Pienoismallit.net

Säistäminen

Tomi Mynttinen kirjoitti:
Omasta mielestäni säistäminen on siis osa vanhentamista.
Juuri näin. Vanhentaminen sisältää mielestäni kaikki tekijät jotka muuttavat mallin pintaa. Ei kai sillä ole mitään väliä kuinka pitkää tai lyhyttä ajanjaksoa kuvataan. Termi "vanhentaminen" kattaa kaikki ja on mielestäni parempi kuin säistäminen. Miksi niitä pitäisi erotella?
Entäpäs jos viikonloppuna kiskon kaksin käsin viinaa kurkkuuni, syön huonosti, en nuku ollenkaan ja jätän partani ajamatta, niin onko aamulla kylppärin peilistä minua punaisin silmin tuijottavan naaman omistaja säistetty vai vanhennettu?
Vanhennettu, mutta jos jäät myös makaamaan kovaan pakkaseen ja tuuleen ja ihoosi tulee paleltumien myötä valkoisia laikkuja, niin sitten on myös säistetty…
Heitin "jo Pertti Paasi" -jutun ihan herjana eikä tarkoitus ollut provosoida sotaa eri termeistä..
Wulf kirjoitti:
Termi "vanhentaminen" kattaa kaikki ja on mielestäni parempi kuin säistäminen. Miksi niitä pitäisi erotella?
Termi "maalaaminen" kattaa kaiken, joten miksi puhua esimeriksi värihuuhteluista, kuivasivelystä, filttereistä, chippaamisesta?

Tai koska "pienoismallien tekeminen" kattaa kaiken, niin miksi puhua maalaamisesta ja rakentamisesta erikseen.

Tai koska "harrastaminen" kattaa kaiken, niin miksi puhua edes pienoismalliharrastuksesta.

"Moi! Tässä on harrastamani pienoismalli".

Eli tuolle linjalle on mielestäni täysin turha lähteä, koska mielestäni ei ole mitään väärää käyttää mahdollisimman kuvaavia termejä tarkoittamaan kulloinkin käsiteltävää asiaa.

Se kumpi sana on kenenkin mielestä parempi, on sitten ihan makuasia. Mutta niistähän onkin tunnetusti hyvä kiistellä. :)

Mielestäni molemmat sanat ovat ainakin hyvää suomen kieltä.
Raimo Leino kirjoitti:
Entäpäs jos viikonloppuna kiskon kaksin käsin viinaa kurkkuuni, syön huonosti, en nuku ollenkaan ja jätän partani ajamatta, niin onko aamulla kylppärin peilistä minua punaisin silmin tuijottavan naaman omistaja säistetty vai vanhennettu?
Darrannettu.

Mutta jos toinen pitää valita, niin ilman muuta vanhennettu, sillä missään vaiheessa kertomusta et ollut sääolosuhteiden vaikutusten alaisena.
Tomi Mynttinen kirjoitti:
Darrannettu.

Mutta jos toinen pitää valita, niin ilman muuta vanhennettu, sillä missään vaiheessa kertomusta et ollut sääolosuhteiden vaikutusten alaisena.
Hyvä termi tuo darrannus.
Olen muuten joskus kesämökillä juopotellessani onnistunut illalla sammumaan rantakalliolle ylläni pelkästään simmarit. Kun heräsin öbaut neljän tunnin päästä, niin kropassani oli n. miljoona ja neljätoista paukamaa hyttysenpistoista ja suussani olevan maun perusteella jokin rastas tai varis oli käynyt tarpeillaan naamani päällä (makasin siis selälläni). Tuo nyt ainakin oli säistämistä.

Anteeksi, menee off topic. Lopetan tämän riehunnan tähän.
Esko Koskinen kirjoitti:
Heitin "jo Pertti Paasi" -jutun ihan herjana eikä tarkoitus ollut provosoida sotaa eri termeistä..
Keine panik, eihän tässä mitään sotaa käydä, vaan hyvin argumentoitua keskustelua alan terminologiasta.

Tomi, mietin itsekin tuota vanhentamisen ja säistämisen jaottelua hiukan samoin. Säistämisen ryhmittäminen vanhentamisen alatyypiksi tuntui aluksi näppärältä idealta, mutta ongelmiakin löytyy. Ovatko pigmenttikäsittelyt ja filtteröinnit säistämistä vai vanhentamista? Maalipintojen muutokset kun johtuvat paitsi sään, auringonvalon ym. vaikutuksista, myös käytön aiheuttamista hankaumista, roiskeista jne. Jos jaottelu vanhentamisen ja säistämisen välillä on kovin hienojakoinen, olisi periaatteessa aina esim. kirjoittaessaan säistämistekniikoista mietittävä sitä, minkä kulloisenkin värimuutoksen ym. on aiheuttanut, jotta tietää kirjoittaako säistämisestä vai sittenkin vanhentamisesta.

