Pienoismallit.net

Suomen ilmavoimien kansallisuustunnukset

Hakaristi ja kokardi lentokoneissa

Artikkelin tarkoitus on muodostaa selkeä kuva Suomen ilmavoimien kalustossa käytetyistä hakaristeistä ja kokardeista. Tämän artikkelin perusteella on mahdollista tehdä omat dekaalit ja maskit malliin, ja näin ollen tehdä malleja Suomessa käytetystä lentokalustosta.

Artikkelissa saattaa olla asiavirheitä, toivon että niistä mainittaisiin kommenteissa. Artikkeli on referaatti, ja jos laajemmin haluaa tutustua aiheeseen, kannattaa tutustua artikkelin lopussa mainittuihin teoksiin.

Taustaa hakarististä

Suomen ilmavoimien kalustoon hakaristi tuli voimaan maaliskuussa 1918, kun Kreivi von Rosen lahjoitti Suomen ilmavoimille Thulin Typ. D -koneen, johon oli maalattu sininen hakaristi. Sininen hakaristi oli Rosenin suvun vaakunassa. Hakaristin pohjalle maalattiin valkoinen ympyrä, josta tuli Ilmavoimien kansallisuustunnus. Hakaristitunnusta käytettiin huhtikuuhun 1945 saakka, jolloin Lapin sota loppui ja liittoutuneiden valvontakomissio kielsi se käytön. Suomalaisella hakaristillä ei siis ollut mitään tekemistä Saksassa käytetyn hakaristin kanssa. Nykyään hakaristi esiintyy Suomessa vielä joissakin ansiomitaleissa, Lotta Svärd-järjestön merkissä ja Kauhavan Lentosotakoulun joukko-osastolipussa, ja lisäksi mm. Vaasan vaakunassa.

Hakaristiä käytettiin lyhyt- ja pitkäsakaraisena mustavalkoisena versiona myös maavoimien kaluston kansallisuustunnuksena.

Himmennetyt hakaristitunnukset

Jatkosodan aikana tiedustelulaivueet aloittivat tunnustusten himmentämisen koemielessä, mutta tunnusten himmentäminen oli jo yleistä esim. liittoutuneiden lentokalustossa jo vuodesta 1942. Lokakuussa 1943 Ilmavoimien sotavarusteluosasto sai tehtäväkseen tutkia miten himmennetut tunnukset estäisivät konetta erottumasta liian kaukaa, mutta kuitenkin siten että ampumaetäisyydeltä kansallisuus voitaisiin todeta. Lentovarikon Koelentolaivue testasi kahdeksaa eri tapaa tunnusten himmentämistä, mutta tammikuussa 1944 päädyttiin määräykseen, jonka mukaan koneiden hakaristin pohjalla olevat valkoiset ympyrätunnukset tulivat viimeistään peruskorjausten yhteydessä maalata DN-värillä. Laivueissa käytettiin kuitenkin lukuisia eri harmaita sävyjä. Lentokoneen pohjantunnus yleensä jätettiin valkoiseksi.

Taustaa kokardista

Kokardin käyttö Suomen kansallisuustunnuksena tuli voimaan ilma- ja maavoimissa valvontakomission määräysten myötä huhtikuussa 1945, jolloin hakaristitunnukset poistettiin ja tilalle maalattiin kokardit. Kokardien paikat tulivat samoihin paikkoihin missä hakaristitunnukset olivat, mutta koko pieneni 2/3:een. Kokardin ympyröiden suhde selviää KUVA3:sta. Marraskuussa 1968 uudistettiin kansallisuustunnukset.

Tunnukset jaettiiin seitsemään kokoluokkaan joista kullekin konetyypille määritettiin siipi-ja runkotunnukset. Kokardit olivat joko maalattu ja/tai tarroina.

48 cm
60 cm
72 cm
84 cm
96 cm
108 cm
120 cm

Myöhemmin tuli käyttöön vielä 54 cm.

