Pienoismallit.net

Karjalan Mailla

Siellä jossakin vuonna 1941

Alusta

Dioraaman alustana toimii 19 mm:n MDF -levystä tehty pohja. Levyn reunoihin työstin alajyrsimellä koristeellisen reunuksen. Kun alusta oli muotoonsa jyrsitty, pohjamaalattu ja hiottu, maalasin sen punertavan oranssiksi Tamiyan akryyleilla. Tämän jälkeen levitin pintaan burnt umber –sävyistä öljyväriä karkeaharjaksisella siveltimellä. Pitkiä ja yhdensuuntaisia, mahdollisesti hieman aaltoilevia, vetoja käyttämällä saa helposti aikaan hyvännäköisen jalopuujäljitelmän. Siveltimen sijasta voi käyttää myös muuta sopivaa työkalua, esimerkiksi vaahtomuovin palasta. Lopullisen pinnan annoin XtraColorin satiinilakalla ja lisäsin vielä pohjaan pienet vaahtomuovikappaleet, joiden avulla alusta nousee hieman pöytäpinnasta. Tämä osaltaan
säästää reunoja kolhuilta dioraamaa liikuteltaessa.

MDF-levy on dioraaman pohjarakenteena ihanteellinen, sillä se kestää hyvin esimerkiksi kosteutta taipumatta, ja on myös hieman kevyempää kuin vaikkapa lastulevy. Toisaalta sen pintakäsittelyssä on oltava tarkkana, sillä materiaali on hyvin huokoista. Tämän vuoksi levy kannattaakin pohjakäsitellä huolellisesti ennen varsinaista maalausta.

Varsinaisen alustan päälle tulevan maaston pohjarakenteen tein muovilevyistä. Pohjan tein 4 mm:n polystyreenilevystä, jonka reunoihin liimasin 1 mm:n styreenistä leikatut listat, joiden alareuna on suora ja yläreuna leikattu mukailemaan maaston tulevia muotoja. Pidin huolta, että korkeusvaihteluista huolimatta listan korkeus on minimissään noin 7 mm, jotta 4 mm:n levyn reunaan liimaamisen jälkeen pienin korkeus on 3 mm. Näin näistä polystyreenilevyistä muodostuu ikään kuin kaukalo, jonka reunojen minimikorkeus on kolmisen millimetriä (Piirros 1). Tähän kaukaloon maaston pohjamateriaalina toimiva Polyfilla on helppo levittää. Muovilistojen vuoksi alustasta tulee myös erittäin siistin oloinen.

Dioraamojen kuin myös yksittäisten mallien alustan siisteys onkin mielestäni juuri niitä seikkoja, joita ei voi liikaa korostaa. Huonosti viimeistelty alusta saa hyvänkin mallin ja dioraaman näyttämään paljon tökerömmältä. Jos käyttää kymmeniä tai satoja tunteja itse mallin rakentamiseen, on syytä uhrata myös muutama tunti alustalle, vaikkei sitä osa-aluetta esimerkiksi näyttelyissä arvosteltaisikaan. Alustojen rakentamisessa käytettävät tekniikat ovat kuitenkin hyvin yksinkertaisia itse malleissa käytettäviin verrattuna, joten osaamisesta sen ei pitäisi yhdelläkään mallarilla olla kiinni.

Ennen Polyfillan levittämistä porasin alustaan matalia reikiä, sekä viiltelin veitsellä joitakin uria, jotta massa kiinnittyisi varmasti pitävästi. Polyfillan kuivuttua hioin sen pinnan mukailemaan tarkasti alustan reunoihin liimattujen muovilistojen muotoja. Tässä vaiheessa en vielä lisännyt alustaan ollenkaan mitään kasvillisuutta, vaan siirryin seuraavaksi rakennuksen pariin.

Rakennus


Hirsirakennuksen pienoismallin rakentaminen oli sen verran monimuotoinen projekti, että siitä riittäisi jopa erillisenkin artikkelin aiheeksi. Tässä on kuitenkin käyty läpi rakennuksen tärkeimmät syntyvaiheet.

