Pienoismallit.net

Kehityskeskustelu: Keskustelut

Etusivulla keskusteluiden otsikot lyhennetään tarvittaessa niin, että nimi katkaistaan välilyönnin kohdalta. Tietyissä tapauksissa otsikosta jää kuitenkin jäljelle vain ensimmäinen sana, jonka perusteella voi olla vaikea päätellä mitä keskustelu käsittelee. Tästä esimerkkinä vaikkapa "Mallailusession oheistapahtumat", joka lyhentyy muotoon "Mallailusession…".
Ehdottaisin siis, että lyhennettäessä otsikoilla olisi jokin minimipituus ja jos nykyisellä lyhennystavalla päädyttäisiin sen alle niin otsikko pätkäistäisiin kylmästi keskeltä poikki. Esimerkkitapauksessa lyhennetty otsikko voisi olla vaikka "Mallailusession oheistapah…". Nykyisellä systeemillä otsikon tunnistaminen on hankalaa, etenkin jos ensimmäinen sana sattuu viittaamaan mallailuun, sellaisia otsikoita kun täällä on jostain kumman syystä erityisen paljon…
Viimeksi muokattu 2.6.2009 21:15
Yleisesti ottaen vastustan tekstien katkaisua sanojen keskeltä, mutta on ihan totta, että tuossa yhteydessä tuo pelkkä kokonaisten sanojen näyttö aiheuttaa joskus häiritsevää informaation hukkumista, kun tilaa on vähänlaisesti.

Teinkin nyt tuohon katkaisysteemiin mahdollisuuuden määrittää enimmäispituuden lisäksi myös vähimmäispituus. Nyt homma toimii siten, että normaalisti teksti katkaistaan edelleen välilyönnin kohdalta, mutta jos teksti jää katkaisun jäljiltä vähimmäispituutta lyhyemmäksi, tekstiä jatketaankin kunnes enimmäispituus täyttyy.

Nyt tuo esimerkkiotsikko näkyy "Mallailusession oheistapahtu…"
Onko toi lainausten (quote) näyttö mennyt jotenkin rikki? Näyttää vain BBCodet.
Tervo Salminen kirjoitti:
Onko toi lainausten (quote) näyttö mennyt jotenkin rikki?
Hyvä huomio. Selkeytin hieman koodeja muutamissa kohdin ja pitihän sitä sitten samalla jotain rikkoakin.

Nyt tuo on ehjätty.
Lieneekö bugi vai mikä, että etusivun "Sivustolla tapahtunutta"-kentässä näkyy esim.
"17.01 Tomi Mynttinen kommentoi kolmesti" ja
"16.34 Tomi Mynttinen kommentoi"
eikä sitten sen enempää mitä on kommentoitu? Muiden kommentoinnit näkyvät ihan ok.
J Pokki kirjoitti:
Lieneekö bugi vai mikä, että etusivun "Sivustolla tapahtunutta"-kentässä näkyy esim.
"17.01 Tomi Mynttinen kommentoi kolmesti" ja
"16.34 Tomi Mynttinen kommentoi"
eikä sitten sen enempää mitä on kommentoitu? Muiden kommentoinnit näkyvät ihan ok.
Näköjään nuo kommentoidut mallit on poistettu sivustolta?
hpkl kirjoitti:
Näköjään nuo kommentoidut mallit on poistettu sivustolta?
Niin tai kuvakkeesta päätellen kyseessä ei ole malli vaan niksi tms. Mietin vain, että kaiketi koko tuon rivin pitäisi poistua kun kommentoitu kohde poistuu. No, mene tiedä, kunhan tuli huomattua ja korjattaneen jos aiheellista.
Viimeksi muokattu 13.4.2009 18:26
J Pokki kirjoitti:
hpkl kirjoitti:
Näköjään nuo kommentoidut mallit on poistettu sivustolta?
kaiketi koko tuon rivin pitäisi poistua kun kommentoitu kohde poistuu.
Juurikin näin.
Itse ihmettelin aiemmin tänään samoja kommentteja.
Ilmeni tommonen vika, että kun muokkaa tekstiä niin se ei "päivitä" muokkausta keskusteluun.
Timo Turunen kirjoitti:
Ilmeni tommonen vika, että kun muokkaa tekstiä niin se ei "päivitä" muokkausta keskusteluun.
Mitä tarkoitat? Kokeilin muokkausta omalla aiemmalla viestilläni ja ihan oikein se toimii.