Pienoismallit.net

Tomi Mynttinen

Sivuston ylläpitäjä

Tiger I: Kuuseen kurkottaminen 24.9.2010 14:27 Rakennusblogi
Tarkoitukseni oli nimenomaan tehdä tuollainen harvan ja hieman kärsineen oloinen kuusi, koska se sopii mielestäni fiilikseltään paremmin sotaolosuhteisiin, etenkin itärintamalla. Jouduin jopa hieman harventamaan tuotakin, kun jossain vaiheessa tuli innostuttua laittamaan liikaa oksia. Latvaa pitäisi kyllä harventaa vielä lisääkin. Kuusiahan on toki monenlaisia kasvupaikoista ja muista tekijöistä riippuen ja tuuhea kuusi olisi toki vähintään yhtä realistinen valinta, mutta olisi kuitenkin makuuni liian Coca Cola -joulupukkimainen. :)

Tästä syystä maalaamiseen mukanaan tuoma raskaus ja tuuheus ei oikein omaa silmääni miellytä. En nyt löytänyt tähän hätän kovin hyviä kuvia, mutta ideana olisi enemmänkin tällainen kuin tällainen kuusi.

Oksat voisivat olla kyllä pidempiä. Ne hieman taipuivat glyseroli-kylvyssä, joka vielä entisestään lyhensi niitä. Toisaalta malli sijoittuu kevääseen, joten ehkä raskas lumikuorma on talvella taivuttanut oksia… Seli seli, mutta on tietysti aina hyväkin juttu, että ensi kerralle jäi vielä paljon parantamisen varaakin. :)
Pitkä tie itään 18.9.2010 23:29 Malli
Näitä aikakaudesta toiseen siirtyviä dioraamoja on viime aikoina näkynyt ihan mukavasti, ja hyvä niin, sillä näissä näkee usein hauskoja toteutuksia noiden siirtymien kohdalla.

Itse olisin halunnut nähdä hieman loivemmat siirtymät vuodenaikojen välillä. Sellaiset, ettei selkeästi pystyisi näkemään, missä kohtaa siirtymä tapahtuu. Esimerkiksi lunta olisi voinut olla enemmän syksyn puolella kesää kohti pienenevinä sulavina läiskinä. Nyt rajat ovat aavistuksen verran turhan selkeitä ainakin omaan makuuni.

Yksittäisistä vuodenajoista kesä ja talvi toimivat hyvin, mutta syksyn olisi voinut tehdä rohkeamminkin, vaikkei noilla leveyspiireillä aivan mitään ruskaa varmasti ihaillakaan. Kellertävämpää ruohikkoa, pudonneita kellastuneita lehtiä, lehdettömiä puita tai pensaita jne. syksylle ominaista piirrettä voisi kuitekin olla enemmän. Auto voisi olla myös reilusti kuraisempi ja uponnut syvemmälle mutaan, niin tulisi epätoivoisempi fiilis. Muta näyttää myös hiukan turhan vaalealta, kuten myös lätäköissä olevan vesi.

Kokonaisuutena toimii kuitenkin hyvin. Asetelma on tasapainossa ja figuurien valinnat on tehty hyvin sotaretken vaiheita osuvasti kuvaten. Papukaijamerkki siisteistä kehyksistä! :)
Warrior monk 1250 AD 18.9.2010 23:03 Malli
Tykkään kovasti, vaikea valkoinenkin on onnistunut hyvin varjojen osalta, kuten myös muutkin kankaat. Ainoastaan tuossa rinnan päälle tulevassa huivin osassa saisi mielestäni olla lisää kontrasteja, kuten ainakin kolmoskuvan perusteella myös kaavun takaosassa. Muutoin kontrastit ovat omaan silmääni hyvin realistisen oloisia (paitsi joidenkin mielestä realistiset kontrastit = liian vähän kontrastia :) Toki pyhän maan kirkkaan auringon alla hieman voimakkaammatkin kontrastit olisivat fiiliksen kannalta perusteltavissa, mutta oikein hyvä näinkin.

Itselläni nuo Games Workshopin sprayt ovat muuten pysyneet oikein hyvin kiinni valkometallissakin.

