Pienoismallit.net

olpi

Mä olen huomannut että luottokorttitietojen naputtelu rajoittaa hyvin heräteostosten tekoa joten niiden naputtelu säästää rahaa. Joissakin paikoissa on sellainen järjestely, että jos valitsee visamaksun niin homma ohjautuu suomaan OP:n tai jonkun muun verkkopankin sivulle johon pitää vielä niitä avainlukuja syötellä. Estää hyvin kortin väärinkäytön mutta on loppupeleissä sellainen, että ostaminen on mahdollista vain kotona koska niiden tunnuslukejen säilöminen lompakossa ei ole kovin hyvä idea.

Mutta tossa yllämainitussa Hannetsin viestissä kyllä annetaan ymmärtää, että mälli on ollut heidän päässään eikä maksuliikenteessä. Eivät ne muuten laittaisi tietokantojaan uusiksi jos kaikki olisi ja olisi ollut kunnossa.
Eihän käyttöjärjestelmällä ja selaimella ole juurikaan merkitystä jos nettikaupan lomakkeille on päässyt jotain haistelujuttuja, varsinkin jos palvelinpuolen skriptit on myös saastunut. Ei pidä tuuduttautua turvan tunteeseen kun ajelee linukkaa tai maccia.
PhantomII kirjoitti:
Hannantsin maine turvallisena putiikkina saa nyt kiusallisen kolauksen maailmalla, vaikka syy tuskin lienee Hannantsilla. Ja liittyykö oma tapaukseni Hannantsiin edes.
No jaa, varmasti on paha mennä sanomaan missä vika on, mutta jos verkkokauppa asiakkaan ostopäätöstä helpottaakseen tallentaa luottokorttien ja maksutilien tietoja tietokantaan, niin äkkiäkö sitä jonkun tietokannan käy kääntämässä palvelimelta. No, joka tapauksessa voidaan olettaa, että verkkokaupan mikrotuki on tavalla tai toisella kämmännyt ja pahasti.
Olen tässä yrittänyt netistä etsiä 1/6 mittakaavassa figuureita jotka olisivat niinkusta valokuvaukseen sopivia, siis sellaisia joita voi taivutella hyvin erilaisiin asentoihin. Siis esim tällaisia: www.boostep.fi/product_info.php?products_id=311753. En kuitenkaan ole löytänyt kovinkaan monta liikettä joka niitä möisi hyllystä tai sitten hakusanat on vähän hakusessa.

Nyt sitte itse kysymys. Onko kukaan helsingissä nähnty lähiaikoina jonkun liikeen hyllyssä tavaraa ja jos on, niin mihin liikkeeseen yksilön pitäisi rähmäkäpälineen mennä figuuria ostamaan.
Paypal menee jumiin jos kortti on limitillä. Ainakin parissa musakaupassa mitään syytä feilaamiseen ei tule vaan sanotaan yksikantaan että maksu ei onnistu. Ja jos ei itse ole limittille ottanut, niin sitten sen on voinut tehdä joku muu. Mutta tietenkin jos kortti on lähtenyt paypalin alta, niin samoin se feilaa mutta kyllä siinä tapauksessa pankista soitetaan koska tällöinhän nyky korttiyhteiskunnassa ei pärjää kovin pitkälle ilman korttia.
En ymmärrä miten Ann Miller olisi vihollispimu. Ann Miller on kuitenkin amerikkalainen. Mitä tulee siihen, etteikö vihollispimua voisi ihastella, niin onhan sitä suomalaiset sotilaatkin tehneet ahkerasti vierailuita haavoittuneet venäläisen naissotilaan luona, siis jopa siinä määrin, että mustasukkainen hoitaja otti venakon hengiltä.
Ann Miller on kyllä hieman erinäköinen typy kuin tuon kuvan tytteli, ainaskin mitä google antaa hakutuloksiksi. Tosin, onhan se mahdollista että nimi olisi Millerin mukaan ja sitten joku ajattelee tehdä vaikka lottaan nimeltä Milla vaikutuksen ja vähän pyyhkii tekstiä paremmin tarkoitukseen sopivaksi ja sitten sanoo, että "olet aivan ihana, nimesin rynnäkkötykinkin sinun mukaasi. Tahtoisitko kenties…"
Maasto sotadioraamaan   12.10.2010 13:59
Juha K kirjoitti:
Olli-Pekka Manninen kirjoitti:
Käytätkö itse kyseistä lausetta kun keskustelet ihmisten kanssa? Eli jos kaveri kysyy, että mistä voisi ostaa hyviä talvirenkaita autoon, niin huudatko heti, että "käytä hakua" tai "vanha". Kuinka "käytä hakua" huutaminen on osanottamista keskusteluun? Samoin jonkun "RTFM":n huutelu.
Et kertonut perusteluita lauseellesi? Huutomerkkikö nyt närästää?

Kysymyksen esitttäminen nettifoorumilla on täysin eri asia kuin IRL-keskustelu. Lähtökohtaisesti aluksi kannattaa kokeilla hakua, ja sitten kysyä. Ja jos näin on tehnyt se kannattaa myös kertoa kysymyksen ohessa. Ja tämä keskustelu ei ole ensimmäinen kerta tällä foorumilla kun kysyjää on kehoitettu käyttämään hakua.
No, jos tahtoo erottaa keskustelun IRL ja netissä toisistaan, niin aletaan mun mielestä olla jo melko pahasti hukassa. Mun kanta on, että RTFL ja käytä hakua jampat pitäisi potkia netistä ulos. Ite oon ollut eräällä jo nyt kuopatulla ohjelmointifoorumilla ja sieltä kyllä tuli lähtö jos huuteli jotain RTFM läppää koska se ei loppupeleissä auta ketään kuin viestin lähettäjää saamaan hihi-hihi sosiaalisia pisteitä ja lisäpostauksia.
Maasto sotadioraamaan   12.10.2010 12:43
Juha K kirjoitti:
Olli-Pekka Manninen kirjoitti:
Tällaset kommentit pitäisi kieltää lailla.
Perustuen mihin?
Käytätkö itse kyseistä lausetta kun keskustelet ihmisten kanssa? Eli jos kaveri kysyy, että mistä voisi ostaa hyviä talvirenkaita autoon, niin huudatko heti, että "käytä hakua" tai "vanha". Kuinka "käytä hakua" huutaminen on osanottamista keskusteluun? Samoin jonkun "RTFM":n huutelu.

Jos haluaa toista auttaa, niin sitten laittaa linkin Ville Järvensivun tavoin tai antaa sitten "käytä hakua" huutelun lisäksi myös hakusanoja joilla varmasti tuloksia myös löytyy.
Maasto sotadioraamaan   12.10.2010 11:54
Antti Pentikäinen kirjoitti:
Käytä hakua! Sieltä löytyy vinkkejä.
Tällaset kommentit pitäisi kieltää lailla.