Konetyyppien kokardien koot (konetyypin edessä rekisterikirjaimet):

BV DHC-2 Beaver
Siipi: 84 cm
Runko: 60 cm

DK Saab Draken
Siipi: 72 cm
Runko: 96 cm

DO Douglas C-47
Siipi: 120 cm
Runko: 96 cm

FM Fouga Magister
Siipi: 60 cm
Runko: 48 cm

HA Alouette II
Runko: 48 cm

HB Jet Ranger
Runko: 48 cm

HR Mil Mi-4
Runko: 60 cm

MG Mig-21F-13
Siipi: 72 cm
Runko: 60 cm

MK Mig-21U(M)
Siipi: 72 cm
Runko: 60 cm

MU Mig-15UTI
Siipi: 84 cm
Runko: 60 cm

NH Il-28
Siipi: 120 cm
Runko: 108 cm

SF Saab Safir
Siipi ja runko: 60 cm

Myöhemmin Suomeen ostetuissa koneissa koot olivat:

HS Mil-8
Runko: 84 cm

BN Islander
Siipi: 60 cm
Runko: 54 cm

PA Piper Arrow
Siipi: 60 cm
Runko: 72 cm

HH Hughes 500
Runko: 60 cm

MG Mig-21Bis
Runko ja siipi: 60 cm

FF Fokker Friedship
Runko ja siipi: 96 cm

VN Valmet Vinka
Runko: 48 cm
Siipi: 60 cm

HW BAE Hawk
Runko: 48 cm
Siipi: 60 cm

LJ Learjet
Siipi: 72 cm
Runko: 60 cm

PC Chieftain
Siipi: 72 cm
Runko: 48 cm

RG Redigo
Siipi ja Runko: 48 cm

Lokakuussa 1988 määrättiin muiden maiden esimerkkiä noudattaen koneiden tunnukset häivytettäväksi. Kansallisuustunnukset pienenivät 20 senttiin, mutta poikkeuksena 1995 hankitut Hornet-torjuntahävittäjät, joiden tunnusten kooksi tulivat 24 cm. Tänä päivänä koulutuskone Vinkoissa ja Redigoissa on vielä käytössä vanhat isot tunnukset.

Kansallisuustunnukset mallarin silmin

Tunnusten sininen väri vaihteli aina vaalean sinisestä tummansiniseen. Käytetyt värisävy olivat ultramariinin sininen ja Preussin sininen eli "Pariisin sininen". Valkoinen sävy on titaanin valkoinen. Mitään tiettyä FS-värikoodia ei voida antaa. Mallarin täytyy siis valita mahdollisimman oikea ja itseä miellyttävä sinisen sävy referenssien mukaan. Ilmastovaikutukset ja muu kuluminen muutti tunnusten värisävyä, kuten kaikkia muitakin värejä.

Sodanaikaisen valkoisen ympyräpohjan ja hakaristin reunan ero vaihteli aina 3 millistä 2 senttiin vaikka pysyväismääräysten mukaisesti raja on laskettavissa matemaattisesti KUVA1:ssa olevalla kaavalla. Myös sakaroiden mitat ovat kerrottu KUVA1:ssä.

Mallisarjoissa tulee melkein sääntönä aina erivärisiä sinisiä kokardeja ja hakaristeja. Yleisesti ajatellen, että liian vaalea tai tumma olisi automaattisesti väärin, mutta näin ei ole. Referenssejä tutkien ja omaa "taiteilijavapautta" käyttäen mallari tekee omat valintansa. Sen sijaan hakaristin ja kokardin renkainen asemointi kannattaa tarkistaa, että ne ovat keskellä. Se on oikeestaan ainoa "oikea" virhe. Lisäksi erikoistilanteissa olevia tunnuksia täytyy tutkia referenssiaineistosta; mm. siirtolennolla olevassa lentokoneessa olivat erilaiset tunnukset ja edellä mainitut himmennyskokeilut tekevät vielä lisää eri mahdollisuuksia.