Aivan aluksi minulla ei ollut mitään tarkempia suunnitelmia dioraamaan tulevan rakennuksen suhteen. Mietinnän alla olivat alkuvaiheessa muun muassa sellaiset seikat kuin itse dioraaman koko ja sen myötä myös rakennuksen koko, kerrosmäärä ja rakennusmateriaali. Tutkittuani kuvamateriaalia Itä-Karjalan tuolloisesta rakennuskannasta ja päätettyäni, että dioraaman koko on noin A4-arkin verran, päädyin kuitenkin yksikerroksiseen hirsirakennukseen.

Kävin kirjastoissa keräämässä valokopioita muun muassa Jatkosotaa käsittelevien kirjojen sivuista, joissa oli kuvia alueen hirsirakennuksista. Kiersin myös luonnoslehtiön ja kameran kanssa läpi paikallisia hirsirakennuksia ja tallensin paperille ja filmille arkkitehtuurisia yksityiskohtia. Kun olin tehnyt suurimman osan taustatyöstä, ja talon ulkomuoto alkoi hahmottumaan, oli aika suunnitella rakennusta millimetripaperille. Parin yritelmän jälkeen tulos olikin mieluinen, ja itse varsinainen rakentaminen saattoi alkaa.

Nurkan toteutus oli kuitenkin asia, joka vielä tässä vaiheessa eniten vielä mietitytti. Siinä olisi ollut helppo oikaista, ja tehdä se siten että hirsien päät olisi verhoiltu laudoituksella, jolloin niiden liitostapa jäisi piiloon. Halusin kuitenkin että tämä sinällään mielenkiintoinen ja näyttäväkin yksityiskohta olisi mallissa näkyvissä. En kuitenkaan keksinyt mitään fiksua tapaa vain jäljitellä hirsiliitosta, joten päätin toteuttaa sen esikuvan mukaisesti.

Hirsinä käytin 5x5 mm mäntyrimaa. Materiaalina mänty ei ole kaikkein parhaita tähän tarkoitukseen, vaan esimerkiksi koivu olisi ollut monilta osin parempi vaihtoehto, mutta koska minulla sattui olemaan valmiina oikeanlaista mäntyrimaa, päätin käytin sitä. Aivan sinällään ei rimasta hirren näköistä saa, mutta höyläämällä kulmia veitsellä hieman epätasaisesti lopputulos on jo huomattavasti realistisempi. Ajan mittaan hirsiin syntyy erinäisiä uria ja halkeamia, joista osa on mittakaavassakin selkeästi havaittavissa, ja siksi myös mallista pitää nämä yksityiskohdat löytyä. Nämä oli helppo toteuttaa terävällä piikillä ja veitsellä urittaen.

Aluksi olin ajatellut rakentaa seinän yksinkertaisesti niputtamalla rimat kasaan, mutta seinää tehdessäni huomasin, ettei tästä rakenteesta olisi tullut tarpeeksi tukevaa. Tämän ratkaisin laminoimalla neljä 50 mm polyuretaanilevyä yhdeksi palaksi, josta sahasin talon muotoisen palikan. Vannesaha on tällaiseen muotoiluun kätevin. Tähän palikkaan muotoilin veitsellä syvennykset ikkunoille ja ovelle.

Alun perin olin suunnitellut rakentavani myös sisustuksen rakennukseen, mutta tästä ideasta luovuin kuitenkin varsin alkuvaiheessa. Sen sijaan päällystin polyuretaaniin tehdyt syvennykset ohueen kipsivelliin kastetulla paperilla, joista muovasin noin puolipallon muotoisen syvennyksen pohjalle. Kipsin kuivuttua hioin pinnan sileäksi, ja maalasin mattamustalla. Näin valmiista ikkunoista sisään katsottaessa ei näy kuin mustaa pimeyttä, sillä syvennyksen pyöreä muoto ja mattapinta pitävät huolen siitä, ettei häiritseviä heijastumia pääse syntymään.

Seuraavaksi vuorossa oli rimojen kiinnittäminen, joka olikin suht helppoa johtuen liitoskohtien hyvin onnistuneesta mitoituksesta. Liimauksessa käytin hieman tavallisuudesta poikkeavaa tapaa, sillä tavallinen PVA-liima osoittautui huonoksi pitkähkön kuivumisajan vuoksi. Normaalisti se ei olisi ongelma, mutta koska rimoja ei saanut kuivumisen ajaksi mitenkään kunnolla puristukseen, oli kokeiltava jotain muuta konstia.

