Pienoismallit.net

Kari Suominen

Kraanavaunu, Rukajärvi 1942 24.1.2016 20:56 Malli
Valtiolle pakko-otettu ajokki, kun vielä omistajan nimeäkin pilkistää talvi camon lomasta ovissa. Kovaan paikkaan olet auton sijoittanut, sillä historiakirjat tietävät kertoa, että siellä tapeltiin tosissaan. Suomalaiset pitivät saavutetut asemansa Rukajärvellä sodan loppuun asti, toisin kuin muilla rintamalohkoilla.

Rukajärven tie oli paikoin vaikeakulkuinen ja siellä jouduttiinkin etenemään odotettua enemmän maaston halki ja kuljettamaan esimerkiksi tykistöä korpien läpi. Pioneerit ja tienhoitokomppaniat joutuivat uurastamaan pitkiä päiviä. Teiden parantamisen lisäksi tehtiin soiden yli kapulateitä. Eli kyllä tällaista kraanavaunua tarvittiin siellä välillä ihan tosissaan kiskomaan huonokuntoisilla teillä rikkoutuneita kulkineita.

Mielestäni erittäin onnistunut kokonaisuus. Harmi että et ole laittanut mahdollisuutta arvioida malli, sillä olisin tähdittänyt mielelläni.
Kar-Air DC-8-51 25.12.2015 13:13 Malli
Nostan virtuaalisesti hattua, että olet luovuttamatta kahlannut tämän projektin läpi ja ablodeeraan erittäin onnistuneesta lopputuloksesta. Itselläni samainen projekti vielä hitusen vaiheessa, sillä taisteluväsymys pakotti tekemään pari terapiamallia välissä uuden innon kohottamiseksi. Siksi lukiessani rakennusselostustasi oli kuin omia päiväkirjamerkintöjä olisi lukenut, niin on ollut rakentamisessa sama kaiku askelten.

Itse en kokenut mallin rungon modifiointia 50-sarjalaiseksi niinkään työlääksi, kuin noiden siirtokuvien ja moottoreiden kanssa painimista. Laser printatut siirtokuvat olivat virheelliset kuten todettu ja lisäksi niin paksut, että oli kuin kinofilmiä olisi liimannut mallin kylkeen. Varsinkin kohdassa, jossa ne laskeutuvat nokan päälle mustan antiglare -kolmion molemmin puolin, jää siirtokuvaliuskojen yläreunojen väliin oikein lähemmässä tarkastelussa erottuva syvänne. Siirtokuvat olivat myös rungon modifioinnissa varsin määräävässä asemassa, sillä niiden mitoilla piti mennä lopullista tarkkaa rungon pituutta määritettäessä, ellei halunnut istuttaa pätkistä koottua ikkunalinjaa mallin kylkiin. Siirtokuvien mittatarkkuudesta sen verran, että nähdäkseni nämä 26Decalsin Karair siirtokuvat on alunperin suunniteltu Revell-Lodela paketoinneista löytyville lyhyille DC-8 muoveille, sillä oman siirtokuva-arkkini kuoren painatuksesta löytyy teksti "Recommended kit : Revell". Liekö tuo sarjasuositus jätetty uudemmista painoksista jo pois, mene ja tiedä.

Päätän tällä erää tähän ja siirrän takaisin studioon. Lähtiessäni jätän pisteitä, jotka ajankohdasta huolimatta eivät tule joululahjaksi vaan ansaitusta työstä.
Sukhoi SU-30MK 1.11.2015 10:57 Malli
Komppaan edellä kehuja antaneita, siistiä ja huolellista työtä. Arvostelua hieman hankaloittaa kehno valaistus, valon ja varjojen leikki kun on mielestäni vähän häiritsevä. Vihanpitovälineet ripustimissa OK sekä mukavasti yksityiskohtia , joita tämän kokoluokan mallissa jo tuleekin olla. Bueno, kuten täällä jollakulla on tapana sanoa !
Tupolev Tu-16K-10-26 1.11.2015 10:32 Malli
Tоварищ Lappalainen, hieno asia että te ei pane miekkaa tuppeen ennen kuin vaikeudet on voitettu. Neukkumalleja itsekin hifistelevänä katselen suurella mielenkiinnolla muiden aikaansaannoksia aiheesta ja tämäkin malli osoittaa, että puutteellisistakin aihioista on kärsivällisyydellä ajan kanssa rakennettavissa näyttäviä malleja. Tähtisadetta ja työn sankarin merkki !
Antonov AN-124 1.11.2015 10:04 Malli
Quote: "Ramppeja auki edestä tai takaa jne. Sisustaa pitkään maalasin, mutta aikataulupaineen vuoksi päätinkin, että kaikki luukut vain kiinni ja kone valmiiksi."