Himmennykset mallari pystyy itse tekemään omaan malliinsa maalaamalla DN-sinistä valkoisen päälle ohuen kerroksen. Tämä edellyttää, että tunnuksen alla on DN-sininen sävy. Näin toimittiin myös oikeiden tunnusten maalaamisessa. Virheellisesti ajatellaan, että himmennyssävy olisi joku tietty sinisenharmaa värisävy, mutta näin ei ole.

Tunnusten sijainti koneessa kannattaa tarkistaa KUVA2:n matemaattisen kaavan mukaisesti ja referensseistä, mikäli epäilee sarjan mukana olevia siirtokuvien ohjetta. Näin ainakin oheisten kaavojen mukaan saa selvitettyä tarkat tunnusten paikat. Sotasaalis- ja lahjoituskoneiden tunnusten ylimaalaamista en käsitellyt tässä artikkelissa.

Lähdeluettelo:

- Suomen ilmavoimien maalaukset ja merkinnät: Kalevi Keskinen, Kari Stenman ja Klaus Niska, Apali
- Suomen Ilmavoimien Historia 23: Sotamaalaus: Kalevi Keskinen, Kari Stenman
- Wikipedia

Erityiskiitokset Antti Lappalaiselle ja Harri Huopaiselle.

Kommentit

Erinomainen tiivistelmä ja artikkeli aiheesta josta voisi jaaritella sivutolkulla.Tässä on kerrottu kaikki olennainen.Antille tästä "hakaristi" sulka hattuun.
Kansallisuustunnuksien muodosta ja väristä on olemassa tarkempaa tutkimustietoa, mitä viittaamasi lähteet tarjoavat. Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti numerot 1/2008 ja 2/2008 esittävät asian tutkitun perustellusti. Ensimmäinen selkeä ja yksiselitteinen dokumentti kansallisuustunnuksen käytöstä esitettiin vuonna 1931. Standardipiirros antoi tunnuksen perusmitaksi "a"=hakaristin leveys. Tästä mitasta "a" voitiin johtaa eri kertoimilla kaikki tarvittavat mitat. Hakaristin väriksi vahvistettiin ultramarin ja pohjaympyrän väriksi valkoinen. Näin on todettu skannaamassasi dokumentissakin. Ultramariini ei ole samasta väripaletista kuin pariisinsininen tai preussinsininen — se on yksinkertaisesti eri väri. Mahdolliset ultramariinin sävyerot johtuvat materiaalieroista, joiden päälle maali on maalattu. Maalityypeissäkin on eroja sen mukaan, mitä materiaalia niillä on tarkoitus suojata. Ilmavoimien päiväkäskyllä no.10/1934 sama asia vahvistettiin uudemman kerran. Väriksi määriteltiin ultramarin.