Olin jo aiemmin käyttänyt tämäntapaisiin hankaliin paikkoihin pikaliima+ruokasooda-yhdistelmää, jossa kuivumisaika ei muodostu ongelmaksi, sillä se on käytännössä olematon. Tätä päätin kokeilla tälläkin kertaa. Eli käytännössä tämä toimii siten, että ensin asetetaan rima paikoilleen, ripotellaan hieman ruokasoodaan polyuretaanin ja riman väliin, jonka jälkeen levitetään mahdollisimman helposti juoksevaa pikaliimaa sekaan. Ruokasooda saa pikaliimassa aikaan kemiallisen reaktion, jonka ansiosta se kovettuu välittömästi ja kapilaari-ilmiön ansiosta liima leviää helposti joka puolelle. Näin toimin rima kerrallaan, ja etukäteen piirretyt apuviivat pitivät huolen siitä, että rimat menivät suoraan linjaan. Olin jo etukäteen mitoittanut rimat siten, että ikkunoiden ja oven kohdalle jää aukot, joten niitä ei enää tuossa vaiheessa tarvinnut käydä sahaamaan.

Samaan aikaan seinän kanssa rakensin myös rakennukseen kuuluvan pienen kuistin hirsiosat. Myös näissä liitoksissa käytin samaa edellä kuvattua tekniikkaa. Kuistin ja seinien jälkeen oli vuorossa katto. Aluksi tarkoitus oli tehdä pärekatto, mutta päreiden koko olisi 1/35-mittakaavassa ollut noin 2x4 mm. En edes uskaltanut miettiä, että kuinka monta niitä olisi joutunut tekemään, joten luovuin tästä ideasta, ja päätin tehdä lautakaton. Jälkeenpäin tämä on hieman kaduttanut, sillä kaiken kaikkiaan pärekaton teko olisi ollut kuitenkin vain hyvin pieni osa kokonaisuuteen nähden ja lopputulos olisi varmasti ollut nykyistä näyttävämpi.

Aluksi tein 2x2 mm puurimasta tukirakenteet kattolaudoille. Lautoina käytin 1 mm:n balsalevystä leikattuja suikaleita, joihin karkealla hiomapaperilla ja kaivertimella tein puukuviointia sekä joitakin halkeamia. Katolla olevan savupiipun tein kipsistä. Ensin valoin kipsistä summittaisen muotoisen kappaleen, jonka muotoilin tarkemmin veitsellä ja johon kaiversin lopuksi tiilikuvioinnin. Katolla olevat tikapuut ovat samaa rimaa kuin katon tukirakenteetkin. Talon päädyn ja kuistin lautaosat ovat toteutettu niin ikään 1 mm balsalevystä. Näiden puuosien liimauksessa käytin geelimäistä pikaliimaa.

Ikkunat tein erillisinä osina siten että ne oli mahdollista kiinnittää rakennukseen vasta viimeistelyvaiheessa, jotta lasiosat eivät sotkeentuisi pintakäsittelyvaiheessa. Ikkunan karmit tein 0,75 mm polystyreenilevystä ja kehykset ovat Evergreenin 0,50 x 0,25 mm styreenirimaa. Lasina käytin kirkasta muovilevyä; 1 mm PET-levyä niissä kohdin, jossa materiaalipaksuus ei näy ja muissa kohdissa 0,25 mm kirkasta styreenilevyä.

Kivijalan tein oikeista kivistä, jotka liimasin kiinni rakennuksen polyuretaanirunkoon ja täytin suurimmat raot kipsillä. Jo tässä vaiheessa kiinnitin rakennuksen kiinni alustaan. Tässä käytin liimana kaksikomponenttiepoksia, jotta liitos olisi varmasti pitävä.

Maasto

Ensimmäiseksi, ennen varsinaisen maaston toteuttamista, muotoilin alustaan tien raideurat ja lisäsin vielä uuden kerroksen Polyfillaa joihinkin paikkoihin, kuten talon seinustalle, jotta talo istuu luonnollisemmin maaston keskelle.

