Pienoismallit.net

VilleH

Hyvät sivuleikkurit?   19.10.2019 15:50
Riippuu tietysti neulasta, jos se on karkaistu (esim. nuppineula), tarvitset "piano wire" tai "music wire" merkinnällä olevat sivuleikkurit. Tavalliset elektroniikkaleikkurit pystyvät pehmeään rautalankaan, mutta ei tosiaan mihinkään kovempaan. Toisaalta noissa pianolankaleikkureissa ei ole flush cut -teriä, tai ei ole tullut vastaan, eli katkaisukohta jää teräväksi, ja mahdollisesti vaatii jatkokäsittelyn?

Olen itsekin noita friuleja kasannut, ja käytän rautakaupasta saatavaa 0,5 mm rautalankaa, varmaan löytyy myös 0,6 mm. Se on sen verran pehmeää, että menee siis tavallisillakin kohtuulaatuisilla elektroniikkaleikkureilla.
Kiepillä olevan langan saa suoraksi kiinnittämälla toinen pää vaikka ruuvipenkkiin, ja toisesta päästä vetämällä vaikkapa pihdeillä tai itse lankakiepistä niin, että lanka venyy hiukkasen, eli voimaa tarvitaan jonkin verran. Kokeilemalla oppii.

Itselläni on nyt Knipexin elektroniikkaleikkurit 7861125, joissa on lupaus, että kestävät rautalankaakin 1,2 mm saakka (mutta ei siis pianolankaa, tuli vahingossa kokeiltua sekin:(). Nuo maksavat vähän alle 30 €, ja niitä löytyy vähän sieltä sun täältä, taisin omani ostaa Bauhausista.

T:Ville H
KUIVALAINEN juhlii 3.-8.6.   1.9.2019 20:14
Samoin täältä hyviä eläkepäiviä Martille, ja todella toivon, että tämä runsaudensarvi jatkaa entiseen malliin!

T:Ville H
Niin tuo on varmaankin se Nautical Marine Models:in malli. Mikäli en aivan erehdy, on rakennussarjan lähtökohta sen verran "likimääräinen", että tuollainen pohdiskelu tehdä siitä jokin tarkka yksilö tietylle ajanjaksolle tarkoittanee merkittävää määrää sarjan aihion korjaamista ja scratch-rakentamista.

Esimerkiksi sarjassa tulee potkurit akseleineen, että se siitä esikuvanmukaisuudesta. Totta kai löytyy sovellettavissa olevia valmiita jettejä, joista voinee ottaa vain ulkoiset osat kuten kauhat, jos siis tehdään staattista mallia, kuten kuvittelin.

Eli haluttu esikuvanmukaisuus on olennainen osa tuota rakennusdiillia, hieman olin lukevani, ettei mitään huippumallia olla haluamassakaan?

Appropoo, minulta saa nämä laivaston sävyt, humbrol-sekotuskaavoina melkoisen tarkkana, ja MC- tai Teknocolor -sävyinä sinne päin. Pitäisi vielä määrittää NCS-versiot, kunhan kerkeäisi…

T:Ville H
Vitriinin ilmanvaihto   2.8.2019 20:21
Äänestän kuitenkin Mikon itsensä esittämää ratkaisua, välillä voi päästellä ylimääräiset höyryt ulos, jos se tuntuu oikeasti tarpeelliselta.

Ehkäpä voisi kysyä, että mitä haittaa loppujen lopuksi tuo maalin/liimanhaju aiheuttaa, siellähän se on tallessa. Arvaan, ettei se malli tule sieltä ulos valittamaan, että on sisäilmaongelmia?

T:Ville H
Vitriinin ilmanvaihto   2.8.2019 18:22
…ja vielä yksi kommentti: Tekemäni ohjusvene Kotka, joka on maalattu pääosin oikean laivan maaleilla, tuoksahtaa vieläkin, kun vitriinin avaa (n. 2 vuoden välein) vaikka malli on jo 20 vuotta vanha:)

T:Ville H
Vitriinin ilmanvaihto   2.8.2019 18:19
Niin tuohon vitriinin tuuletukseen, että kaikki reijät johtavat sen vitriinin perusajatuksen kaatumiseen: Malli pölyyntyy. Toki hitaammin, kun ihan taivasalla, mutta ajan mittaan näin käy.

Esim. kun lasikaapissa on ovien välissä rako, niin se riittää. Olen tiivistänyt oman mallivitriinikaappini kuten ulkoikkunat, eikä pölyä tule:)

Tosin tärkeimmät mallit ovat niin isoja, että pitäisi hommata mallikohtaiset vitriinit, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Näköjään helpompaa on putsata mallit kerran vuodessa perusteellisesti…

T:Ville H
Leopard 2 A6   22.7.2019 09:52
Mitenkäs tuo Hobby Boss:in "Dutch Leopard A5/A6"? Olisiko Revell parempi?

T:Ville H
Leopard 2 A6   19.7.2019 18:50
Hmm, tuosta rakennusselvityksestä ei ollut helppo hoksata, mitä todellisia eroja sarjassa suomalasiin Leoihin nähden on. Valokuvista voisi päätellä, että sivuhelmoissa on eroavaisuuksia (Tamiyan malliin), kun ne on vaihdettu? Onko pääaseessa eroja, vai tarkoitetaanko tuota tornin katon kk:ta?

Kokemuksesta voin sanoa, että todella harvassa on ne mallit, joista voi ihan suoraan laatikosta tehdä tarkan suomivaunun, mutta tuon selostuksen perusteella homma ei kuitenkaan vaikuttaisi mitenkään mahdottomalta?

Esim. käytin hyvin simppelin oloiseen BTR50- vaunuuni huomattavasti enemmän työtä (kun lähes kaikki muutokset piti kuitenkin tehdä scratchinä:)): www.pienoismallit.net/galleria/malli_10529/

T:Ville H
Ja tässä tinnerillä tarkoitetaan siis valmistajan omaa ohennetta, ei selluloosamaaleille tarkoitettua "tinneriä".
(Tuota selluloosatinneriä voi periaatteessa käyttää myös emalimaalien kanssa, käytän itsekin, mutta vain ruiskukäytössä. Sivellinkäytössä se haihtuu liian nopeasti)

T:Ville H