Pienoismallit.net

Ari Saikkonen

Perustietoni

Ikä
58 vuotta
Ammatti
rakennusalan opettaja
Paikkakunta
Jyväskylä
Kiinnostuksen kohteet
luonto, kolmannen sektorin avustustyö, ilmailu
Harrastanut mallailua
Yli kymmenen vuotta

Lisää minusta

Tässäpä mallari jolla on loistava tulevaisuus jo takanaan vai miten se meni. Homma alkoi naapurin kaverin lahjoittamasta DC-3:n 1:72 raadosta joka oli niin hieno ettei sitä voinut koskaan unohtaa. Lensiväthän Finnairin samaiset koneet vielä kotitalomme läheltä laskeutuessaan Jyväskylän lentoasemaa kohti. Tuleva ilmailufriikki usein pellon laidalla niitä ihailemassa mallin raato kädessään. Kun Hämeen lennosto piti Tikkakoskella tukikohtaa vielä '70-luvun alkuvuosina, saattoi yli mennä neljänkin Drakenin muodostelma korvia huumaavan jyrinän säestyksellä, siinä oli ohjelmaa kerrakseen! Mig-21 -hävittäjien tulon muistaa äänivallijyrähdysten alkamisena myös kotimaisemissa.

Harrastus ei sen isommalleen mennytkään lähinnä varallisuus- ym. seikoista johtuen, mutta ilmailunäytökseen fillaroitiin se parikymmentä kilometriä suuntaansa aina kun show järjestettiin Tikkakoskella. Finskin ja Ilmavoimien konetyypit opittiin kirjaimellisesti "lennosta" kun koneitä oli jatkuvasti näkösällä. Kun media oli silloin tyyppiä kirja, lehti, radio ja telkkari, uppouduin sotakalustoa tutkiessani kirjallisuuteen jostä näin jälkikäteen voi olla vain erinomaisen tyytyväinen.

Koulukavereiden kesken mallailu ja 1:72 armeijoilla sotiminen oli yleistä ja suosittua, sotakalustopuolella riittikin sarkaa. Vuoden 1975 Airfixin luetelossa ei tainnut olla kuin pari tankkia jotka puuttuivat silloisesta kokoelmasta. Keräilin WW II kamaa mutta uudemmistakin eksyi pari hyllyyn kun eka tankkini oli vahingossa Chieftain ja isoveljeni osti Leopardin joululahjaksi, toivomaani Sturm III:a ei enää löytynyt (vaikka sitä aiemmin hieman hyllyrakoon olin jemmaan työnnellytkin). Opin kuin itsestään myös englantia kun käänsin kataloogin esittelytekstejä suomeksi ja naputtelin niitä kirjoituskoneella puhtaaksi. Vai ei mallailusta ole juuri hyötyä (sellaistakin kommenttia valitettavasti kuuli). Kuviksen tunnilla näytettiin käden vakaudessa myös monelle luokkakaverille mistä kana pissii, kyllä kuomun maalaus ilman maskauksia oli melkoista taiteilua jos jälkikin sitten sen mukaista. Mutta intoa ja iloa piisasi, sehän on pääasia!

Riparikesän päätteeksi taisin viimeisen "aktiiviuran" mallin väsäillä, muistaakseni Revellin FW-200 Condor. Revellin isojen koneiden rungot olivat tuolloin melko löysää ja ohutta ainesta, olisivat kaivanneet lisävahvikkeita että siipikulmat olisi saanut pysymään kuosissaan. Lancasterin Dam buster -version koko runko taisi olla vänkkyrä kun en etu- ja takasiipiä saanut koskaan vaakasuunnassa näyttämään keskenään yhdenlinjaisilta. Vaan eipä sekään tahtia haitannut. Oman huoneen katossa roikkui jossain vaiheessa noin viitisenkymmentä konetta ja hyllyissä saman verran maakalustoa, ja sinne ne jäivät kun armeijan jälkeen mentiin vaimon kanssa yksiin. Ahkerasti käytetyt sotilasfiguurit annoin kierrätykseen, muistaen oman alkuherätykseni.

Jälkikasvu on jonkin verran mallailua harrastanut, vanhin poika tuli maalaushommassa niin taitavaksi että sai rahoitettua Warhammer -figuurien ja pelisessioiden kaikki kulut myymällä aina tarvittaessa maalauspalveluja. Toiseksi vanhin ajelee huvikseen RC-autoa ja nuorimmainen on keräillyt muovirakennussarjoja vähän joka lajia muutaman. Tuntuu siltä että poitsut ovat päässeet toteuttamaan niitä unelmia ja koneita joihin itsellä ei ollut aikanaan mahdollisuutta (eli taskurahat eivät silloin piisanneet) kuten B-17, -24, -29, tai B-52 jollaisen jo aikuinen esikoispoika äskettäin hankki.

Oma harrastus voisi nyt vuosikymmenien tauon jölkeen aktivoitua uudelleen tuosta nostalgiahankintakierroksesta, myös Suomen Ilmavoimat -teema on ollut mielessä jonkin aikaa. Kokoamattomia suomikoneita olisi kuusi odottamassa sopivaa hetkeä eli tulevaa syksyä. Kotikaupungissa sijaitsevaan Keski-Suomen Ilmailumuseoon on vuosilippu ja iso osa mallailuharrastusta muodostuukin museon mallikokoelman ihailusta ja fiilistelystä, se kai sallitaan :) Toki museon moni "maailman ainoa kone" ja nyt ajankohtainen Pekurin Brewsterikin on tullut käytyä vartavasten mielenkiinnolla tutkimassa.

Harrastuksen taso pysyy silti sopivassa vakavuudessa, lehtien jutuissa tai museon vitriineissä mallejani tuskin näkee (no, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan…). Hienoimpia elämyksiä tässä hommassa ovatkin ne fiilikset kun lehdissä tai palstoilla seurailee mestariteosten syntymistä taitavien ja kärsivällisten osaajien käsissä tai katselee näyttelyissä uskomattoman hienoja malleja. Oma päämäärä on jotain sellaista että saa asiallisen ja kauniin koneen aikaiseksi (koska lentokone on oikeasti kaunis laite) sopivalla budjetilla ja vaivalla.

Itselle on aina mallin lisäksi myös alkuperäislaitteen kertoma, monesti hyvinkin jännittävä tarina ollut oleellinen osa harrastusta. Kalusto kertoo miten on tehty ja kuinka eletty, tai miten lähes mielikuvituksellisen mahdottomista tilanteista on selvitty. Sellaisten tarinoiden myötävaikutuksella mallailu avasi omalla kohdallani ovet jo ala-asteikäisenä historian, kieliharrastuksen ja kirjallisuuden mielenkiintoisiin maailmoihin.

Vieraskirja

Ei vielä viestejä. Jätä hänelle terveisiä, kysymyksiä tai muita kommentteja.