Seuraavaksi toteutin pohjan teiden ja polkujen kohdille levittämällä ensin PVA-liimaa halutuille alueille, jonka jälkeen ripottelin päälle sekoitusta, jossa oli sekaisin murskattuja kipsin palasia, tavallista hiekkaa, sekä hieman kipsijauhoa. Tämän jälkeen kostutin pinnan vedellä maaliruiskun avulla käyttäen hyvin alhaista painetta. Kostutuksen juju on siinä, että näin seoksessa oleva kipsi kovetuttuaan kiinnittää muut ainekset tukevasti toisiinsa. Mielestäni tämä on suht helppo ja nopea tapa, ja itse olen ainakin täysin tyytyväinen tuloksiin.

Pohjan kasvillisuudelle tein ruohosirotteen ja hienoksi leikeltyjen ja jauhettujen, metsästä kerättyjen sammaleiden sekoituksesta. Sammalta lisäsin siksi, että sellaisenaan pelkkä ruohosirote näyttää aivan liian hoidetulta kasvillisuudelta. Ruohikon kiinnitys onkin tämän dioraaman lopullisen ulkonäön kannalta eräs kaikkein tärkeimmistä vaiheista. Tärkeää siksi, että hoitamattomassa maastossa ei ole koskaan tarkkaan rajaa siinä missä hiekka-alue loppuu ja kasvillisuus alkaa, vaan raja on pehmeä. Valitettavan usein näkeekin dioraamoja, joissa voi selkeästi havaita terävän rajan siinä missä kasvillisuus vain yhtäkkiä loppuu ja esimerkiksi tien reuna alkaa. Sama asia on monesti havaittavissa vaikkapa raunioista tulleen rojun kanssa. Terävät rajat maaston eri elementtien välillä voivat olla todella silmiinpistävän näköisiä. Toki maalauksellakin pystyy vaikuttamaan tähän, joskus jopa paljonkin, mutta se harvoin pelastaa kaikkea.

Itselläni ratkaisu tähän on kerroksellisuus maaston rakennuksessa. En siis yritäkään saada kerralla hyvän näköistä tien pintaa tai kasvustoa, vaan ensin kiinnitän vain eräänlaiset pohjakerrokset, joiden päälle lisään vuorotellen materiaaleja aina vähän kerrallaan. Esimerkiksi ensin hiekkaa, sitten ruohikkoa, sitten taas hieman hiekkaa, vielä vähän ruohikkoa ja vaihtelen aina hieman maastomateriaalien koostumusta. Näin jatkan kunnes saumakohdasta tulee tarpeeksi pehmeä ja omaa silmääni miellyttävä. Usein noin kolmisen kerrosta riittää realistisempaan lopputulokseen, tosin paikoitellen saattaa olla tarvetta useammallekin.

Maastomateriaalien kiinnitykseen käytän PVA-liimaa ja jäykkäharjaksista sivellintä. Eri materiaalien saumakohdissa käytän vähän liimaa, ja levitän sen töpöttelemällä. Juuri näin menetellen rajoista tulee pehmeitä.

Kun materiaalit oli kiinnitetty, oli seuraavana vaiheena koko dioraaman pohjamaalaus. Maaleina käytin spraymaaleja, kahta eri sävyä. Maaston maalasin vihreällä ja rakennuksen harmaalla. Pohjamaalauksen tarkoituksena oli ainoastaan se, ettei myöhemmin varsinaisessa maalausvaiheessa tarvinut tuhlata kalliimpia mallimaaleja kovin paljon saadakseen aikaan peittävän maalikerroksen.

Joitakin koko pohjamaalaustapa dioraamojen yhteydessä on kummeksuttanut, mutta itselläni on aina tapana kaiken maalaaminen peittävillä maalikerroksilla, myös puiset osat, maasto yms. Itselläni näitä pohjamaalikerroksia tulee monesti useitakin, ja myönnettäköön että osasyynä tähän on varmasti aika sottainen rakennustekniikkanikin joten pohjamaalaus paljastaa monesti korjailtavaa.