Valmistumisvuodeksi on merkitty 2014. Mihin tapahtumaan tämä silloin valmistui ?
SE 210 CARAVELLE 28.3.2015 12:44 Malli
Nokan muoto ja varsinkin ohjaamon ikkunat olisivat vaatineet parantelua kokoonpanovaiheessa. Oja siipien ja rungon välissä hyppää myös todella silmille ja siipien paneelirajat ovat ronskit, kuten edelläkin jo todettiin. Positiivisena seikkana voi mainita, että rungon maalaus on kohtuullisen hyvin onnistunut. Panostuksella pohjatöihin ennen viimeistelyä olisi mallista saanut muokattua paljon kurantimman.
Sukhoi Su-34 29.10.2014 14:40 Malli
Mitoissa mittakaavassaan tämä Italerin jo vähän iällä oleva sarja on varsin hyvin ja mukava paukutella kasaan, kuten rakentaja toteaakin. Investointi ohjaamon resiinipalikoihin on hyvä valinta, sillä suuren ikkunapinta-alan vuoksi näkyvyys sinne on hyvä ja detaljointi siellä antaa kokonaisuudesta viimeistellymmän kuvan. Erittäin siistiä työtä maltillisesti säistettynä ja juuri tämä 2000-luvun camo sävyiltään istuu tähän konetyyppiin ehkä parhaiten kolmesta käytetystä, sillä tällä vuosikymmenellä toimitettuihin koneisiin maalattu yläpintojen "aubergine" kun on vähän synkkä ja monotoninen. Tähtisadetta !
Tupolev Tu-22M2 28.10.2014 13:43 Malli
Kokonaisuus näyttää hyvältä ja siksi kaipaisinkin lähikuvia yksityiskohdista (ohjaamoista, ohjuksista, laskutelineistä) täydentämään vaikutelmaa.

Sikäli kuin näistä kuvista pystyn päättelemään, näyttäisi maalipinnassa olevan sopivasti esikuvan mukaista elävyyttä ja säistyneisyyttä. Ulkosäilytyksessä olevissa koneissa alkaa vanhemmiten esiintyä tummentumaa mm. niissä kohdissa runkoa, jotka ovat pressulla peitettynä säilytyksessä. Ohjaamon tuulilasin etureunasta takimmaisen ohjaamon luukun takareunaan ulottuva alue varsinkin on yksi silmiinpistävimpiä kohtia virttyneimmissä yksilöissä, kun pressu on päässyt tuulessa liikkumaan ja hiertämään vuosien ajan.

Koneen sijoittaminen dioraamaan tuo hyvin sen mittasuhteet esille ja asiaan perehtymätönkin hahmottaa koneen valtavan koon. Ladderi ohjaamoon käyntiä varten on melkein "must" kun kerran luukut ovat auki ja kyllä Uralkin briljeeraa. Ural ilmeisesti on kokenut faceliftin, kun nokka on noin pitkä. Modifioitu Ural on mielenkiintoinen sikäli, että itselläni on myös samanlainen projekti valmiina, jossa ICM:n Ural 4320 -mallista on muunnettu 4420 -malli dioraamaan. Pidensin myös nokan ja lisäsin vielä sen suuremman ilmanputsarin oikean etulokasuojan päälle. Venäjällä Krazien ja Uralien kiskomat polttoainekärryt lentokentillä ovat poikkeuksetta (A)TZ 22 -versioita, mutta tämä kärrysi taas näyttää enemmän yleismallin APPTs 15 -tyypiltä.

Hyvä historiikki esipuheena ja mukavasti vinkkejä muutamien rakentamisessa vastaan tulevien sudenkuoppien välttämiseksi.

Hieno ja näyttävä kokonaisuus, peukutan pisteillä.
ATZ-4-131 tankkiauto 24.8.2014 10:21 Malli
Olen itse rakentanut useita näitä Zilejä tässä mittakaavassa dioraamaan ja siksi onkin mukava nähdä muiden tekeleitä aiheesta. Varsin bueno tämä "fuel bowserisi", säistys kohdallaan. Nämä ICM:n 1/72 Uralit ja Zilit ovat siistiä ja yksityiskohtaista valua pienestä koostaan huolimatta ja niistä syntyy osaavissa käsissä, kuten tässä, varsin näyttäviä malleja.
Finnair Airbus A330 20.6.2014 17:22 Malli
Kiiltoasteet ovat makuasioita ja tämä malli häikäisi muutenkin kuin lakkansa ansiosta. Kannanottoni ei vaikuttanut pisteytykseen.