Pienoismallit.net

Pienoismallitukku

Kyllä vähän kiroilutti kun löysin tämän keskustelun jo maksettuani tilauksen 1.4.2013. Maksoin paypalin kautta ja siellä on nyt claim vetämässä että josko saisi rahansa takaisin. Mitä kokemusta on tälläisista lievistä petos tapauksista, niin virkavaltaa ne ei tässä maassa juuri kiinnosta. Suurkansallisen hampurilais yhtiöiden muovinuketkin on tärkeämpiä kun omien kansalaisten vähät rahat. Lohduttavinta on ehkä kuitenkin se, että vaikutan itsekin pk seudulla niin kuin tämä kyseenalainen "kauppias" joten ei mahdotonta vaivaa ja kuluja tuota käydä kotiovella koputtelemassa ja rahoja kyselemässä. Puh numero ja osoite on jo plakkarissa.

Kaikista eniten tässä syö miestä se, että kun vähistä rahoistaan joutuu tällaisen ali-ihmisen puliveivaamaksi niin rojekti seisoo, kun ei yksinkertaisesti ole varaa tilata puuttuvia romppeita muualta. Jo pelkästään siitä syystä tekisi mieli käydä Jarmoa vähän kouluttamassa. Noh, katson nyt kuitenkin ensin, mitä tuo paypal saa asiassa aikaiseksi, ennen kun rupean jatkotoimenpiteisiin ja onhan nuo mallin vetoakselitkin vielä tekemättä vaikka radiolaitteiden elektroniikka ja ennen kaikkea koodin pätkät on valmiina.

P.S. Itse ainakin vielä pääsen tuonne pienoismallitukku.net sivulle jossa on jo neljättä viikkoa tuo ilmoitus sivustojen uusimisesta. "Avaamme uuden kaupan lähipäivinä" Yeah right…

Edit:
Lisätään tähän nyt vielä, että koska ainakin kohdallani maksu on mennyt servicare ky:lle on tuo kyseinen firma juridisesti vastuussa vaikka tuota pienoismallitukku.net puljua ei enää koskaa mihinkään ilmaantuisi. Tiedä sitten paljon se loppupeleissä auttaa, kun tämän maan oikeusturva näissä asioissa yksityis henkilöllä tuntuu olevan mitä on. Naurettavaa tosiaan, että olen itsekin tehnyt internetissä vuosien varrella useilla tuhansilla euroilla kauppaa ja ainoat huijarit joihin olen törmännyt ovat olleet suomalaisia. Kiinasta asti on aina tullut tavarat tai vähintään rahat takaisin. Täällä asiat vanhenee syyttäjän pöydälle. Oikeusvaltion suomi. Niin varmaan.
Kyllä keljuttaa *ärräpää*.
Viimeksi muokattu 18.5.2013 01:24
Terve Ärräpää!
Laittaisitkos minulle YV:nä osoitteen ja puh.numeron? Olis varmaan ns. kehityskeskustelun paikka!!
Eiköhän tuollasen huuhaa firman linkki tuolta kauppiashakemistosta kannattais ainakin poistaa. Ettei kukaan nyt enää vahingossakaan erehdy käyttämään heidän "palveluksiaan". Onneks ymmärsin jo alusta asti olla tilaamatta tuolta mitään.
Seppo Valjakka kirjoitti:
Olis varmaan ns. kehityskeskustelun paikka!!
Saunan takana?

Jos myyjä saa rahat, mutta ostaja ei tavaraa, niin eiköhän noi rosiksessa ratkea?
Viesti on poistettu moderaattorien toimesta.
Tietenkin puuttuvat, se on vaan eri asia saako rahojaan takaisin. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Ja nyt toisena osapuolena on kuitenkin yritys enkä usko, että tässä on kyse kuitenkaan petoksesta, vaan yrityksen ajautumisesta ongelmiin.
Ja mikä tärkeintä, kärkkäimmät mielipiteet ja ajatukset tulisi pitää näppäimistöltä poissa… Väärissä käsissä yllä olevia viestejä voi pitää jo laittomana uhkauksenakin josta voi tahattomuudestaan huolimatta heilahtaa rangaistuksia… Ja käsittääkseni poliisi on kotimaassakin ratkonut pieniä huijauksia(joissa summat viivan olleet tosin jo huomattavia) juurikin noiden huutonettien yms kohdalla, vai muistako aivan väärin? Nyt vastapuolena on kuitenkin yritys ja sen tuoman vastuun kantavat henkilöt, joten asian ei luulisi olevan kovinkaan suuri ongelma kun tarjolla pitäisi olla tilauslomakkeet ja kuitit maksuista yms…
Toni Redsven kirjoitti:
Ja mikä tärkeintä, kärkkäimmät mielipiteet ja ajatukset tulisi pitää näppäimistöltä poissa… Väärissä käsissä yllä olevia viestejä voi pitää jo laittomana uhkauksenakin josta voi tahattomuudestaan huolimatta heilahtaa rangaistuksia…
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
ja jos nimimerkki Ärräpää nyt sattuisi menemään "oven taakse" ja jotain hassua sattuisi, niin muutama yllyttäjäkin olisi helpohko täältä löytää tarvittaessa :)
,
Viesti on poistettu moderaattorien toimesta.
Paavo Virolainen kirjoitti:
Eiköhän tuollasen huuhaa firman linkki tuolta kauppiashakemistosta kannattais ainakin poistaa. Ettei kukaan nyt enää vahingossakaan erehdy käyttämään heidän "palveluksiaan". Onneks ymmärsin jo alusta asti olla tilaamatta tuolta mitään.
Firman toiminta on tosiaan vaikuttanut aivan alusta asti epäilyttävältä, ja asiakkaiden kommenttien perusteella olen jo useampaan otteeseen miettinyt poistoa kauppiashakemistosta, koska tuollaista toimintaa en halua tukea. Joten eiköhän nyt viimeistään ollut aika se tehdä. Kyseistä firmaa ei enää hakemistosta tule löytymään.