista?
Etukansi oli helppo, koska siinä oli selkeästi merkitty kohta mistä paikat mitataan, mutta sivukuvassa reikien paikat on merkattu jollain sellaisella systeemillä, mitä ei teknisessä piirustuksessa opetettu -80 luvulla.
Vesikko 1/72 Special Navy   8.2.2020 21:00
Aina mallilta tietysti saa toivoa enemmän, ja Madsenin puuttuminen on oikeasti aika ikävä asia, mutta muuten olen vuosien aikana tullut siihen tulokseen, että sellaista Suomimallia ei tulekaan, mitä ei täällä haukuttaisi. Jokin aika sitten täällä kyvykkäät vielä muuttivat IIA:n malleja Vesikoiksi rakentamalla itse torneja erinäisillä tekniikoilla. Puutteistaan huolimatta nyt on sentään valmis aihio, ja eipä tuo 65 euroa nyt niin suuri summa ole, kun katsoo mitä esim. sisuskaluilla varustettu panssarivaunun malli maksaa, tai joku Eduardin Royal paketointi mersuista.
Vesikko 1/72 Special Navy   7.2.2020 21:08
Jari B. Miettinen kirjoitti:
Itse ihmettelen sitä että vedenpoistoaukkojen ja muiden vastavien reikien taakse rungossa ei tule mitää vaan mallista näkee läpi.
htimor68.kuvat.fi/kuvat/Kaupunkeja%20ja%20paikkoja/Suomenlinna/touko_6_kuvat%20105.JPG/_medium.jpg

Näyttäisi itse ottamieni kuvien perusteella siltä, että ennen veneen remonttia, myös aidosta näkyi läpi. Uudemmissa kuvissa noiden aukkojen takana on jotain, mikä peittää näkyvyyden. Sitä en tiedä kumpi on oikein.
Pasi   26.11.2019 21:59
Combat Models kirjoitti:
https://www.pienoismallit.net/keskustelut/14866_combat-models-uutisia-1-72-sisu-xa-180-pasi
Lopultakin!!!
Pakkohankinta, ja luulisi olevan kysyntää muuallakin kuin Suomessa.
Nyt vielä isommassa mittakaavassa, niin on Joulu kalenterista riippumatta.
Hurricanes HC458:n siviilitunnus   10.11.2019 04:44
Menee osaksi arvauksen puolelle, mutta ainakin toisesta Norjaan jäänneestä Hurricanesta löytyy kuva, jossa kone on romuna jossain Norjan kamaralla. Kuva on otettu oikealta takaapäin, ja koneen verhoilu on revennyt alhaalta noin puoleen väliin runkoa korkeussuunassa. Ehjäksi jäänneessä osuudessa ei näy mitään siviilitunnuksia, ja jos kaikki on maalattu kuin OH-IPL, niin voisi olettaa, että ainakin jotain näkyisi.
Toisaalta koneesta on muistaakseni toinenkin kuva, en vain löytänyt sitä tähän hätään, ja en muista mitä siinä näkyy.
Kotimainen härkävaunu   20.10.2019 14:25
Kiitoksia…

Juuri tuonkaltaista tietoa toivoin. SA-kuvat, vaikka muista syistä olen niitä viime viikkoina penkonut, eivät tulleet edes mieleen.
Pitänee käydä rautatiemuseolla katsomassa ja kuvaamassa tuota vaunua. Matkaa kuitenkin vain kolmisen kilometriä.
Kovasti nimittäin houkuttaisi tuollainen vaunu tehdä, vaikka se onkin loikka kokonaan uudelle mallailupuolelle.
Kotimainen härkävaunu   20.10.2019 00:16
Ihan varmasti osittain, joten siinä mielessä suomalaistaminen olisi luultavasti helppoa. Pohdiskelin vain, että saattaisi olla myös aika lähellä valtion omaa kalustoa, koska molempien maiden rautatiekaluston juuret olivat tuohon aikaan samaa perua.
Lähinnä varmaan eroja yksityiskohdissa ja merkinnöissä.