Pienoismallit.net

Kehityskeskustelu: Galleria

Pari yleiskuvaa ja 2-3 kuvaa yksityiskohdista on useimmissa tapauksissa riittävä määrä. Toki esimerkiksi laajemmat dioraamat vaatisivat yleensä enemmän.
Tällaista olisi tällä kertaa. Se, että blogissa merkintöjen kronologisuus ajaa yli merkintöjen päivityksen ei ole ihan hyvä homma. Voisin itse mieluummin käyttää mallia, jossa olisi mahdollista ylläpitää yhtä aikaa useita rakennnusjärjestyksen kannalta selkeitä kokonaisuuksia siten, että niitä voisi päivittää vapaasti niin kauan kuin kunkin merkinnän kuvatilamäärä sallii. Nyt aiemmin perustetttujen merkintöjen päivitys ei tule oikein kerrotuksi yleisölle - joo, tapahtumalistalla kyllä, mutta sitä ei porukat tule aina seuranneeksi. Kyssärini on siis: voisiko kaikkien blogin merkintöjen kuvapäivitykset olla syy nostaa ko. blogi listalla ylös - merkintöjen kohdalle voisi kehittää jonkin pienen seurantamerkin, joka ohjaa lukijaa oikeaan suuntaan (merkki blogin etusvulla merkinnän vieressä, mentäessä lukemaan merkintää vaikkapa uuden kuvan vieressä).
Toinen juttu, kun nyt katson lokia etusivun alareunassa, niin sinne ilmestyy tapahtumarivi ja se kertoo kommentoidun jotakin merkintää, ei sitä minkä blogin merkintää. Merkinnäthän voivat olla nimetyt siten, ettei niistä aina tiedä mitä mallia ne milloinkin koskevat. Tämä vaan niitä varten, jotaka ehkä haluaisivat seurata tiettyä mallia ja pysyä perässä mitä siinä malissa tapahtuu.

Lokilistalla voisi olla myös historiasivut (ainakin jonkin aikaa taaksepäin) niitä varten jotka eivät päivittäin täällä heilu (kuten allekirjoittanut tekee, valitettavasti). ;-)
Blogien tarkoitus on nimenomaan olla kronologinen kokonaisuus. Lainaus Wikipedian blogi-artikkelista:
Wikipedia kirjoitti:
"Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta."
Ihan alunperin systeemi olikin sellainen, että merkintöjä ei pystynyt jälkeenpäin muokkamaankaan. Muutin tuon kuitenkin, jotta kirjoitusvirheiden ym. muuttaminen olisi mahdollista.

Blogimerkintöjen koko idea on nimenomaan siinä, että ne muodostavat eheän kronologisen kertomuksen siitä, miten malli on valmistunut. Rakennuspäiväkirjojen on siis tarkoituskin olla rakennuspäiväkirjoja. Eihän normaaliinkaan päiväkirjaan lisätä uutta tekstiä edellisviikon kirjoitusten joukkoon. :)

Tuollainen kronologinen ja staattinen merkintätapa on etenkin lukijalle huomattavasti selkeämpi seurata. Tottahan toki se vaatii kirjoittajalta hieman enemmän etukäteissuunnittelua ja miettimistä, mutta sehän on blogeissa osaltaan tarkoituskin.
Tapani Huovinen kirjoitti:
Toinen juttu, kun nyt katson lokia etusivun alareunassa, niin sinne ilmestyy tapahtumarivi ja se kertoo kommentoidun jotakin merkintää, ei sitä minkä blogin merkintää. Merkinnäthän voivat olla nimetyt siten, ettei niistä aina tiedä mitä mallia ne milloinkin koskevat. Tämä vaan niitä varten, jotaka ehkä haluaisivat seurata tiettyä mallia ja pysyä perässä mitä siinä malissa tapahtuu.
Tuo ei valitettavasti ole teknisesti mahdollista ainakaan tätä nykyä – tietoa blogin nimestä ei nimittäin tallenneta. Kyseessä on siis joko tai -tilanne. Siinä voisi näkyä siis joko blogin tai merkinnän nimi. Jokainen saa toki ottaa kantaa, kumpi olisi parempi?
Tapani Huovinen kirjoitti:
Lokilistalla voisi olla myös historiasivut (ainakin jonkin aikaa taaksepäin) niitä varten jotka eivät päivittäin täällä heilu (kuten allekirjoittanut tekee, valitettavasti). ;-)
Tätä on aiemminkin pyydetty ja toive on todo-listalla odottamassa toteutumistaan.

