Pienoismallit.net

Tomi Mynttinen

Sivuston ylläpitäjä

Mallinäyttelyn järjestäminen   15.6.2016 08:20
Pienoismallit.netin tapahtumaosio on uudistunut tapahtumajärjestäjille tarkoitetun taustajärjestelmän osalta.

Mallitapahtumien järjestäjäthän ovat voineet jo lähes seitsemän vuoden ajan hoitaa mallien ennakkoilmoittautumiset Pienoismallit.netin kautta.

Tätä mahdollisuutta ei ole kovinkaan selkeästi tuotu esille, eivätkä kaikki järjestäjät ole ottaneet sitä käyttöön, mutta palaute on ollut myönteistä heiltä, jotka järjestelmää ovat käyttäneet.

Tapahtumajärjestäjiltä saadun palautteen ja toiveiden mukaisesti olen jatkokehittänyt järjestelmää edelleen, ja nyt Pienoismallit.netin kautta on mahdollista hoitaa käytännössä kaikki tärkeimmät sähköiset työvaiheet, jotka mallinäyttelyiden läpivientiin kuuluvat:

- näyttelyssä käytettävien luokkien määrittely
- ennakkoilmoittautumisten vastaanotto
- paikan päällä ilmoitettujen mallien rekisteröinti
- valmiiksi täytettyjen mallilappujen tulostus ennakkoon ilmoittautuneille
- tyhjien mallilappujen tulostus paikan päällä ilmoittautumista varten
- tulostettavat mallilistat tuomarityöskentelyä varten
- mallien sijoitusten kirjaaminen
- tuloslistat nettiin ja paperille.

Järjestelmän käyttö ei edellytä tietoteknistä osaamista. Se vapauttaa työläistä sähköposti-ilmoittautumisista ja excel-rumbasta, jolloin voi keskittyä enemmän itse asiaan, eli varsinaisiin tapahtumajärjestelyhin.

Toivon, että mahdollisimman moni tapahtumajärjestäjä ainakin kokeilisi järjestelmää, ja antaisi siitä palautetta.

Lue lisää…

www.pienoismallit.net/media/grafiikat/tapahtumat/ilmoitetut-mallit.jpg

www.pienoismallit.net/media/grafiikat/tapahtumat/mallilaput.jpg

www.pienoismallit.net/media/grafiikat/tapahtumat/tulosten-julkaisu-verkossa.jpg

Lue lisää…
Johnson, Pledge, Future jne...   25.5.2016 14:53
AK Interactive on juuri julkaissut korvaavat Gauzy Agent -litkut. Valikoimassa on erilliset litkut kirkasosien käsittelyyn ja maalatuille pinnoille.

Minulla ei ole kummastkaan vielä toistaiseksi kokemuksia, joten en osaa sanoa onko tässä tehty muuta innovaatiota kuin lattiavahan purkittaminen parikymmenkertaisella litrahinnalla. Olettaa sopii, että noiden toimivuus mallailukäytössä olisi kuitenkin varmempaa kuin satunnaisten markettivahojen.
Lainaus:
AK893 Glass Coat GAUZY Agent

High quality product developed to enhance, repair, and achieve extremely realistic, transparent, glass-like smooth finishes on clear plastic parts. Simply dip and let dry for a few minutes. Clean excess around the edges to achieve a uniform layer. For best results, allow product to dry in a dust-free environment. This product, when applied to clear plastic, will result in a realistic glass-like smooth appearance on parts like clear plastic cockpit canopies or other clear parts

AK894 Intermediate GAUZY Shine Enhancer

High quality product to create a protective and very realistic glossy sheen on areas where applied. This product also serves as a protective layer for the paint underneath. Apply it the way you would with any varnish. Apply and let dry for a few minutes. This product can also serve as a perfect smooth finishing touch for metallic paints and others such as AK Interactive Xtreme Metal. Apply Gauzy Agent to any single part or sections of your model that are begging for an incredible transparent and smooth shine. With self-leveling properties, it can be applied by brush or airbrush.
Malmin Mallitapahtuma   28.4.2016 17:06
Tämä oli todella harmillinen uutinen. Minunkin oli tarkoitus osallistua, tosin yhdellä mallilla vain. Näytille olisi tietysti voinut tuota muitakin.

Syitä ennakkoon ilmoittautuneiden pieneen määrään voi tietysti arvailla. Äitienpäivä vaikuttaa varmasti. Lisäksi minullekin oli jäänyt se käsitys, että tapahtuma oli muuttunut kaksipäiväiseksi. Kun taas Model Expo oli puolestaan muuttunut nyt yksipäiväiseksi ja tapahtumat olisivat olleet suht lähekkäin toisiaan, voi helposti olettaa monien etenkin pitkämatkalaisten arponeen näiden tapahtumien välillä. Ymmärrettävästi monet syyt ovat voineet kääntää vaakakuppia tällä kertaa Expon eduksi.

Ilmeisesti myös markkinointi oli tänä vuonna aika vähäistä edellisvuoteen verrattuna.