Ym. perustein jaottelu tuntuu keinotekoiselta. Helpoimmalta tuntuisi mennä siitä missä aita on matalin, eli käyttää säistämistä ja vanhentamista tarkoittamaan suurinpiirtein samaa asiaa, kuten tähän saakka on ollut tapana.
Timo Nyyssönen kirjoitti:
Esko Koskinen kirjoitti:
Heitin "jo Pertti Paasi" -jutun ihan herjana eikä tarkoitus ollut provosoida sotaa eri termeistä..
Keine panik, eihän tässä mitään sotaa käydä, vaan hyvin argumentoitua keskustelua alan terminologiasta.
No ei todellakaan mitään sanasotaa ole ollut tarkoitus luoda, enkä sellaista vielä tässä nähnytkään. Silloin kun asioista on hieman eriäviä mielipiteitä ja katsontakantoja, on niistä mielenkiintoista ja hyödyllistä keskustella asiallisesti kuten nyt on tapahtunut.
Vanhentaminen tai säistäminen.. kumpikaan ei mielestäni ole väärin eikä kumpikaan ole yksin se oikea. En oikein edes tiedä voiko niitä varsinaisesti käyttää niin, että tulee väärinymmärretyksi? Jos minulta kysytään, kuinka olen toteuttanut mallini säistämisen, niin käsitän sillä kysyjän tarkoittavan samaa kuin jos kysyisi vanhentamisesta. Sama tilanne myös toisin päin. Loppujen lopuksi se lienee tärkeintä, että ymmärretään mistä puhutaan termistä riippumatta, eikö? Jos työkaverini sanoo menevänsä illalla ottamaan pari kaljaa, oletan hänen kuitenkin ottavan pari olutta, vaikka ne eivät olekaan sama asia.
Minulle ainakin sopii vallan hyvin, että jokainen käyttää sitä termiä mikä itselle tuntuu omimmalta. Ei silti lytätä sitä toista vääränä.
Viimeksi muokattu 6.3.2008 13:09
Pitäisikö säistäminen jaotella vielä sateen, tuulen, lumen, auringon jne. mukaan :-)
Mielestäni on vain turhaa eritellä sään aiheuttamaa kulumista omalla, huonolta kuulostavalta termillä.
Asia on juuri toisinpäin:
Säistäminen on pääluokka ja vanhentaminen yksi osa säistämistekniikoiden osa.

Olennaista on tietenkin se, mitä vanhentamisella tarkoitetaan. Sisällöllisesti se tarkoittaa sitä, että pienoismalli on käsitelty siten, että se esittää jo vanhaa, käytössä kulunutta kohdetta. Mitä sitten tarkoittaa vanha? Vanha tarkoittaa sitä, että laitteen elinkaari lähestyy loppuaan, eli vähintään puolet suunnitellusta käyttöiästä on saavutettu. Jos suomalaisen miehen keskimääräinen elinikä on vaikkapa 74 vuotta, niin kovin moni ei vielä 50-vuotiaana suostu olemaan vanha, vaikka periaatteessa näin pitäisi olla. Voiko 25-vuotiasta missään olosuhteessa kutsua vanhaksi - vaikka olisi kuinka dokannut ja rääkännyt itseään. Voiko höyryveturi, jonka keskimääräinen käyttöikä on 30 vuotta olla vuoden käytön jälkeen vanha - vaikka se olisi kuinka räjähtäneen näköinen? Mielestäni ei voi.

Määrittelyn ongelmana siis on yhä englanninkielinen weathering-sana, joka ei edes englannin kielessä kuvaa täysin sitä sisältöä, minkä pienoismalliharrastajat ovat sille antaneet. Sama pätee säistämiseen. Sisällöllisesti se vastaa weathering-sanaa ja on suomen kieleen oikein johdettu. Tilanne ei parane, jos säistämisen rinnalle kehitetään ehdoin tahdoin toinen sisällöllisesti ristiriitainen vanhentamis-sana. Sen jälkeen käytössä on kaksi huonosti aihetta kuvaavaa ilmaisua. Vanhentamisella on kaikki mahdollisuudet kehittyä kuvaamaan mallia, joka on mallattu esittämään iältään vanhaa kohdetta.

Terminologian sisältöjen muuttaminen on kaikkinensa vaikea tehtävä ja vain hankaloittaa kommunikointia. Säistäminen lanseerattiin suomen kieleen 1980-luvun puolivälissä (olen tähän syyllinen) ja sitä käytettiin ahkerasti pienoisrautatieharrastajien Junat-lehdessä, josta se vakiintui monien harrastajien käyttöön, kun säistämistekniikoita tuotiin suomalaisten harrastajien tietoisuuteen. Ilmeisesti sama prosessi on nyt käynnissä (muovi)mallareiden keskuudessa. Jokainen tietenkin käytännössä käyttää juuri sellaisia sanoja, jotka itse kunkin suuhun sopivat. Tämä on kuitenkin tausta asialle.

Säistäminen tosin ei ole tämän harrastuskentän suurin ongelma. Tinneri-sanan käyttö kuvaamaan mitä tahansa ohennetta tai liuotinta on jo sen luokan kämmi, että se johtaa jo maalausvirheisiin.