Pienoismallit.net

Erno Kaski

Perustietoni

Ikä
31 vuotta (syntynyt 1.8.1989)
Ammatti
Sähköasentajaa opiskelen aikuiskoulutuskeskuksessa
Kiinnostuksen kohteet
Warhammer 40k pelailu sekä pelaaminen noin yleisesti.
Harrastanut mallailua
3–5 vuotta

Lisää minusta

Jees, mitäs tähän kirjoittaisi? Mallailua on tullut harrastettua noin 5-6 vuotta, aluksi maalailin warhammer fantasyn tomb kings:jä ja tuohon aikaan oli pelaaminen kiinnostavempaa kuin maailailu itsessään ja sitten löin kirveeni kiveen valitessani pelin huonoimman armeijan ja kiinnostus hiekkoluurankoihin lopahti jonka jälkeen alkoi fantasyn Dwarf joukkojen maalaus, joihin käytin jo enemmän aikaa.

Vasta lähiaikoina olen innostunut 40k:n ihmeellisestä maailmasta pienen houkuttelun jälkeen. Valinta kohdistui Chaos Space Mariineihin jotka ovat kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen armeija niin pelaamisen kuin maalaamisen suhteen. Uuden armeijan myötä päätös oli käyttää kunnolla aikaa maalaamiseen ja yrittää omien taitojen mukaan saada mahdollisimman komeita "modeleita" maalauksen suhteen.

En ole katsonut maalausohjeita netistä koska mielestäni on hauskempaa kokeilla, epäonnistua ja oppia kantapään/muiden mielipiteiden kautta maalaamaan. En ole myöskään valinnut tiettyä linjaa tai "lookkia" malleilleni vaan keksin omani tai muuntelen jo keksittyjä malleja.

Sanon jo tässä vaiheessa että en maalaa hahmojeni baseja, eli on turha sanoa siitä kuinka ruma se base on kun siinä ei kasva ruohoa tai ole kiviä yms. härpäkettä. Tulen myös mainitsemaan tämän lähes jokaisessa kuvassa jonka lisään.

Kaikki kommentointi on toki toivottua ja negatiivinenkin palaute on tervetullutta kunhan siinä on pointti ja mahdollisuus parantaa tai oppia jotain.

Uusimmat rakentamani mallit

Vieraskirja

Ei vielä viestejä. Jätä hänelle terveisiä, kysymyksiä tai muita kommentteja.