Pienoismallit.net

U-676 ja U-745 hylyt suomen lahden pohjassa hangosta etelään

Rupesi tuo u-676 mietityttämään… Tietääkseni se ei ollut ns. flak vene. Tosin paha sanoa kun ei ole juurikaan kuvia tarjolla. Ettei olisi vain ollut normi seiska C jollain turmbau VI versiolla… Noita flak kokeiluja… Eli ei niitä kylpyammeita… Mutta siltikin mahtava löytö!
No kuvat jotka olen nähnyt kohteesta U-676 antavat kyllä ymmärtää että it-alusta on kuin nelilehtinen apila tornin ympärillä…kaikki dokumentiiin liittyvä materiaali on siis Suomessa Merimuseon tutkijoitten hallussa ja olen siihen hyvinkin läheltä päässyt tutustumaan. Kestää vielä tosin hetken ennen kuin museomallit noista uponneista veneistä ovat valmiit ja esillä.
ohjelman mukaan telakoilla tehtiin komentajien käskystä erin laisia modifioiteja,mutta U-676 ei ole edes mainittu tornikokeilusta dokumenteissa, kuten sanoin vähän tuossa oli filmiä itse hylystä kokonais tarkaa kuvaa ei saanut, kyllä se on tyypi seika c.tommoisista voisi jopa julkaista kirjaisen kunnon kuvilla ja piirustuksilla.
Jo edesmennyt isäni rakensi hylystä otettujen valokuvien avulla veneestä pienoismallin. Oletan että museolla on käytettävissään sama materiaali kuin hänellä oli aikanaan. Isältäni jääneessä mallissa on pieni virhe tornin muodossa mutta häneltä jäi perinnöksi myös oikein tehty torni, jota hän ei kuitenkaan ehtinyt tekemäänsä malliin enää vaihtaa. Veneen torni on tyyppiä jota ei pitänyt olla olemassa kuin paperilla.

Veneen normaali torni on ympäröity venytetyn soikion muotoisella veneen kannen levyisella "ammeella", jonka sivut kallistuvat ulospäin siten että koko rakennelma on kantta leveämpi. Alkuperäisestä tornista ammeen yläpuolelle jää vain yläosa tornin komentokannen korkeudelta ylöpäin. Edestä koko hökötys on pyöreä mutta takaa sen muotoilu muistuttaa laivan keulaa. IT aseet oli sijoitettu ammeen kannelle. Neliapilaa torni ei muistuta eikä se myöskään ole ns. talvipuutarha.

Molemmat kyseessä olevat veneet upposivat suomalaisten laskemiin miinoihin sen jälkeen kun Suomi oli vaihtanut sodassa puolta. Meikäläisillä oli kolmen vuoden yhteistyön perusteella varsin hyvä käsitys siitä, miten saksalaisten veneet Suomenlahdella liikkuivat eikä oikean paikan löytäminen miinoille tuottanut vaikuksia. Tulokset ovat pohjassa nähtävissä.
Jos löytyisi jotain linkkiä kyseiseen dokkariin tjsp niin se selventäisi kummasti asiaa… Nyt kun JariL kuvailit tuota kylpyammetta niin muistan nähneeni jossain Puolankielisessä? kirjassa todella karkeasti kuvatun/piirretyn ammeen… Se onkin ainoa mitä moisesta olen koskaan lukenut…
Hei,

Tässä hieman jäljessä yleisiä vastauksia tähän aiheeseen:

National Geographic dokumentti "Natsien kadonnut sukellusvene" / "Nazi Sunken Sub" / " U 745 Verschollen" kertoo miinalaiva Louhen ja saksalaisten U-veneiden yhteenotoista ja siitä syntyneistä hylyistä kevättalvella 1945. Dokumentissa kerrotaan kolmen hylyn tarinat. Dokumentti on Yhdysvaltalaisen tuotantoyhtiön Pipeline 39 ja suomalaisen Badewanne-sukellusryhmän yhteistyössä tekemä (www.badewanne.fi). Merimuseo aka Museovirasto ei nyt suoranaisesti ole osallistunut tähän produktioon vaikkakin toisaalla Badewanne on paljonkin tehnyt yhteistyötä museoviraston kanssa. Sotamuseo sen sijaan aivan konkreettisesti avusti tätä.

U 676 on tyyppi VII C sukellusvene jossa on "Turmbau VII" tornikonfiguraatio. Monista kirjoista löytyy piirros Turm VII tornimuunnoksesta (esim. Stern, Gröner, Rössler), niissä myös todetaan että se olisi vain suunniteltu mutta ei toteutettu. Ainakin yksi siis toteutettiin, se saattaa olla ainoa laatuaan ja on siis Suomenlahden pohjassa. U676 on selkeästi Turm VII vene, mutta se "amme" poikkeaa aavistuksen verran kirjojen piirustuksista, mm. umpikaiteen ja aseistuksen osalta. Kirjoissa Turm VII varustuksena on 4 kpl 37mm M42 tykkiä LM42U laveteilla. Yksi joka nurkassa "ammetta". U676:dessa on yhteensä kaksi 2x20mm tykkiä vastakkaisnurkissa ja toisissa nurkissa kussakin 37 mm M42 tykki LM43U lavetilla. LM43U lavetillinen versio on harvinaisempi. Sen idea oli että sillä ampui yksi kaveri vartalo-ohjatusti. Yleisemmällä LM42U lavetilla oli yksi henkilö korottajana ja toinen suuntaajana. Turm VII ilmeisenä ideana oli korvata 20mm tykit kokonaan tehokkaammilla 37 mm tykeillä. 20 mm tykin tehokas kantama oli riittämätön lentokoneita vastaan. Uusista itselataavista M42 tykeistä oli kuitenkin pulaa, siksi kaiketi U676 on joutunut tyytymään kahteen ja vielä on jäänyt 20 milliset "Zwillingit".
Skwiotin kirjassa German Naval Artillery vol 4 on erinomaisia kuvia tykeistä ja laveteista.

Edesmennyt merisotahistoria- ja pienoismalliharrastaja Juhani Lievonen teki 1:200 pienoismallit sekä U676 että U745 veneistä. U676 mallissa oli huomioitu mm. nuo LM43U lavetit.

Turm VII ei ole "Flak"-U vene. Turm modifikaatiot oli tarkoitettu veneen omasuojaksi (Rösslerin mukaan).

U745:den ja U676:den upottaneen miinoitteen laskivat Louhi ja Ruotsinsalmi yhdessä. Paluumatkalla miinoitteen laskusta U370 upotti Louhen 12.1.1945. Em. Juhani Lievonen teki ratkaisevan arkistolöydön Saksan sota-arkistosta, joka todisti Louhen joutuneen U370 upottamaksi. Myös muut aihetodisteet sopivat tähän.

Linkkejä dokkarista mm.:
www.youtube.com/watch?v=MCd4FtgvETI
natgeotv.com/de/u-745-verschollen-in-der-ostsee
natgeotv.com.au/tv/nazi-sunken-sub/

Toivottavasti tämä tulee joskus Suomen ilmaiskanaviltakin.

Seuraavista dokumenteista ja julkaisuista tiedotetaan Badewanteen kotisivuilla:
www.badewanne.fi

t. Jouni Polkko
Badewanne-sukellusryhmä