Tarkempaa tietoa löytyy Suomen Ilmailuhistoriallisesta Lehdestä, johon jokaisen ilmailuhistoriasta kiinnostuneen kannattaa tutustua. Väritetty dokumentti aiheesta löytyy Apalin julkaisemasta propagandateoksesta Suomen ilmavoimat 85 -vuotta sivulta 161, johon on painettu Mannerheimin allekirjoituksella varustettu väritysohje vuodelta 1918.
Lainaus:
Nykyään hakaristi esiintyy Suomessa vielä joissakin ansiomitaleissa, Lotta Svärd-järjestön merkissä ja Kauhavan Lentosotakoulun joukko-osastolipussa, ja lisäksi mm. Vaasan vaakunassa.
Sekä mm. kaikissa lennostojen lipuissa ja muissakin joukko-osastolipuissa.
Lainaus:
tammikuussa 1944 päädyttiin määräykseen, jonka mukaan koneiden hakaristin pohjalla olevat valkoiset ympyrätunnukset tulivat viimeistään peruskorjausten yhteydessä maalata DN-värillä. Laivueissa käytettiin kuitenkin lukuisia eri harmaita sävyjä.
Lentokonetehdas käytti DN-väriä, Lentovarikko teki oman sekoituksensa (harmaa?) laivueiden käyttöön.
Lainaus:
Lentokoneen pohjantunnus yleensä jätettiin valkoiseksi.
Tästä en ole kuullut/nähnyt viitteitä, onko lähdettä tarjota?
Lainaus:
Tunnusten sininen väri vaihteli aina vaalean sinisestä tummansiniseen. Käytetyt värisävy olivat ultramariinin sininen ja Preussin sininen eli "Pariisin sininen". Valkoinen sävy on titaanin valkoinen.
Kokardeissa väri on vaihdellut enemmänkin, mutta hakaristien sävy on lähes poikkeuksetta pysynyt samanlaisena, tummana sinisenä. SIP 1934 määräyksen mukainen "ultramarin" se ei kuitenkaan ole aina ollut. Vanhoista dokumenteista löytyneen sodanaikaisen Winter Oy:n sinisen merkkivärin koostumuksessa on käytetty Preussin sinistä vastaavaa pigmenttiä. Tämä on voinut johtua esim. väripigmenttien saatavuusongelmista.
Myöskin vastaavassa dokumentissa määritellään Winter Oy:n valkoisen merkkivärin sisältävän sekä sinistä, että valkoista väripigmenttiä. "Vaaleampien öljymaalien sävy oli ruskehtavasta pellavaöljyvernissasta johtuen likaisen kellertävä. Kellertävyyden poistamiseksi valkoinen maali taitettiin pienellä määrällä esim. indigon sinistä, ultramariinin sinistä, nokimustaa tai vihertävää umbraa."
www.tikkurila.fi…ien_kaytto_rakentamisessa_kustavilaisuudesta_modernismiin/vanhat_pigmentit
Lainaus:
Himmennykset mallari pystyy itse tekemään omaan malliinsa maalaamalla DN-sinistä valkoisen päälle ohuen kerroksen. Tämä edellyttää, että tunnuksen alla on DN-sininen sävy. Näin toimittiin myös oikeiden tunnusten maalaamisessa. Virheellisesti ajatellaan, että himmennyssävy olisi joku tietty sinisenharmaa värisävy, mutta näin ei ole.
Lentokonetehtaalla sotamaalauksen yhteydessä himmennysmaalaus DN-sinisellä suoritettiin seuraavasti: Normaalisti valkoisen taustan sijaan DN-väri ja alapuolen DN-väriselle pohjalle samalla DN-värillä ympyrätausta, jolloin kaksi kerrosta DN-väriä muodostaa tummemman alueen.
Lentovarikon sekoittamaa himmennysmaalia (harmaa?) käytettiin, jos tunnusten himmennysmaalaus suoritettiin muualla kuin Lentokonetehtaalla, esim. kenttälentovarikolla tai tukikohdassa.

Koneiden sotamaalauksissa käytettiin joko suomalaisia Winterin maaleja tai saksalaisia Ikarol-maaleja. Näissä on ollut luonnollisesti selkeitä sävyeroja johtuen toimittajasta, mutta yleensä käytetyt merkkivärit ovat olleet Winterin maaleja. Samoja merkkivärejä käytettiin sekä metalli-, kangas-, että vaneripinnoilla.

Kokardeissa on kautta aikojen käytetty myös mustaa reunusta, mutta tästä ei ole tietääkseni olemassa mitään selkeää linjausta tai kronologista rajausta, muistaakseni esim. Fougissa on käytetty molempaa versiota.
Lainaus:
SF Saab Safir
Siipi ja runko: 60 cm
Kokardin nimellismitta 540mm+10mm musta reunus
ykak 14.7.2012 05:45 Vastaa lainauksella
Asiallista keskustelua! Oisko vastaavaa tietoa itarintamatunnuksen keltaisesta savysta ja miten se erosi saksalaisten kayttamasta keltaisesta?
Moi!

