Pienoismallit.net

ted

Perustietoni

Ikä
48 vuotta
Ammatti
FL, tutkija. Toivottavasti ennen pitkää vallan tohtori.
Paikkakunta
Turku
Kiinnostuksen kohteet
Liikennelentokoneet, puupurjeveneet, sähkökitarointi

Lisää minusta

Enemmän tai vähemmän valmiita malleja sitten vuoden 2000 näkyy muodostuneen 14 kappaletta. Niistä 7 kpl on liikennelentokoneita 1/144. Sitten on tuo Eastern Expressin "Bristol Britannija", liki esikuvansa näköinen malli, mittakaava lienee likmain 1/100. Loput ovat sotilaskoneita vaihtelevissa mittakaavoissa. Keskeneräisiä malleja eri vaiheissa lienee toinen mokoma. Ja niin. Yksi malli, puna-valkoinen Polly Karpova (I-16) sai kotinsa velipojan olohuoneessa.

Taidoiltani lienen lähinnä keskinkertainen. Etenkin maalaaminen tuntuu olevan mallista ja vuodesta toiseen tuskaa.

Mikään kovin kurinalainen en ole. Minua ei hirveästi kiinnosta esikuvanmukaisuus, ja maalailen mallejani enemmän tai vähemmän mielikuvitukseni mukaan. Kertonee persoonastanikin moinen tapa. Kurinalaisuus tietenkin edesauttaisi tuon maalituskan voittamisessa.

Mikähän lienee tärkeintä… no ei ainakaan mallin valmistuminen. Viimeisin valmistunut lienee tuo A340 suoraan Revellin laatikon mukana tullein emmein. Ja jopa värein. Tunnelmat niiden kanssa on samat kuin tutkielman valmistuessa: kurja homma, vaan tulipa tehtyä. Vasta jonkin ajan päästä alkaa tuntua mukavalta että tuli valmiiksi. Tärkeintä kai sitten lienee se mallin kanssa sählääminen ja kaikenmoisen aihetta käsittelevän materiaalin lueskelu. Ja niin kummaa kuin se joistakin saattaa olla, hiominen on mukavaa. Ainakin suuremmissa malleissa sitä puuhaa riittää, ja vaimo antaa minun olla rauhassa, kun näen että puuhaan mallin kanssa. Hän taitaa pitää minua enemmän noista valmiista yksilöistä. Ainakaan niitä ei saisi siirtää pois näkyvistä :D Veljenpoika, tätä kirjoittaessani juuri täyttänyt kolme, pitää myös ankaran pörinän nähdessään mallini.

Suosikkiaiheeni

Suosikkimittakaavani

Vieraskirja

Moi. Itse asiassa tuntuu ettei se mallin rakentaminen hauskinta ole, vaan mallien ja työkalujen ostaminen… ;) *edit* Ja mallausinto yleensä hiljentyy juurikin sen maalauksen kohdalla. Siinä olet oikeassa ettei se herkkua ole. Paitsi joskus. Aika harvoin. Mutta joskus.