Pienoismallit.net

Pekka Mustonen

Perustietoni

Ikä
42 vuotta
Paikkakunta
Oulu
Kiinnostuksen kohteet
Musiikki
Harrastanut mallailua
6–10 vuotta

Lisää minusta

Aloitin mallienrakentelun jo aika pienenä ala-asteella. Joskus tuolloin tein surkean näköisiä kyhäelmiä Tamyan ja Revelin lentokonemalleista, jotka tähän päivään mennessä on hävitetty. Jossain vaiheessa teininä tuli rakennettua myös useampi 1:35 panssarivaunu, joista osan olen ehtinyt heittää jo roskiin. Mukana meni mm. Grand, Stugi, King Tiger ja Elephant telatykki. Noihin aikoihin maalaamiseen en ollut kovinkaan perehtynyt.
Öljypohjaiset tärpättiohenteiset maalit eivät olleet mieleen.
Eräänä päivänä ollessani ehkä noin 12-vuotias isoveljeni (Heikki Mustonen) oli kaveriltaan hommannut tuuman pohjalla olevan muovisen Space Marinea esittävän Warhammer 40,000 figun. Veljeni opetti sinä iltana, kuinka puhdistaa figuri ja maalata pohjamaali. Perusmaalaus vesiohenteisilla maalilla tuntuikin varsin mielekkäältä. Väripesut ja kuivamaalaukset tuli myös nähtyä samana päivänä lakkausta myöten. Uudet näkemäni maalaustekniikat tekivät suuren vaikutuksen. Siloin alkoi oma kiinnostukseni WH40k harrastukseen ja se jatkui fanaattisena useampia vuosia.
Alusta asti en voinut sietää yliampuvaa romanttista eeppisyyttä figuissa, vaan pidin enemmän synkän yksinkertaisesta maalaustyylistä ja väreistä. Todella usein maalatessa määrä korvasi laadun. Yksityiskohtien työstämiseen en paljoa vaivautunut. Jos vaivauduin, niitä ei saanut katselija helposti huomata. Monesti työskennellessä vauhdilla maalattava loppui kesken. Silloin yritin hommata jostain lisää, tai puhdistella maalattavakseni jo pilalle tai huonosti maalattuja figuja. Figuihin tuli laitettua rahaa ja niitä sai myös jouluna. Aina kun sai kasattua ja maalattua jotain uutta valmiiksi se piti kokeilla pelissä. Helposti tuli maalattua yli 10-tuntisia päiviä. Koskaan en oppinut hyväksi maalariksi, enkä osannut koskaan tehdä kunnollisia muutoksia alkuperäisiin tehdasfiguihin. Asteittain sain kuitenkin jossain määrin parannettua perusjälkeä ja tehtyä kovalla asenteella aloittamani työt hyvässä järjestyksessä loppuun.
Tällä hetkellä en kai ole maalannut tosissaan vuosikymmeneen. Maalit ja tarvikkeet on tullut annettua pois.

Vieraskirja

Ei vielä viestejä. Jätä hänelle terveisiä, kysymyksiä tai muita kommentteja.