Pienoismallit.net

Dragonin 3.7cm pak 35/36 tykki "miehistöllä". 1:





Että sellaista. Pahoittelen huonohkoja kuvia, ja niiden kokoa, mutta kertokaahan mielipiteenne. :)
Oikein hieno. Muistaakseni itselläni oli ja sama porukka, mutta johonkin on tykki ja ukot hukkunut. Ruohosta erityisesti tykkään. Aidon näköistä.
Hyvää jälkeä, mutta ennenkaikkea hämmästytti se että täältä paikkakunnaltahan on perhana vieköön edes jotain muitakin mallareita! :shock:
Monessa sotadioraamassa, niinkuin tässäkin, huomiotani kiinnittää eräs seikka: sotilasasujen sarkavaatteet kiiltelevät, vaikka luonnossa ne eivät kimaltele pätkääkään edes kirkkaassa valossa.

Kasvillisuusalusta näyttää hyvältä, vaikka kuvan värisävyt valaistusolosuhteista ja kompuutterin töllöstä johtuen eivät toistu todellisina. Mitä materiaalia käytit "ruohona" ?
Tuo vaatteiden kiiltely johtuu myös hieman ylivalottuneesta kuvasta, mutta pakko myöntää että kyllä ne ihan oikeastikkin loistavat(dioraamassani siis).

Ruohona käytin Puolenkuun peleistä ostettua Games Workshopin Modelling flockkia. Samaisesta aineesta saa myös hienoa sammalta, kun asettelee alle multapaukkuja, pikkukivijä tai muuta kumparemaista. Päälle valokuva liimaa(maisemaliimaa) ja senkuin flockkia ripottelemaan.

Tuossa vielä linkki jos joku tuosta Flockista kiinnostui www.puolenkuunpelit.com/kauppa/product_info.php?cPath=30_146_165&products_id=8388
Kiitos tiedosta. Tuolle Modelling flockille löytyy kyllä käyttöä.