Toivottavasti into ei kuitenkaan hiivu, ja Jari jaksaa yrittää ainakin vielä ensi vuonna uudelleen.
Häpä kirjoitti:
En tiedä, mutta kuvittelisin, että noin 90 prosenttia malleista ilmoitetaan viimeisinä päivinä tai jopa viimeisinä tunteina.
Yleisesti ottaen en itsekään tiedä, mutta Pienoismallit.netin ilmoittautumisjärjestelmällä hoidetuista kilpailuista kaivelemieni tilastojen perusteella 56 % ilmoittautumisista tehdään viimeisten 7 päivän aikana.

Sähköpostilla hoidettavissa ilmoittautumisissa tilanne saattaa toki olla erilainen, ja ilmoittautumiset jäävät helposti viimeiseen mahdolliseen hetkeen, koska halutaan ilmoittaa kaikki mallit yhdellä kertaa ja usein se viimeinen malli valmistuu vasta aivan kalkkiviivoilla ennen näyttelyä. Lisäksi mitä vaivalloisempi asioita on tehdä, sitä enemmänhän niitä yleensä lykätään.
J Pokki on kirjoittanut artikkelin Siirtokuvien korjaaminen.

Myös näissä keskusteluissa on käsitelty aihetta.
Peter Thim kirjoitti:
Onko mahdollista vielä lisätä galleriaan?
Vaikka ryhmärakenteluun ei olisi mukaan ehtinytkään aloittajan asettamien aikarajojen puitteissa, niin galleriaan voi toki lisätä malleja myös sen päättymisen jälkeen ihan normaalisti.
Henri Haapalainen kirjoitti:
Oisko helpoin "korjaus" tuohon tähtiongelmaan avautuva popup, joka ilmoittaa monta tähteä olet antamassa ja siihen kyllä tai ei -vaihtoehdot?
Teknisestihän tämä on helppoa, ja ratkaisee virheklikkausten ongelman, mutta samalla hankaloittaa turhilla kyselyillä käyttöä silloin kun klikkaus ei ole virheellinen, eli suurinta osaa käyttötapauksista.
Kalle Rantanen kirjoitti:
Mukavinta olisi jos tähtiä voisi muuttaa esim. 5 minuutin ajan, niin ohiklikkaukset saisi korjattua. Muuten ei ole ollut tarvetta muuttaa.
Ei ollenkaan huono idea. Toisaalta siinä tapauksessa keskiarvonkin näyttämisessä pitäisi olla viiden minuutin viive tai muuten se voisi olla yhtä hyvin aina näkyvissä. :)

Toki kertaalleen annettua arviota ei muuteta yhtä herkästi jälkikäteen, mutta periaate tuossa on tosiaan ollut että muiden mielipiteet eivät voisi vaikuttaa omaan arvioon.

Järkevintä olisi tietysti kehittää arvioiden antamista teknisesti siten, että ohiklikkauksia ei tulisi, mutta tämäkään ei tietysti ole ihan triviaalia.
Jonkka kirjoitti:
Toisaalta, jos on antamassa poikkeavan määrän tähtiä niin tulisi etukäteen mietittyä että "hetkinen, mitäs nuo muut tässä mallissa näkevät" ja siten mahdollisesti katsottua kuvat vielä kertaalleen.
Kommenttien olisi tarkoitus jossain määrin palvella tätä tarkoitusta, mutta eivät tietysti ole kovin toimiva tapa silloin kun kommenteja on vähän tai helppo tapa silloin kun niitä on paljon.

Toteutti tuon arvioinnin miten tahansa, on se joka tapauksessa aina kompromissi. Käytössä oleva toteutustapa on sitten siitä kiinni mitä laaja enemmistö haluaa, mutta nykyinen on osoittautunut olevan melko toimivaksi.
Arto Junno kirjoitti:
Löytyykö kannatusta ajatukselle jossa mallin lisääjä voi halutessaan valita haluaako saada kommentteja mallista vai ei? Eli samalla tavalla kun voi poistaa tähdityksen rasti ruutuun periaatteella.
Haluaisin kuulla keskustelun aloittajalta vielä vastauksen tuohon Markonkin jo esittämään kysymykseen, että miksi tällainen valinta pitäisi olla?
Sami Vaajamo kirjoitti:
Eipä sitten päässyt enää lisäämään mallia galleriaan ryhmiksen alle?
Ryhmärakentelujen alkamis- ja päättymisajat on tosiaan määritelty aina päivämäärinä ilman kellonaikoja, eli malleja on voinut lisätä alkamispäivästä klo 00.00 päättymispäivään klo 23.59 saakka.

Tämän ryhmärakentelun säännöissä oli kuitenkin ilmoitettu, että malleja voi lisätä päättymispäivän jälkeen seuraavaan päivään klo 9.00 saakka, joka ei siis ole ollut teknisesti mahdollista.

Mutta nyt on! Kehitin tuota siten, että ryhmärakenteluille voi määritellä myös erillisen deadlinen, johon mennessä malli tulee julkaista sivustolla.

Päivitin samalla nuo kaksi tämän päivän puolella ennen klo 9.00 lisättyä mallia kuulumaan mukaan tähän ryhmärakenteluun. Joten määräaikaan mennessä valmistui kaikkiaan 19 mallia 33:sta mukaan ilmoitetusta, joka on keskimääräistä parempi saavutus. Hienoa! :)