Pienoismallit.net

Hyvä lakka

Jussi Korhonen kirjoitti:
Olenko ymmärtänyt oikein, että maalipinnan jälkeen tulisi kirkaslakka, sitten siirtokuvat ja päälle vielä toinen lakkaus? Onko viimeisin kerros matta?
Siirtokuvien suhteen parhaan tuloksen saa aikaan, kun lakkaa mallin ensin kirkaslakalla pari kertaa, sitten laitetaan siirtokuvat ja niiden päälle vielä yksi kerros kirkaslakkaa. Tällä tavalla vältetään se, että huonosti asettuneen siirtokuvan alle pääsisi jostakin rakosesta "vuotamaan" mattalakkaa, joka näkyy myöhemmin siirtokuvan hopeointina. Tämän kerroksen päälle tulee vasta lopullinen lakkakerros, joka voi kohteesta riippuen olla myös matta tai satiini.
Anna sitten lakan kuivua kunnolla ettei siirtokuva jämähdä kiinni ennen lopullista kohtaa/asentoaan.
HYVÄ LAKKA - APUVA !!

Olen yrittänyt päästä kärryille näissä lakkakysymyksissä ennen ruiskumaalaukseen siirtymistä. Hyllystä löytyy Revellin "market" lakat sekä Kuivalaisen Humbrol -lakat (ne paremmat? -jotka eivät kellastuisi). Ja kun tämä ei vielä riitä niin toissa päivänä hain paikallisesta Robinhoodista Johnsonin Muovi & Kivi pledge Kiiltovahaa 0,5 l pullossa (sitä väärääkö, joka foorumin kirjoituksissa ja maahantuojan mukaan korvaa sen oikean Kiiltovahan?).
Pitäisi opettaa poika lakkaamaan Jak-9 ennen siirtokuvien asettelua, mutta millä lakalla tästä nyt lähtisi liikkeelle?? Pari vuotta sitten laittelin tuonne foorumille Berkutin Revellin lakoilla käsiteltynä, mutta tuolloin en ohennellut ehkä riittävästi. Sitten tuli joulun alla hankittua noita Humbrolin lakkoja ja sitten tuota Johnsonia.

Tuota Johnsonia testasin 30-40 vuoden takaisiin vanhoihin malleihin, mutta enpä kyllä oikein tulokseen tyytyväinen ollut. Ehkä siirtokuvat tarttuvat hopeoimatta, mutta peittyvätkö kuivumisesta jääneet läikyt mattalakan alle?

Eli pitäisi saada pojalle taattua riittävä onnistumisen kokemus (ja itsellenikin) Jakille ja hänen seuraavallekin jonottaville malleille - Ennen ruiskuaikaan siirtymistä.

Tulikohan kirjoitettua vähän pitkästi :)

- mikko -
Hei,

Sattumalta oli asiaa Haminaan ja siellä Robinhoodin hyllyltä löytyikin tätä "oikeaa" kiiltovahaa. Testailin heti kohta ikivanhojen romumallien mattapinnalle. Ja avot, kyllä käyttäytyi miellyttävästi. Saa kyllä tuolla aloittelijakin onnistumisen kokemusta pintakäsittelyssä.
vanttmi kirjoitti:
löytyikin tätä "oikeaa" kiiltovahaa. Testailin heti kohta ikivanhojen romumallien mattapinnalle. Ja avot, kyllä käyttäytyi miellyttävästi.
Ristiriitaisiin lausuntoihin taas 1 ääni "on niissä eroa" -puolelle.