Pohjamaalauksen jälkeen vuorossa oli varsinaisen kasvillisuuden lisääminen. Tämän tein pääasiassa sammaleista ja hamppunarusta, jotka kiinnitin PVA-liimalla alustaan siihen porattujen reikien avulla. Pienet puidenalut tein koristekasveista.

Aidanpätkä syntyi ohuiksi veistellyistä koivunoksista. Tämänkin tyyliset puuosat on helpoin tehdä aidosta puusta, sillä esimerkiksi muovitankoja käyttämällä lopputuloksesta on hankalampaa saada yhtä realistista.

Kuusi

Kuusi oli myös yksi sellainen osakokonaisuus, jonka tekeminen jo etukäteen hieman hirvitti, sillä en todellakaan halunnut mitään perinteistä tökeröä pulloharjaa. Sellainen on toki hyvin tehtynä ihan OK 1/87-pienoisrautateihin tai vastaaviin mittakaavoihin ja kohteisiin, missä puita on yleensä isoina rykelminä, mutta ainakin 1/35-mittakaavassa ne näyttävät vain juuri siltä mitä ne ovat. Ei hyvä.

Olin joskus vuosia aiemmin kokeillut kuusien tekemistä kiinnittämällä kanervanoksia puiseen runkoon porattuihin reikiin, sillä minulla oli ollut jollakin materiaalien keräysreissulla niin hyvä tuuri, että metsästä oli tarttunut mukaan todella tuuheita kanervanoksia. Valitettavasti en mistään muualta löytänyt läheskään yhtä hyviä, ja nuokin olivat jo ajat sitten päässeet loppumaan, enkä muista mistä ne olin poiminut, joten oli kehitettävä jotain muuta tällä kertaa.

Erilaisia tekniikoita kokeiltuani päätin käyttää ruohosirotetta neulasia kuvaamaan (nykyisin taitaa olla saatavilla jo ihan omaa sirotetta havupuiden neulasia kuvaamaan, mutta tuolloin tilanne oli toinen). Aluksi kokeilin käyttää ohuita pensaan oksia, mutta ne eivät olleet tarpeeksi tiheitä ja symmetrisiä kuusen oksiksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä oksatkin itse. Materiaalina käytin teräs- ja kuparilankaa. Oksan rungon tein 1 mm:n paksuisesta teräslangasta, jonka ympärille pyöritin ohuempia kuparilangan pätkiä haarautuviksi oksiksi (Piirros 4). Jos käytössä on lyhyempää ruoho- tai neulassirotetta, voi harkita myös haarojen tekemistä haarautuviinkin oksiin, jolloin lopputuloksesta saa realistisemman. Tässä tapauksessa lopputulos olisi kuitenkin ollut liian tiheä jos haaroja olisi ollut enemmän.

Kaiken kaikkiaan tein oksia noin 30 kappaletta. Seuraavana työvaiheena oli niiden päällystäminen ruohosirotteella. Tämä onnistui vaivattomasti upottamalla oksat vedellä ohennettuun PVA-liimaan, jonka jälkeen ripottelin sirotetta niiden päälle ja puhaltelin neulasia pystyyn. Liiman kuivuttua maalasin oksat ruiskulla, mutta en tässä tapauksessa pyrkinyt kuin peittävään tummanvihreään maalikerrokseen, sillä maalaus on helpompi viimeistellä oksien ollessa kiinni rungossa. Rungon materiaalina käytin vanhaa sivellintä, johon porasin reiät oksia varten ja jonka päällystin hienojakoisella sahanpurulla kuvaamaan kaarnaa. Kuusen lopullinen maalaus käsitellään myöhemmin.

Figuurit

Dioraaman figuurit ovat lähtöisin Tamiyan ”Russian Tank Crew at Rest” -sarjasta. Yksikään niistä ei oikein sellaisenaan kelvannut suomaiseksi panssarimieheksi, joten tein jokaiselle figuurille jonkin verran muutoksia. Vähiten uutta ilmettä sai vaunun katolla istuva ampuja, johon ainoat lisäykset olivat rintatasku, vyönsolki ja vyö sekä tietysti pää.

