Pienoismallit.net

M. Pajulahti

Puumallarien yleiskeskustelu   12.2.2014 17:53
Ja mä menin juuri ostamaan Dremelin koneet. Noh, oon kyllä tosi tyytyväinen noihinkin mitä tuli hankittua. Ostin Dremel 4000, Moto Sawin ja työaseman. Kyllä näilläkin alkuun pääsee. :)
Aloittamisen vaikeus   2.2.2014 12:33
Se on jännä tuo halu tehdä se iso ja hieno malli. Itsellänikin sama tilanne, eli isosta haaveillen tuli muutama pieni väkerrettyä ensin ja jatkuvasti kummitteli mielessä saada päästä tekemään isompaa. Nyt olen aloittanut ison ja on hävinnyt kummasti halu haalia uusia malleja kaappiin odottamaan.

Itse siirryin muovimalleista puisiin koska inhosin maalaamista yli kaiken, ja tuntui että vaikka mitä teki niin ei siitä muovin maalipinnasta saanut tarpeeksi hyvää. Nämä yleiset vinkit usean ohuen kerroksen maalaamisesta turhautti niin pahasti, kun maalattavia osia on useita satoja ja ne kaikki olisi pitänyt yksitellen maalata - ja vielä muka useaan kertaan. Tähän vielä lisäksi monen osan maskeeraamiset. Siinä saa tuhansia kertoja maalata, ohentaa maalia ja pestä pensseleitä… Tai sitten tyytyy maalaamaan sitä paksua maalia sen yhden kerroksen. Laivat kohteena siis täälläkin, joten osat on pakko maalata ennen kokoamista.

Noista ruiskuista ei ole muuta kokemusta kuin Revellin parin kympin Airbrush for beginners -ruiskusta. En suosittele sitä kenellekään. Tröötti meni tukkoon joka ikinen kerta kun liipaisimen päästi ylös. Sellaista kertakäyttömeininkiä. Maalaa parin sentin alue / yksi osa ja puhdista koko ruisku joka välissä. Välillä ruisku oli niin tukossa, että piti koko päivä odotella sen kuivumista ennen kuin seuraavana päivänä toimi taas muutaman sekunnin. Se ei myöskään ole purettavaa mallia, joten kunnolla sisuskaluja myöten kyseistä ruiskua ei voi puhdistaa. Halvalla ei saa hyvää.

Kylkiviivoihin joo teippiä. Maalarinteippi ei pidä, vaan kannattaa käyttää jotain tiiviimpiää ja vahvempaa, esim Tamiyan teippiä.
Mitä työn alla?   30.1.2014 12:33
Uutta mallia työn alle, vähän isompi ja pidempi projekti luvassa. Yhdysvaltain vanhin edelleen käyttökuntoinen sotalaiva USS Constitution. Parin viikon jälkeen työ on edennyt ensimmäisten osien liimaukseen.

www.pienoismallit.net/media/kuvat/11/12/25/111225.jpg
Puumallarien yleiskeskustelu   26.1.2014 20:04
Paperista on mahdollista tosiaan väsätä vaikka mitä. Netistä jokainen varmaan osaa etsiä, mutta esimerkiksi tämä 4 vuodessa rakennettu paperikaupunki on minusta käsittämättömän upea:

www.designswan.com/archives/amazing-city-of-paper-castle-on-the-ocean.html

Täällä on paljon noita panssarivaunujen faneja, niin tässä teille paperinen vaunu:

www.papermodelers.com/gallery/showphoto.php?photo=2918

Voisihan sitä joskus kokeilla paperista tehdä, mutta toistaiseksi taidan pitäytyä tällä hetkellä puumateriaalissa. On sitä jonkinlainen hulluus iskenyt, kun piti heti ottaa uusi malli työn alle edellisen valmistuttua. Kolmemastoinen frigatti luvassa. ;)

Kovin alkutekijöissään vielä mennään, viikon olen nyt vain mittaillut osia ja piirtänyt erilaisia apuviivoja ja hionut ensimmäisiä osia.
Puumallarien yleiskeskustelu   16.1.2014 16:49
Norppa 10 on kyllä todella upea valinta. Matkaveneistä ja muista huviveneistä ei pahemmin valmiita sarjoja olekaan tullut vastaan. Itsekin sellaisen haluaisin joskus tehdä, mutta vielä ei taidot riitä. Malttamattomana alan odottaa aikaansaannostanne. :)

Itse sain eilen uusimman kalastusveneeni valmiiksi, ja pian olisi uuden projektin aloittamisen aika…
Puumallarien yleiskeskustelu   8.1.2014 22:22
Juha, minkä valmistajan vaunuja? Constructon? Onko valkometalliosat laadukkaita? Itsellä meinasi vähän hermo mennä Corelin valkometalliosiin, joita ei mitenkään saanut taivuteltua sellaisiin muotoihin kuin ohjeessa oli. Tuli osien paksuus ja fysiikka vastaan tiukkoja kulmia tehdessä.

Lauri, kuulostaa hienolta! Teetkö erillisiä taloja vai oletko ajatellut yhdistää niitä kokonaisuuksiksi? Pääsin kerran pikkupoikana näkemään erään eläkeläismiehen harrastelun lopputuloksen: oli väkertänyt ison maatilan kaikkine rakennuksineen ja pihoineen isoksi dioramaksi. Teki aika kovan vaikutuksen aikoinaan. :)

Olli, mukava kuulla. Olen vähän odotellutkin, että sun Blue Nose edistyisi. Innolla seurasin sun blogia aiheesta. :)
Puumallarien yleiskeskustelu   7.1.2014 22:02
Saahan sitä muustakin puhua. Puisia rakennussarjoja on ainakin lentokoneista ja avaruussukkuloistakin. Olisi mukava kuulla jos joku tällä sivustolla niitä väsää.

Tuo jo linkittämäsi keskustelu on mun mielestä vähän aiheen vierestä, siellähän vain väitellään ja vängätään :D

Ja ajan takaa siis puusta rakenneltavia malleja, esikuvilla ei niin väliä mitä materiaalia ovat olleet.

Tiedän myös useita kansainvälisiä foorumeja aiheesta, mutta ajattelin josko suomalaiset harrastajat olisivat vähän vaihtaneet kuulumisia siitä mitä rakentelevat ja miten menee. :)
Puumallarien yleiskeskustelu   7.1.2014 14:35
Ketäs kaikkia täällä on, jotka rakentelee puumalleja? Tuntuu meitä olevan niin pieni vähemmistö, että ehkä olisi hyvä koota puumallareita enemmän yhteen, sekä vähän kannustaakin toisiamme tässä mukavassa puuhassa.

Itse olen vasta pari kalastusvenettä väkertänyt, joista toinen alkaa olla valmis. Katsotaan uskaltaisiko sitä seuraavaksi aloittaa isompaa purjelaivaa. :)
Uutuuksia maailmalta   24.12.2013 12:18
Pitkän odotuksen jälkeen, Billing Boatsin Titanic 1:144 julkaistu: www.facebook.com…931&set=a.321921557906817.68862.321918384573801&type=1&theater

Lähes 2 metrin pituudellaan tästä saa melko huikean mallin!
Mitä työn alla?   21.11.2013 00:45
Corelin Flattie eli kalastusvene 1800-luvun lopulta työn alla. :)

www.pienoismallit.net/media/kuvat/10/91/73/109173.jpg