Pienoismallit.net

Timo Röyskö

Kirjastoversiona löytyy:)
Yhdyssanat   3.3.2010 01:57
Tuo on täysin totta. Mutta siitä ei mielestäni saa tehdä sivuston lyömätöntä pääperiaatetta. Kun tutkimme n. 60 vuotta vanhoja artikkeleja/ kirjoituksia, sen ajan kieliopin mukaan täysin oikeita kirjoituksia, on niistä osa nykykieliopin mukaan täysin peräsimestä. Kieli muuttuu niinkuin sukupolvetkin. Silti nuorten/ vähemmän äidinkielen taitoja omaavien henkilöiden sieluntuotosten arvosteleminen nostaa liikaa kynnystä kannanottoihin tms, koska rima on valmiiksi asetettu liian korkealle. Annetaan kukkien kukkia ja poikaasten puhua, olkoon se kirjoitettunoikein tai ei. Itse ainakin vanhempana alan noviisina kunnioitan jokaista tiedonmurusta ja neuvoa jotka käsiini saan, oli niiden kieliopillinen asu mikä tahansa.
Yhdyssanat   3.3.2010 01:24
Ok. Tuo kirjainten poisjättö/ lisääminen tuskin on niin vakavaa perustekstissä. Oman tyylin luomisessa sillä ei ole kirjoitusteknisessä mielessä mitään merkitystä. Jos haluuaa siihen vedota on suuri syy ehkä laiskuus. Mallien nimissä tai merkinnöissä sillä on toki suuri merkitys. Tästä aiheesta voivat halukkaat jatkaa vaikkapa jollain Suomen kirjallisuusseuran sivulla. Omasta mielestäni sen merkitys varsinaiseen aiheeseen on mitättömän pieni. Mielummin luen huonosti kirjoitettua tekstiä jossa asiayhteys tulee julki paremmin kuin vastaavassa oikeinkirjoitetussa suppeassa muodossa.
Yhdyssanat   3.3.2010 00:51
Häpä:
Kieliopillisesti tekstissäsi olisi myös hiomista, samoin omassani. Tietokoneiden aikakaudella kun on niin kauhean vaikeaa lauseen/ erisnimen alussa painaa sitä shift- näppäintä. Sama yleisvika on omissa kirjoituksissani jotka olen kirjoittanut koneella. Olen monesti verrannut omia tekstejäni kirjoitettuna näppäimistöllä/ kynällä. oikeassa kynä/ paperitekstissä on isot kirjaimet, mutta näpyttämällä tahtovat unohtua. (Liikaa vaivaa painaa kahta nappia yhtaikaa). Mutta kirjoitusvirheistä huolimatta uskon että jokainen apua tarvitseva sen löytää ja osaa soveltaa tekstin omaan murteeseensa. Näillä kielioppikeskusteluilla luomme lisäpaineita jo ennestään epävarmoille mallareille, joilla voisi mielipiteillään tai nikseillään olla meille muille jotain annettavaa. Toinen vaihtoehto on tietysti lähettää teksti oikoluettavaksi jollekin asiantuntijalle ennen julkaisua. Mutta veikkaan että se syö suuren osan sivuston "vapaamieleisestä" ilmaisusta.
Terv. Noviisi,
Yhdyssanat   3.3.2010 00:32
Aikansa kullakin. on tainnu myös vanhemman kaartin vanhemmat puhua "nykynuorista" ja siitä miten asiat heidän nuoruudessaan oli paremmin… Mielestäni tämä on pienoismalli- aiheeseen liittyvä keskustelupalsta. Luki- tai kirjoitushäiriö on siinä mielessä irrelevanttia. Luulen että asioiden ydin tulee selväksi muotoseikoista huolimatta. Toki tästä voi rakentaa muiden muassa äidinkieltä vaalivan sivuston, mutta onko se tarkoituksenmukaista, siitä en ole varma. (Toki olen käyttänyt sivustoa vasta pari viikkoa). Kuitenkaan mielestäni kieliopilliset virheet eivät ole tämän sivuston pääasiallinen tarkoitus. tietoa voi jakaa myös virheellisellä kieliopilla kunhan asia ja asiayhteys tulevat selväksi. Tämäkään teksti ei ole kirjoitettu kieliopillisessa mielessä oikein, mutta ne jotka haluavat aiheesta selvyyden, todennäköisesti sen ymmärtävät.
Terveisin:
Toiseen kertaan aloitteleva mallari Timo Röyskö
Eli ostetaan/ vuokrataan/lainataan referenssimateriaalia osasto Kuhlmeyn fockeihin ja stukiin. Tarjotkaa rohkeasti.. Myös kaikki sähköinen materiaali kelpaa. Myös kaikki muu materiaali kyseisistä LeKoista kelpaa, ei Kuhlmey pakkoa:)
Kysymys rlm koodeista   2.3.2010 16:00
Noniin. Löytyi helppo ratkaisu noihin värisävyihin: Tilasin aviation shopista noi luftwaffe rml-sarjat. Kiitos avustaneille. nyt pitäis vielä opetella maalaamaan…
Junkers f 13 sukset ja muut.   2.3.2010 15:56
Ja päivää. Löytyy ainakin vielä yks joka olis sk-arkista kiinnostunut.
terv. Timo Röyskö
No tottavieköön! ny pitää ruveta hankkimaan referenssiaiheistoa… Ja kaikki mahdollinen tieto on tervetullutta että noviisi sais vähä suuntaviivoja… Noista esim. ohjaamodetaljeista vois joku yli-innokas kirjottaa vaikka artikkelin/ niksejä tällääsiä nöösipoikia varten..
Noniin, kiitoksia kovasti neuvoista. Taas oppi paljon uutta vanaha äijä. Yritänpä alkuun tuolla Tamiyan fockella. Stuka vielä hakusessa… Jos jollain lojuu nurkissa noita "varaosia" tms. ostaja saattaa olla tässä. ja vielä lopuksi noista ohjaamodetaljeista. Mistä värkkäilette noita polkimien remmejä yms? Nimim. hyvät neuvot halventaa harrastusta..