Suurimmat muutokset koki tarjotinta kantava naishahmo, jonka alkuperäisestä vaatetuksesta on jäljellä ainoastaan kengät sekä hihat osittain. Mekon ja esiliinan tein lyijylevystä. Pää on alkuperäinen, mutta sekin kokin hieman muutoksia. Kasvot eivät tosin kovin naismaiset ole, mutta parempaakaan ei ollut helposti saatavilla, joten ne saivat kelvata. Palmikon (ei näy kuvissa) tein ohuesta kuparilangasta letittämällä. Tarjottimen rakensin polystyreenilevystä ja kahvipannun sekä astiat sorvasin poran avulla styreenitangosta.

Vaununjohtajakin on saanut ylleen uudet asusteet, jotka rakensin niin ikään lyijylevystä ja kitistä. Suomi-kp on Wiking-Modelsin valmistama.

Vaunun lokasuojaan nojaileva ajaja on vaihtanut Tamiyan alkuperäisen sarjan haalarit suomalaisiin nahkatakkiin ja saapashousuihin. Nämäkin muutokset toteutin – kuinka yllättävää – lyijylevystä ja kitistä. Pistoolikotelo on miljoonalaatikosta löytynyt hartsiosa.

Hornetilta ei tuolloin ollut saatavilla nakkipipollisia irtopäitä, joten toteutin ampujan ja ajajan päät siten, että poran avulla jyrsin Hornetin normaalipäitä hieman pienemmiksi koskematta kuitenkaan kasvoihin, jotka yhdistin yhteen Tamiyan ontoksi jyrsityn nakkipipopään kanssa. Suht vaativa operaatio, mutta Tamiyan alkuperäiset kasvot olivat niin kehnolaatuisia, että se vaiva kannatti nähdä.

Figuurien maalauksessa käytin Tamiyan ja Model Masterin akryyleja sekä öljyvärejä.

Figuurit ja osittain vaunukin olivat jo valmiina ennen kuin edes aloitin rakentamaan tätä dioraamaa, joten se on monilta osin rakentunut juuri figuurien ympärille.

T-26

Vaunun työstin Italerin/Zvezdan sarjasta. Se on varsin hyvä lähtökohta Suomi-mallille, mutta esimerkiksi tornin kannen detaljit täytyi rakentaa kokonaan uusiksi. Koska muita suurempia virheitä ei löydy, pystyin keskittymään lähinnä mallin muuntamiseen suomalaiseksi. Toki muutakin pientä detaljointia löytyi monesta kohtaa.

Sain jostain loppujen lopuksi tyhmän idean rakentaa malliin sisäosat. Tyhmä idea siksi, että lähdemateriaalini oli joiltain osin puutteellista, ja siksi esimerkiksi rungon ammustelineet pohjautuvat suureksi osaksi omaan mielikuvitukseeni. Rakensin lähes valmiiksi asti myös moottorin, jota en kuitenkaan loppujen lopuksi malliin laittanut. Käytin vaunuun myös joitakin kaupallisia lisäosia: ajovalo sekä tykki mantteleineen ovat JS-Modelsin valmistamia ja ”Tankki-Emma” eli DT-pikakivääri on Model Kastenin valikoimista. Telaketjut ovat RPM:n injektiovaletut.

Maalauksessa käytin itselleni vuosien aikana rutiiniksi kehittynyttä tekniikkaa, eli aluksi tein jälkivarjostuksen ruiskulla ja lopuksi tein useita väripesu- ja kuivasively-käsittelyitä.

Alarungon muta ja lika on sekoitus hiekkaa, multaa, PVA-liimaa, ruohosirotetta ja maalia. Tämän sekoituksen levitin jäykkäharjaksisella siveltimellä töpöttämällä. Vaununumerot (82) ovat Wiking-Decalsin arkeilta ja hakaristit ovat käsinmaalattuja. Numero 82 on sellainen vaunu, josta ei ole kuvia tai muutakaan aineistoa ainakaan itselleni eteen sattunut, joten siltä osin tämä T-26 on pelkkää arvailua.

