Pienoismallit.net

Mitä työn alla?

Rupesin rakentelemaan Tamiya Tiger 1 Mid-versiota koska ostin sellaiseen Big Ed -photoetsisetin. Lähinnä tahdoin koittaa etsattua zimmerittiä ja on tämäkin aika hirveetä puuhaa. Runko onnistui hyvin mutta eipä se tietenkään menny tykkitornin ympäri siististi.
Paikko taisi onnistua! Takakulmaa joutui loppujen lopuksi hiomaan syvemmältä kuin oli tarkoitus, ja syynä näytti olleen se, että toi Mr Mark Setter oli syönyt siirtokuvan alta myös maaliin "kraaterin". Eli hionnan jälkeen kulmassa oli melkoinen kuoppa. Täytin tuon siveltimellä Mr Surfacer -maalilla, annoin kuivua yön yli ja hioin nyt aamulla pois. Sen jälkeen Vallejon musta pintaan. Tuon kun saa lakan alle, niin ei sitä erota muusta raidasta mihinkään.Tuon SuperBee -logon yläpuolella on vielä pari pikkuryppyä, mutta paikka on niin hankala, että saavat olla.
Toinen vaihtoehtohan paikolle olisi ollut tuon mustan siirtokuvan korvaaminen sarjassa myös mukana tulleella valkoisella, ei kuitenkaan mielestäni sopinut näinkin vaaleaan koriin.

Mengin Pantteri A oli tarkoitus aloittaa varsikin kun Mika H (Combat Models) toimitti sen kotiovelle asti, mutta parin hipely päivän jälkeen tulin siihen ratkaisuun että lisäetsiä kaipaa varsinkin varatelojen kannakkeet yms pientä eli varmaan k-kaupasta löytyy. Nyt sitten voisi jatkaa Revellin Halifaxia (joka on toinen tilaus työni, ensimmäinen oli -80 luvulla Niki Laudan Ferrari 1/12)
Lähikuvaa projektipöydältä. Kameran jalusta on vielä kateissa, joten terävyysalue käsivarakuvassa kohtuu kapea. Rakenteilla melko pientä, mutta tehokasta. Olisiko kromi-/elohopeasytytin noissa ripustimien aseissa? Arvometallia on myös järeämmässä jytkyssä.
Ja Dodgen maalien kuivumista odotellessa piti testailla seuraavia projekteja varten mallin kuvaamista "luonnollisessa" ympäristössä. Ifolor toimitti muutaman sopivan taustakuvan, näiden ympärille täytyy rakentaa kuvausympäristö (katsotaan nyt, tehdäänkö toi noita öljymaalauspohjia vai MDF-levyä käyttäen). "Asfaltti" on tässä vielä hiomapaperia (monotonista!), sille täytyy kehittää jotain (korkkilevy?).
Näitä oli myynnissä Saksassa parinkympin hintaan, taustakuvia kuitenkin saa A4 -koossa kolmeen euroon.

Impala projekti valmistui ja halusin tehdä jotain vauhdikkaampaa ja erilaista.. `68 Dodge Dart valikoitui lopulta ja sai pintaansa jo Tamiyan kamelin keltaista (ts-34)

Hiljaista ollut tämän kanssa, varsinkin kun iski taas noi kolme pakollista työpäivää väliin. No, kaksi viikkoa enää ;-)
Sain kuitenkin kopan lakattua, parina päivänä. Jotain häikkää on mulla ruiskutekniikassa, varsinkin tuon lakan kanssa. Kyljet saa ihan hienosti, ilman mitään ongelmia, mutta nuo suorat pinnat (tässä katto ja etenkin takaluukun kansi) tuottavat vaikeuksia. Lakkaa ei tahdo saada tasoittumaan millään, vaan pinta jää appelsiinille, enemmän tai vähemmän. Enkä oikein ymmärrä, miten se ruiskun liike muka poikkeaa noissa verrattuna kylkeen.
Nyt pitäisi vielä konehuonetta maalailla (syylari ja noi iskarin tolpat), ja sen jälkeen voisikin vetää foilin noihin karmeihin ja alkaa sovitella alustaa ja sisustaa paikoilleen.

Joskus aikaa menee enemmän kirjojen kuin mallien kanssa. Työn alla on ollut tiedonhaku Spitfire EP829:n maalauksesta ja merkinnöistä. Maltan Spitit ovat kiehtova ilmiö. Taidan rakentaa kaksi mallia samasta yksilöstä. Ja molemmat menevät varmasti joiltain osin metsään kuitenkin…
1:48 Kuhlmeyn Stuka, Italerin aivan luvattoman huonosta sarjasta, alkaa olla hiljalleen koottuna. Ärräpäitä on lennellyt, itkua ja hammasten kiristelyä ollut havaittavissa.

Esko P. kirjoitti:
1:48 Kuhlmeyn Stuka, Italerin aivan luvattoman huonosta sarjasta, alkaa olla hiljalleen koottuna…
Mä sain peräti siivet ja rungon kasaan B-versiosta. Siihen sit hyytyi. Seuraavaks olis vuoro yrittää Stukaa Airfixin uudella B-1 mallilla. Sit joskus…