Pienoismallit.net

M. Pajulahti

Mikä liima puulaivaan?   13.2.2019 11:24
Hei Petri, hieno valinta, tuo näyttää mukavalta projektilta.

Periaatteessa mikä vaan puuliima käy, olennaista on millaisen kuivumisajan haluat ja sen, onko liima kuivumisen jälkeen läpinäkyvää vai jonkin muun väristä.

Puu taipuu märkänä, kuivana se katkeaa. Tämän vuoksi niitä liotetaan, aika riippuu vähän millaista puu on, mutta n. 20 minuuttia lienee yleisesti käytetty aika. Sen kauemmin tietenkin miten elastiseksi haluat ne, eli kuinka paljon pitää taivuttaa. Jotkut käyttää hiustenkuivaajan puhaltamaa kuumaa ilmaa siihen nopeasti kuivattamiseen, jolloin rimat saavuttaa halutun muotonsa muutamissa sekunneissa, mutta itsellänikään ei koskaan mikään niin kiire ole, niin yhtä hyvin ne kuivuu itsestäänkin melko nopeasti. Nuo muut kysymykset ovat sitten niitä, miten kukakin itse haluaa työtapansa tehdä. Kuitenkin, siinä kastelemisen aikaansaamassa taivutusmahdollisuudessa on juuri se idea, että valmiiseen malliin ei jäisi niitä vääntövoima-jännityksiä, vaan rimat taivutetaan ensin veden avulla valmiiseen muotoonsa, jonka jälkeen ne on helppo vain liimata paikalleen, ja tällöin pelkkä liima riittää.

Itse aikoinaan luin tämän kirjan, josta sai paljon hyödyllisiä vinkkejä miten homma toimii: www.amazon.com/Ship-Modeling-Simplified-Techniques-Construction/dp/0071558675
Joissain työpöydissäkin on ollut pöytälevyn alapuolella sellainen metallinen tukirauta. Siis L-mallinen kisko. Saisiko sellaisen laitettua ruuveilla kiinni sinne? Lisää painonsietokykyä eikä pöytä väänny mihinkään suuremmankaan painon alla.
Mitä työn alla?   5.1.2019 18:38
Paljon kaikenlaista työn alla, mutta tällä hetkellä Revellin Finnjettiä.
Lentokonemalli hukassa   1.12.2018 17:01
Ei ollut Concorde. Eikä tuo Hellerin 747:kään. Itse lentokone saattoi hyvinkin että olisi ehkä ollut tuo 747 tai vastaava, mutta Hellerin rakennussarjassa runko näyttäisi olevan vain 4 osassa.

Kyseisessä mallissa rungon osat olivat suunnilleen yhtä pitkiä kaikki: etuosa, keskiosa mihin siivet kiinnitettiin, ja peräosa erikseen.

Sehän tässä kiinnostavaksi tämän tekikin, kun ei ole tullut vastaan yhtäkään lentokoneen pienoismallia, missä runko olisi ollut noin monessa osassa.
Lentokonemalli hukassa   1.12.2018 09:12
Moikka,

Sain pienenä joskus 80-luvun lopulla lahjaksi lentokoneen rakennussarjan, jonka muistaakseni rakensinkin, mutta lopputuloksesta tuli niin liimainen ja huono että se taisi päätyä roskikseen. Mua kuitenkin nyt jälkeenpäin kiinnostaisi tietää mikä rakennussarja se oikein oli. Kyseessä oli siis matkustajakone, isomman luokan jumbojetti ja mallikin oli fyysisesti melko kookas. Erikoisuutena rakennussarjassa koneen runko oli peräti 6 tai 7 eri palasessa eli molemmat rungon puolikkaat rakentuivat 3 pätkästä, nokka, keskiosa ja takaosa, joiden lisäksi muistelen että pyrstö saattoi olla vielä erikseen. Valurangat olivat harmaat, ikkunat läpinäkyvää. Osia itse runkopalasten lisäksi oli melko vähänlaisesti.

Onko lentokonemallareilla mitään hajua mikä tällainen rakennussarja mahtoi olla? Sarja oli todennäköisesti 80-luvun alkupuolelta. Olen yrittänyt googletella, mutta en ole löytänyt yhtäkään lentokonemallia jossa runko olisi noin monessa palassa. Jos joku tietäisi edes valmistajan, joka on tuollaisia sarjoja tehnyt.
Amati J class apua kasaamisessa   29.4.2018 11:27
Hei Kirill,

Rohkeasti vaan yrittämään! Huolella tekemällä saa ensikertalainenkin usein hyvää jälkeä aikaiseksi. Suurin arvo purjeveneessäsi tulee olemaan juuri se itse sen tekeminen. Ei nuo Amatin pienemmät paatit ole vaikeita, taitavat olla jopa kaltaisillesi aloittelijoille tarkoitettuja. Haasta vähän itseäsi ja ala rakentamaan! Jostain pitää aina aloittaa. Onnea uudelle harrastuksellesi :)
Viime metreillä odottamattomia ongelmia; tykki ei valmistukkaan aikataulussa. Huomiseen menee.
On kyllä ollut yllättävän työläs rakennusprojekti kuitenkin. Tänään taistelin koko aamun ja päivän pienten metallirenkaiden kanssa jotka piti pujottaa tosi pienen ketjun reikien läpi niin että kerralla piti mennä 3 osasta läpi ja sen jälkeen vielä taivuttaa metalli kiinni niin ettei yksikään putoa matkasta. Tämä koko päivä onkin mennyt takilointeihin. Enää puuttuu 5 viimeistä köyttä ja itse tykin kiinnitys. Eiköhän tämä vielä tänään valmistu!

www.pienoismallit.net/media/kuvat/13/88/43/138843.jpg
Laivatykki etenee mukavasti. Tänään olisi tarkoitus tehdä vielä kaide sekä avoinna oleva tykkiluukku avausmekanismeineen. Työkalujen kannakkeet pitäisi viimeistellä ja maalata ja laittaa paikoilleen. Työkalutkin pitää vielä tehdä. Huomiselle jää ainakin lakkaus ja takilointi, missä vierähtääkin enemmän aikaa.

www.pienoismallit.net/media/kuvat/13/88/14/138814.jpg
Täällä tällainen alkuasetelma. Sen verran kiireistä, että pääsen rakentelemaan kunnolla vasta perjantaista alkaen.

www.pienoismallit.net/media/kuvat/13/87/49/138749.jpg