Maaston maalaus

Myös maaston maalauksessa käytin pääasiassa Model Masterin ja Tamiyan akryyleja. Ensimmäinen vaihe oli maalata pohjavärit. Eli kasvillisuuteen tummanvihreää sekä tielle ja poluille hiekanväriä. Maalaamiseen käytin vain ruiskua

Näiden perusvärien jälkeen olivat vuorossa väripesut, joihin käytin akryylejä reilusti vedellä ohennettuna. Laitoin sekaan myös hieman Lasolia pintajännityksen vähentämiseksi. Värisävyinä käytin tummanvihreää ja -ruskeaa. Eli ei koskaan mustaa, sillä näin värit säilyvät puhtaamman ja kirkkaamman värisinä. Musta väripesu esimerkiksi hiekan päällä saa värisävyn muuttumaan harmahtavaksi, joka tosin voi olla jossain tapauksissa hyväkin efekti, mutta ei suomalaisella hiekkatiellä.

Väripesuja levittäessä tein niin, että annoin tarkoituksellisesti ruohoalueiden vihreän seoksen levitä hieman hiekka-alueiden päälle ja päinvastoin. Tällä saa pehmeyttä alueiden väliseen rajaan.

Väripesujen oli vuorossa luonnollisesti kuivasively. Tässäkään ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, mutta myös kuivasivelyssä kannattaa tehdä saumakohdissa päällekkäisyyksiä, ja mieluiten niin päin, että kuivasivelee vaaleaa hiekanväriä ruohoalueiden reunaan, kun että vaaleanvihreää hiekanvärin päälle. Tämä kuvaa tieltä noussutta pölyä ja pieniä kiviä.

Seuraavaksi jatkoin taas tummanruskeilla ja -vihreillä väripesuilla, jonka jälkeen jälleen kuivasivelyä, sitten taas väripesua, kuivasivelyä jne. Aina nämä vaiheet eivät tule aivan peräkkäin, vaan saatan aina välillä maalailla jotain muutakin, sekä lisäillä samalla yksityiskohtia yms. Kerroksellisuus on avainsana, mutta siinä vaiheessa kannattaa lopettaa kun näyttää hyvältä ja tuntuu siltä, että ”vielä hieman lisää…”

Maaston maalauksen viimeistelin pastelliliitujauheella.

Tässä vaiheessa menettelin jo valmiiksi kootun kuusen kanssa siten, että ensin maalasin koko puun ruiskulla hyvin tummalla vihreällä ja reilusti ohennetulla maalilla. Seuraavaksi ruiskutin vaaleampaa vihreää siten että maali tulee ylhäältä päin noin 45 asteen kulmassa. Näin vaikutelmasta saa kolmiulotteisemman. Myös kuusi sai lopuksi väripesut ja kuivasivelyt osakseen sekä ruskeaa kaarnan sävyä runkoon.

Rakennuksen maalaus

Rakennuksen maalauksessa käytin samaa tekniikkaa kuin maastossakin, mutta pastelliliitujauhe oli oleellisemmassa osassa. Ensin maalasin rakennukseen harmaan pohjavärin. Tämän jälkeen tein harmaasta ja vaaleanruskeasta pastelliliitujauheesta sekä Lasolista ja vedestä seoksen. Tätä seosta sivelin isolla siveltimellä epätasaisesti lähes kaikille isoille pinnoille välttäen syvennyksiä ja muita varjokohtia, jotka olivat jo aikaisemmissa maalausvaiheissa jääneet tummemmiksi. Kuivuttuaan pastelliliuos muuttuu vaaleammaksi, saaden aikaan vanhan näköisen, auringon kulahduttaman puupinnan.

Näitä pastelliliuoskäsittelyjäkin tein useamman käyttäen joka kerta hieman eri sävyjä. Lopuksi käsittelin vielä hirsien saumat tummalla liuoksella. Samalla tavalla käsittelin myös rakennuksen kaikki lautaosat, lukuun ottamatta tietysti ikkunan karmeja, jotka esittävät maalattua pintaa. Nämä osat sen sijaan käsittelin harmaalla maalilla kuvaamaan kulunutta ja hieman lohkeillutta maalipintaa.

Myös tiensivussa oleva aidan käsittelin samalla tavalla kuin rakennuksenkin.