Ei ole kirjallisuus eikä muutakaan täällä maalla lomalla mukana, mutta pari kommenttia.
(EDIT alkuperäistä tekstiä on myöhemmin muutettu ja lisätty osin rankallakin kädellä)

Tuo "DN-siniseksi" kutsuttu vaaleansininen mattaväri on silleen helppo, että sitä toimitti Suomeen vain Ikarol joka oli saksalainen maalivalmistaja. Toimituseriäkään ei ole sotavarustusosaston papereista löytynyt kovin montaa - vähemmän kuin yhdessä kädessä sormia. Eli ko. värin kohdalla ei pitäisi vetää hihasta mitään kaikenkattavaa värien vaihteluselitystä.
Kaikki muut suomi-Ikarol värien koodit ovat aakkosia (A-F ulkomuistista) paitsi vaaleansininen joka oli ikarol 291/65. Tuo koodi implikoi kaksikin asiaa: vaaleansininen oli tosiaan matta (himmeä), koska muut värit olivat koodia Ikarol 291 ½/ (kirjain) eli puolikiiltävä. Numero 65 taas viittaa vahvasti, että värimallina oli RLM 65 sävy. Muille väreille oli ilmeisesti Suomesta toimitettu värimalli. Ikarol 291/65 vaaleansininen oli myös siitä mielenkiintoinen, että maalia käytettiin kaikille materiaaleille: metalli, kangas ja puu. Sitä en ulkoa muista oliko sen käyttö hyväksytty myös harjoituskoneisiin, jolloin myös se olisi ollut poikkeus. Yleensä Ikarolit oli ohjeistettu VL:n standardimaalausohjeissa vain sotakoneiden metallipinnoille. Suomalaiset maalivalmistajat olivat Winter ja Schildt & Hallberg (Tikkurila). (EDIT) Palamattomat värit kankaille ja vanerivärit tulivat Winteriltä ja nitrovärit Schildt & Hallbergiltä. Merkkivärejä (= sininen ja valkoinen) tuli molemmilta valmistajilta.

Mielenkiintoinen on myös tuo Ikarol-värien kohtalo sodan loppupuolella ja jälkeen. Olemassaolevan tiedon mukaan tämän värin ohennin (käytännössä lähes kaksikomponenttivärin toinen osa) ilmeisesti loppui Suomesta jo vuoden 1944 aikana. Tunnetuista syistä täydennystä ei siihen saatu. Joidenkin mersujen ylimaalaus pelkällä mustalla remontissa saattaa liittyä tähän (EDIT todennäköisempää on, että pelkkä musta ylimaalaus tehtiin suomalaisella värillä). Mielenkiintoinen kysymys onkin mikä oli vuonna 1946 sotamaalaukseen maalattujen G-6 mersujen alapintaväri kun Ikarol-maaleja ja siten vaaleansinistä mattaväriä ei enää ollut? (EDIT: kesän -44 loppupuolella ja sodan jälkeen lentokoneet maalattiin jälleen Tikkurilan ja Winterin ns. Fokker-väreillä. Näin myös vuoden 1947 VL:n standardityöohjeessa) Ja sitäpaitsi koko vaaleansininen väri oli ollut muutos sotamaalausstandardiin (ja sellaisena koneiden papereihin kirjattu). Maalattiinko noiden mersujen alapinnat sodan jälkeen vaaleanharmaiksi (silloin kun niitä ylipäätään maalattiin uudestaan)? Itse kuulun siihen joukkoon joka vahvasti uskoo näin. Homma olisi ollut helppo ohjeistaa kumoamalla alapintavärin muutos.