Ps. Yliviivasin tänään yhden kohdan todo-listalta kun lisäsin mallien yhteyteen mahdollisuuden lisätä valmistajan tuotekoodin. Jos tuotekoodi on määritelty, näytetään se valmistajan nimen yhteydessä mallin tiedoissa tähän tapaan.
Jep, tässä on kaksi katsantokantaa, toinen kronologinen, toinen rakenteellisempi osakokonaisuuksiin katsova. Jos PM.netin blogi on tiukasti kronologinen, käytetään sitä sillä lailla. Kronologisuuden havaitsee kyllä maailmalla keskusteluketjumallailussa (yksi ranskalainen sitä harrastaa täälläkin) ja tietysti blogeissakin. Kunhan kokeilin toisenlaista ajatusta.

Aika erikoista ettet tallennna blogin nimeä, annat sille kuitenkin jonkin sisäisen ID:n, muutenhan homma ei pelittäisi. Kyllä kai tämä kuuluisi metadata valikkoon, jos sinne hamutaan mallien tuotenumeroitakin (syötin Junkersin vastaavansysteemiin ja vastauksena tuli haettaessa 404).
Tapani Huovinen kirjoitti:
Aika erikoista ettet tallennna blogin nimeä, annat sille kuitenkin jonkin sisäisen ID:n
Siis tottahan toki myös nimi blogin nimi tallennetaan tietokantaan. Lokissa näytettävät tiedot tallennetaan suorityskykysyistä kuitenkin erilliseen välimuistiin, ja sinne tallennetaan vain yksi nimi per tietue.
Tapani Huovinen kirjoitti:
syötin Junkersin vastaavansysteemiin ja vastauksena tuli haettaessa 404
Tietojensyöttösivulla oli pieni bugi, joka antoi syöttää tuotekoodiin erikoismerkkejä, vaikka tarkoitus on, että kyseiseen kenttää syötettäisiin vain kirjaimia a-z, numeroita tai väliviivoja. Korjasin tuon nyt.

Yleensä jokaiselle mallille tuntuu löytyvän aina numeerinenkin koodi, joten periaatteessa pelkät numerotkin pitäisi riittää. Pikaisella googletuksella löysin tiedon, että tuo Hasegawan Junkers olisi tuotekoodiltaan 00555. Lieneekö sitten oikein?

Joka tapauksessa tuo linkki tarjoaa 404:ää juuri tuon "kielletyn" merkin, eli kaksoispisteen vuoksi.

Tärkeintähän olisi käyttää mahdollisimman selkeitä ja helppoja tuotekoodeja, jotta mahdollisimman moni samasta rakennussarjasta tehty malli löytyisi saman koodin takaa.
Tomi Mynttinen kirjoitti:
Joka tapauksessa tuo linkki tarjoaa 404:ää juuri tuon "kielletyn" merkin, eli kaksoispisteen vuoksi.
Koodi oli otettu laatikosta. EAN koodi kyseselle mallille on 4967834005556 josta sitten kyllä oli poimittu yhteen nurkkaan laatikkoa myös mainitsemasi 00555. Harvojen huviksi jää tämä jos laatikon mainintojen tulkinta johta jo näin moneen suuntaan.
Tomi Mynttinen kirjoitti:
Lokissa näytettävät tiedot tallennetaan suorityskykysyistä kuitenkin erilliseen välimuistiin, ja sinne tallennetaan vain yksi nimi per tietue.
Cachen käytön ymmärrän suorituskyvyn kannalta, välimuisti tarjoilee tavaran nopeammin, mutta eihän siellä kaksi nimeä tietueen kohdalla paina (ainakaan suorituskyvyn kannalta) taas yhtään mitään, sehän on staattista tietoa?
Tuo mallin koodin lisäys on hyvä juttu, mutta olisiko se mahdollista laittaa omaksi sarakkeekseen mallin valmistajan nimen alle? Jotenkin tuo nykyinen näyttää vähän ihmeelliseltä.
th kirjoitti:
eihän siellä kaksi nimeä tietueen kohdalla paina (ainakaan suorituskyvyn kannalta) taas yhtään mitään, sehän on staattista tietoa?
Kyllä jokainen "turha" tieto painaa siinä vaiheessa, kun siitä muodostetaan lennossa php-taulukko. Kun taulukon koko paisuu liikaa käy näin.
Tuomas Hirvilammi kirjoitti:
Tuo mallin koodin lisäys on hyvä juttu, mutta olisiko se mahdollista laittaa omaksi sarakkeekseen mallin valmistajan nimen alle?
Tämä tehty.
Tomi Mynttinen kirjoitti:
Tämä tehty.
Kiitän. Nyt on hyvä.