Ehdottomasti parhaiten onnistunut figuurisi, mutta uskallan väittää, ettei yhtä hyvä kuin seuraava. ;) Selkeästi paranee figu figulta, loistavaa.
Tikkakosken Mannekiini 20.7.2010 18:16 Malli
Heikki Hyttinen kirjoitti:
missähän napit ovat?
Kesäpuserossahan oli piilonapitus. Huomio messinkitangosta on hyvä, ja jos se olisi esimerkiksi mattamusta, ei kokonaisuus olisi rauhattoman oloinen sekä itse malli ja etenkin kp korostuisivat enemmän.
Tikkakosken Mannekiini 20.7.2010 17:34 Malli
Käsittämättömän vaikuttavaa jälkeä jälleen kerran. Etenkin haastavat silmät näyttävät upeilta, varsinkin oletuskuvassa, jossa ne erottuvat hyvin. Ainoastaan nuo kulmakarvojen päällä olevat uurteet näyttävät ainakin omaan silmääni hieman luonnottomilta, mutta eivät silti välttämättä väärin ole. Aina kun todellisuuskaan ei näytä todelliselta. :)
Maalinpoisto Fairy Power… 9.7.2010 21:22 Artikkeli
Isompia malleja olen puhdistanut muovisissa parin kolmen litran jäätelöpakkauksissa.
Jopo 6.7.2010 14:12 Malli
Tämä upea malli on huomioitu myös Jopon virallisessa Facebook-ryhmässä. :)
Tiger I: Ruiskumodulaatio 27.5.2010 15:26 Rakennusblogi
Nimenomaan näin kuin Tatu kirjoitti. Pikkuskaalassa pitää uskaltaa vetää vähän överiksi, että lopputulos jepa.

Kuten tuossa edellisen merkinnän yhteydessä tulikin jo mainittua, niin ohentelen Tamiyan maalit Mr. Retarderilla. En ole Tamiyan omaa hidastinta kokeillut, joten en osaa sanoa olisiko se parempaa, mutta tuota Gunzen vastiketta tuli vain aikoinaan hankittua ja olen ollut siihen ihan riittävän tyytyväinen.
Tiger I: Rakentaminen 18.5.2010 12:42 Rakennusblogi
Samuli Suonenvirta kirjoitti:
Tee pieniä klommoja tai sirpalevaurioita pakoputkien suojuksiin
Nuo ovat tosiaan niin paksua levyä, että vaikka vasaralla hakkasin, en saanut kunnon lommoja aikaiseksi. Joka tapauksessa revin eilen nuo suojat irti ja laitoin tilalle Revellin sarjan mukana tulevat muoviset versiot, joissa detaljitkin ovat kohdillaan. Niihinkään en tosin ihmeempiä vaurioita alkanut tehdä.
Samuli Suonenvirta kirjoitti:
Aiotko käyttää maalauksessa modulaatiotekniikka
Tarkoitukseni on tehdä kokonaan dunkelgelb vaunu, joten en näe syytä olla moduloimatta. Huomenna saanen päivitettyä tänne edistystä ensimmäisten maalikerrosten muodossa.
Samuli Suonenvirta kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että näin jälkeenpäin kumman valmistajan, Revellin vaiko Dragonin sarjan olisit rakentanut mieluummin täysin suoraan laatikosta?
Kyllä valinta olisi Dragon. Jo ihan siitäkin syystä, että zimmeritin teko ei tässä skaalassa houkuttele. :)
Achtung! 10.5.2010 11:39 Malli
Arvasin, että saappaista tulee kommenttia. :) Ovathan ne melko överipölyiset. Toisaalta marssiminen pölyisillä kaduilla saa asioita aikaan. Joka tapauksessa puhtaat kiiltävät saappaat näyttivät kuitenkin niin typeriltä, että halusin mieluummin naittaa saappaiden värimaailman "oikeaoppisesti" alustan kanssa yhteen.
Petri Ryhänen kirjoitti:
Ei sinulla sattuisi olemaan työvaihekuvia
Valitettavasti ei ole kuin pohjamaalausvaiheesta. Halusin saada nopeasti valmista aikaiseksi, joten jätin työvaiheiden dokumentoinnin väliin ja sain kuin sainkin tämän valmiiksi juuri Model Expoa edeltävänä iltana.