Suomessa keltaisiin itärintamatunnuksiin käytettiin ainakin kahta (ellei kolmea tai useampaa) eri väriä: Dicco 6 ja Unica 12. Nämä vaikuttaisivat olleen kaksi eri sävyä joista toinen oli punaisempi. Kari Stenmankin viittaa tähän muistaakseni Sotamaalaus-kirjassa (BW nostotaljan varassa Onttolan hallissa). Lisäksi maalitilauksissa esiintyy keltainen Autoemali T.P. n:o 25, jota on tilattu yhtä paljon kuin samaa autoemalia sinisenä. (sävy Kiri n:o 8). Sinistä autoemalia (tai ainakin sävyä Kiri n:o 8) käytettiin happipullojen maalaukseen ja mahdollisesti tunnuksien maalauksiin. Keltaiselle autoemalille en keksi muuta käyttöä kuin tunnusmaalaukset, varikot eivät liene käyttäneet kymmeniä kiloja putkistomaalauksiin? Kenttälentovarikko 2 tilasi 32 kg tuota keltaista T.P. 25:a varastotäydennykseksi kesäkuussa -42 joka on huomattavan iso määrä! Lentovarikko tilasi vuoden -42 lopulla kaksinkertaisen määrän (verrattuna TP25:n samassa tilauksessa) "nitro-merkkiväriä, kelt (=Unica 12)" ja Dicco 6:a ei mainita lainkaan. Ikarolilta ei ilmeisesti tilattu lainkaan keltaista väriä? Valkoista Ikarol 291½ /F ja sinistä 291½ /E kyllä, 150 kg kumpaakin joulukuussa 1942.

VIELÄ LISÄYS keltaisiin. Kansalliskirjaston digitalisoidussa aineistossa ( digi.lib.helsinki.fi/pienpainate/secure/main.html ) on myös teollisuushinnastoja ym. pienpainatteita. Unica 12 ja Dicco 6 maalien värimallit löytyvät esim. Tikkurilan tehtaat, Luettelo N:o 9, Tikkurila 01.01.1934:

Unica 12:
digi.lib.helsinki.fi…=2&id=346207&pageFrame_currPage=107&pageFrame_currFrame=21

Dicco 6:
digi.lib.helsinki.fi…=2&id=346207&pageFrame_currPage=113&pageFrame_currFrame=22

Ei ole paljon sävyeroa. Eli tilaa kolmannellekin vaihtoehdolle on vielä.

Diccojen kanssa täytyy olla tarkkana kun niitä on kolmea eri lajia: siveltävä emali, viivavärit ja autovärit. Numero 6:n värimalli löytyy em. luettelossa vain siveltävistä emaleista. Todennäköisesti, mutta ei takuuvarmasti kyseessä on "oikea" sävy meidän tarkoituksiimme. Unica 12 on selvähkö tapaus.

Maalikemiasta sen verran, että lähes kaikki suomalaisiin lentokoneisiin käytetyt pintavärit olivat selluloosapohjaisia lakkoja niin Winter kuin Tikkurilakin (= S&H) ja ilmeisesti myös Ikarol. Öljypohjaisia maaleja ei käytetty kuin ehkä joidenkin teräsosien ruostesuojatarkoituksesa (panssarilyijymönjä). Alkydimaaleja on käytetty jonkin verran ilmeisesti laitekotelo- ym. maalauksissa. Tai ainakin näin tulkitsen - puhelinemalia N:o 41/126 (toisella nimellä ALK-10-2A) on tilattu Lentovarikon toimesta suhteellisen isoja määriä. Valitettavasti minulla ei ole mitään tietoa ko. väristä saati sitten sävystä.

Mersuissa ja JK:ssä käytettyjen alkuperäisen saksalaismaalien (eri resepti kuin Ikarol 291 !) päälle voitiin maalata ilmeisesti kaikilla maali- ja lakkatyypeillä. Saksalaisten maalien kemiasta on tarkemmin kirjoittanut Merrick joko omassa kirjassaan tai sitten Jerry Crandallin Dora-9 kakkososassa. Todennäköisesti oli tuo jälkimmäinen. Siis missä mainittiin päällemaalaamisesta. Muuten Merrickin oma Lw-värikirja on parempi.