Viimeistely

Kasvillisuutta ei loppujen lopuksi tuntunut olevan tarpeeksi, joten viimeistelyvaiheessa lisäsin sitä paikoitellen. Kasasin myös valmiiksi jo etukäteen maalatun aidan, jonka maalauksen viimeistelin vielä valmiiksi kasattuna sekä suoritin vielä lukuisia pienempiä maalaustöitä.

Lisäsin myös joitakin yksityiskohtia, kuten koristekasveista tehdyt kukkaset ikkunalaudalle ja lopuksi kiinnitin ikkunat, kuusen sekä panssarin ja figuurit paikoilleen. Kokonaisuuden viimeistelin pastelliliitujauhepölytyksellä ja kaikkiaan yli vuoden kestänyt projekti oli valmis.
Loppusanat

Aloitin tämän dioraaman rakentamisen tammikuussa 1999, ja rakensin sitä reilut puoli vuotta, jonka jälkeen se jäi keskeneräisenä kaapin pohjalle muiden kiireiden vuoksi. Tarkoituksena oli kuitenkin saada se valmiiksi kevään 2000 Model Expoon, mutta ehdin aloittaa rakentamisen uudelleen vasta noin kolme viikkoa ennen näyttelyä. Tämän vuoksi viimeistelyssä tuli paikoitellen hieman oikaistua joissakin kohdin, enkä voi niiltä osin olla täysin tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä siis vielä joku päivä nostan mallin takaisin työpöydälle.

Kommentit

Erittäin kiinnostava dioraama meikäläisen makuun. Tekstissä puhuttiin piirroksista, oletko kenties lisäämässä niitä tänne?
sv 12.4.2007 22:13 Vastaa lainauksella
Panssari rikkoi aidan ja emäntä vain tarjoaa herkkuja hehhe :)
Todella taidokas. En tiedä lukiko se jossakin vai onko dioraama esitelty MALLIXSISSA. Ainakin saman niminen!
Tommi 21.6.2007 13:21 Vastaa lainauksella
Kyllä pitää ihan kumartaa. Mahtava työ. Kertakaikkisesti! :=) Jos teet dioraamoja paljonkin niin ei muuta, kun tänne myös näytille. :) 10 + ja papukaija merkki.
JJ Hilska 31.8.2007 14:21 Vastaa lainauksella
Tämä on kaikkein hienoin dioraama-kokonaisuus mitä olen nähnyt. Lukematon määrä tarkkoja yksityiskohtia joita ei voi kuin ihailla. Kuvastaa mielestäni hyvin tunnelmia hyökkäysvaiheessa 1941.
Petri L 30.10.2007 21:26 Vastaa lainauksella
…tosi aidosti ja hienosti toteutettu…KOMEE
Saiskos tästä herkusta lisää kuvia? Tajusin juuri, että teen aikalailla samanhenkistä dioraamaa :) Samoja elementtejä löytyy, on t-26, suomimiehistöä, rikkoutunut risuaita jne.. Ottaisin mielelläni vähän mallia, kun kerran on niin paljon samoja elementtejä.
Hieno on… Jumankauta! Kaikki kohdallaan. Kaikki osaalueet hanskassa.
Uskomattoman hieno!!!

Katsokaapa kuvaa numero 6. Laudat ovat todella aidot, ikkuna kuin mummolasta…
Ainoastaan kivijalka oli vähän omaan makuuni monotoninen väritykseltään ja kivien rakoja olisi makuuni pitänyt saada esille. Lisäksi kuusi oli jotenkin tumppuoksainen. Nämä siis makuasioita ja eivät pilaa dioraaman arvoa.

Hyvä kirjoitus kruunasi jutun. Pakosta heilahti eka vitonen. Jos olis vielä kuskien kasvot olleet hiestä märät, olisin hakkeroinut tähän järjestelmään 5+:n :)
asdasd 11.2.2009 18:34 Vastaa lainauksella
Toi pussi tuolla takaperässä näyttää vähän ruumispussilta.
Late 11.2.2009 18:48 Vastaa lainauksella
Pussi? Siinähän on ilmanottokotelo ja äänenvaimennin-pakoputki.