Pienoismallit.net

Kehityskeskustelu: ryhmärakentelut

Moi Kalle, Neukkujen Afganistanin sota 1979-1989 ryhmärakentelu saa kannatukseni, vaikken valitettavasti ehdi/pysty osallistumaan; syy, olen nakittanut itseni jo neljään ryhmikseen, joiden pienoismallit yritän parhaani mukaan saada valmiiksi - niiden kyhääminen kyllä pitää minut kiireisenä mallailun osalta nyt tulevana vuotena. Mutta neukkujen Afganistanin sota 1979-1989 ryhmärakenteluna on hyvä idis ja kannatan sitä - kyllähän likipitäen 10-vuotiseen kähyyn on tarjolla kalustoa poikineen mistä valita.

Laita vaan ryhmis käyntiin; hyvä aihealue. Parhain terveisin, AJ
Ihan kaikkien sotien ryhmärakenteluja ei tietenkään ole pakko sovittaa samaan vuoteen. Päin vastoin ehdottaisin pientä säännöstelyä, että samantyyppisiä (=johonkin sotaan keskittyviä) ryhmärakenteluja ei olisi kamalan montaa samaan aikaan.
Kyllä toi afgaani kiinnosta mutta en nyt ehdi kyllä mukaan.
Muttaa jos myöhemmin starttaa niin sitten.
Olis kyllä sarjoja valmiina oottamassa moiseen rakenteluun.
Sopiva mallikin olisi hyllyssä, vaan lähitulevaisuus ei mahdollista minkäänlaista panostamista. (AMS :P)
…Plus työelämä uhkaa useiden kuukausien paolla kotoa, jolloin ei tarvitse mitään tehdä.
Joskus myöhemmin olisi loistavaa tehdä jotain kyseiseen sarjaan. :)
Herättelen tämä keskustelun eloon viitaten siihen mitä tuonne Ryhmärekentelu: Saksalainen sotakalusto 1939-45 ketjuun kirjoitin.

Lämpenin kovin ajatukselle ryhmiksistä operaatioittain. Sellaisia voisi toteuttaa perä jälkeen suurpiirteisessä aikajärjestyksessä.
-Puola
-talvisota
-Norja ja Tanska
-Ranska ja Beneluxmaat
-Pojois-Afrikka …

Mukaan voisi ottaa kaikkien taisteluihin osallistuneitten osapuolten kaluston ja figuurit sekä ajankohdan mukaisen siviilikalusto jos vain malleja löytyy. Osallistujapohja lienee laajempi jos ollaan sekä maalla, vedessä että ilmassa.
Nythän olisi mitä paras mahdollisuus kunnioittaa historiaa, ja aloitella WW2-ryhmiksiä joiden aiheista tulee kuluneeksi tänä vuonna 70 vuotta. Esim. Operation Husky eli Sisilian maihinnousu, Kurskin taistelu ja Kasserinen sola vain pari mainitakseni.

Mitäs mieltä tällaisesta, olisiko ideaa?

en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_World_War_II_%281943%29
Tulipa tuossa mietittyä, että kiinnostaisiko ketään rakentelu aiheesta toisen maailmansodan jälkeiset T-sarjan vaunut (T-54,55,62,64,72,80,90)? Ajatuksia & ideoita?
Kasimir K kirjoitti:
Tulipa tuossa mietittyä, että kiinnostaisiko ketään rakentelu aiheesta toisen maailmansodan jälkeiset T-sarjan vaunut (T-54,55,62,64,72,80,90)? Ajatuksia & ideoita?
Tässä Armoraman versio, tosin suppeampi:
armorama.kitmaker.net…wkBox&file=index&req=viewtopic&topic_id=204668&page=1
Kasimir, hyvä idea! Etenkin jos ei sidottaisi mihinkään tiettyyn skaalaan:)
Niko Asposalo kirjoitti:
Kasimir, hyvä idea! Etenkin jos ei sidottaisi mihinkään tiettyyn skaalaan:)
Jos tämän kerran suostuttaisiin muihinkin, kuin vain oikeaan 35 skaalaan :D