Tutkimussarkaa näissä maalijutuissa riittäisi vieläkin vaikka kuinka. Muutama vuosi sitten keräämieni arkistopaperien ja muistiinpanojen perusteella näyttäsi oma penkomisintoni loppuneen vuoden -42 kohdalle. Tai sitten olen aloittanut muistiinpanojen tekemisen digikameralla ja näihin kuviin en pääse käsiksi tällä hetkellä (tai sitten ikinä) kotitietokoneen levy- ja/tai virtalähdeongelmien takia.

Kari
PhantomII 22.7.2012 13:38 Vastaa lainauksella
Artikkeli kommentteineen on mielenkiintoista luettavaa. Ketju asettaa kuitenkin jo tässä vaiheessa neuroottisimmille mallareille paineita DN-värin käytöstä; eli ko. värin sävyttämisestä erikseen näille puu-, vaneri-, kangas- ja metallipinnoille? Ymmärtääkseni nämä pinnat on käsitelty eri tavoin ennen DN-värin maalausta, joten jos ei DN-väriä monia eri eriä tullutkaan, niin sävy kuitenkin ilmeisesti muuttui, kun sitä vedettiin eri tavoin pohjustettujen ja maalattujen pintojen päälle?

Kun tähän lisätään vielä taiteijan oma näkemys, sekä erilaisen pinnan päälle vedetyn DN-värin sävyn taiteellinen näkemys, niin jälleen kerran syvälle suohon ja epätoivoon uppoaminen alkaa olla lähellä. Tämä koskee siis vain neuro-mallareita. Muistettakoon vielä ajatus purkissa olevan oikeansävyisen 1:1 mittakaavan värin "laimentamisesta" eri mittakaavoihin.

Artikkelista heräsi kysymys Mersujen, esim. MT-463:n, sodan jälkeisen maalauksen sävyistä. Konehan oli maalattu normi saksalaiseen kaavioon Suomeen tullessaan. Sodan jälkeen koneeseen maalattiin kokardit ja itärintamatunnukset ylimaalattiin. Erityisesti kiinnostaa herrojen ajatus alapuolen ylimaalausväristä. Maalattiinko siiven keltainen (ja rungon) RLM-sävyillä vai suomalaisilla, suurinpiirtein vastaavilla vaiko "isältä-pojalle-Panulla" vai millä? Joissain valokuvissa näkee siiven keltaisen näkyvän ylimaalauksen läpi, joten pitäiskö käyttää ylimaalaukseen DN-väriä vai tuota vaaleanharmaata muuten DN-väriselle tai ylipäätään muun värisille pinnoille?

Mersut, Fiatit, Fokkerit, Blenheimit, Dornierit, Junkersit, Ansonit ja Lysanderit ym. ym. ylimaalattiin vähintään keltaisen värin osalta ja konetyypeissä oli erivärisiä alapuolen pintoja, joten herättääkö tämä keskustelua?
PhantomII kirjoitti:

Artikkelista heräsi kysymys Mersujen, esim. MT-463:n, sodan jälkeisen maalauksen sävyistä. Konehan oli maalattu normi saksalaiseen kaavioon Suomeen tullessaan. Sodan jälkeen koneeseen maalattiin kokardit ja itärintamatunnukset ylimaalattiin. Erityisesti kiinnostaa herrojen ajatus alapuolen ylimaalausväristä. Maalattiinko siiven keltainen (ja rungon) RLM-sävyillä vai suomalaisilla, suurinpiirtein vastaavilla vaiko "isältä-pojalle-Panulla" vai millä? Joissain valokuvissa näkee siiven keltaisen näkyvän ylimaalauksen läpi, joten pitäiskö käyttää ylimaalaukseen DN-väriä vai tuota vaaleanharmaata muuten DN-väriselle tai ylipäätään muun värisille pinnoille?
Myöhempien aikojen mallareiden kiusaksi ei VL:n ylimaalaustyöryhmä ole jättänyt raporttia tai muutakaan kirjallista jälkeä käytetyistä maaleista. Tai sitten sitä ei ole vielä löydetty. Sodanaikaiset ylimaalaukset ovat niin siistejä, että voisi arvata naamiointivärien ylimaalaukseen käytetyn samoja alkuperäisiä saksalaismaaleja kuin tehdaskin. Tosin näiden maahantulosta ja/tai -tuonnista ei ole ainakaan vielä löytynyt mitään tietoa. Merkkiväreinä suomalaiset värit ainakin keltaisena, tosin sinistä ja valkoista Ikarolia on voitu myös käyttää. Harmaa tunnuksen pohja Ikarolin vaaleansininen mattaväri (65) ja se Lentovarikon sekoitusohjekin oli Ikarolin väreistä.

Tämän hetken tiedon perusteella jokaisen oma arvaus on yhtä todennäköinen kuin kenen tahansa muun. Oletuksena voisi kuitenkin olla, että suomalaiset värit (lakat) erottuisivat ylimaalauksessa käytettynä aika selvästi. Kuten sodanjälkeisissä osittainmaalattujen mersujen valokuvissa "rupisuutena" tai "kulahtuneisuutena" vaikkei siitä teknisesti ottaen olekaan kyse vaan lähinnä maalipinnan struktuurin, kiillon ja sävyn eroista.
PhantomII kirjoitti:
Mersut, Fiatit, Fokkerit, Blenheimit, Dornierit, Junkersit, Ansonit ja Lysanderit ym. ym. ylimaalattiin vähintään keltaisen värin osalta ja konetyypeissä oli erivärisiä alapuolen pintoja, joten herättääkö tämä keskustelua?
Sodan loppupuolella myöhään ja sen jälkeen ylimaalaukset on tehty suomalaisilla maaleilla. Vaaleanharmaa ylimaalaus olisi looginen arvaus ylimaalauksen väriksi alapinnoilla, mutta saattaa mennä raakasti pieleen. VL:n standardimaalaustyöohjeissa ei kuitenkaan esiinny vaaleansinistä väriä ei sotaa ennen, aikana eikä jälkeen? Harmaat eminenssit korjatkoot jos minulla on väärää tai puutteellista tietoa.

Hyvää kesänjatkoa!
Kari
Mielenkiintoista keskustelua, hyvä!
Tuosta Lentovarikon käyttämästä omasta sekoituksesta himmenysmaaliksi kansallisuustunnuksiin on lähteenä Stenmanin Sotamaalaus-kirja.
Aikalaisdokumenteissa on ollut selostuksia joiden mukaan Dicco 6 ja Unica 12 olisi ollut sama sävyltään, joten se tukisi kolmatta maalivaihtoehtoa. Keltaisen eri sävyt ovat havaittavissa selvästi esim. BW-372:ssa, jossa on sodan aikana vaihdettu siiven kärkiosa. Toisessa sävy on selkeästi sitruunankeltainen, kun toinen taas lähempänä oranssia.
Lisää harmaita hiuksia värisävyjen metsästäjille tuottaa myös Winterin ja Ikarolin Suomi-vihreän sävyero.
PhantomII 23.7.2012 13:29 Vastaa lainauksella
Vielä noista alapuolen väreistä. Eli: jos Mersu on maalattu sodan aikana Suomi-kaavioon (DN-väri), niin ylimaalaus siiven alapuolella voisi olla siipi kokonaan vai vain keltaiset osat siiven alapuolelta harmaalla? Laikkuisuutta kyllä näkyy…