Pienoismallit.net

Puisten pienoismallien rakentaminen

Tutustuessani pienoismallien rakentelua koskeviin keskusteluihin, olen huomannut, että mallien rakentelu on yleensä keskittynyt kaupasta ostettujen valmisosien kokoamiseen ja niiden muuntamiseen.
Hyvä näin! Kaikki eivät osaa tehdä käsillään kaikkea. Epäilemättä lainkaan rakentajien motiiveja, haluaisin kuitenkin muistuttaa, että taitoja kannatta kehittää myös perustasolla.
Puusta valmistetun mallin rakentaminen on haasteellinen tehtävä. Sen rakentaminen perustuu rakennuskohteen tarkkaan tutkimiseen; sen historialliseen menneisyyteen ja laivan käyttötarkoituksen ymmärtämiseen. Vasta silloin voi alkaa rakentaa mallia, joka vastaa todellisuutta. Tämä merkitsee sitä, että on haettava tietoa, joka ei ole saatavissa aivan käden käänteessä.
Aloittaessani aikoinani laivojen pienoismallien rakentelun, oli lähtökohtana isoisäni aikoinaan rakentama parkkilaiva Esmeraldan pienoismalli. Isoisäni oli kyseisellä laivalla perämiehenä ja kiersi sen mukana Kap Hornit ja muut purjehtijoiden arvostamat merialueet.
Isoisäni malli kiinnosti siinä määrin, että varttuttuani aloin valmistaa laivojen pienoismalleja, jotka eivät välttämättä edustaneet mitään laadukasta työtä jäätelötikkumastoineen ja sanomalehtipurjeineen.
Se oli kuitenkin alku kiinnostukselle, joka on tuottanut omiin kokoelmiini ja lahjoiksi parikymmentä purjelaivojen pienoismallia.
Mallien rakentelu on antanut vapaa-ajalle mielekästä käyttöä, sekä rakentelun, että taustatietojen selvittelyssä. Ulkomaanmatkojen yhteydessä on ollut itsestään selvää tutustua paikallisiin merimuseoihin ja hankkia sieltä yhteystietoja mielenkiintoisista kohteista. Netistä löytyy myös kirjallisuutta, jos vain on viitseliäisyyttä etsiä sitä.
Menneiden aikojen kauppa- ja sotalaivat erosivat toisistaan niin runkojensa muodon kuin takilointinsakin perusteella. Merkittävä osa mallien rakentelua onkin juuri tämä tiedon etsiminen. Museot ja muut alan asiantuntijat antavat mielellään vihjeitä esitettyihin kysymyksiin, jolloin myös piirustusten hankkiminen käy tuttavuuksien avulla vaivattomasti.
Toivottavasti tämä alustukseni antaa kipinän puusta valmistettujen purjelaivojen rakentelusta kiinnostuneille harrastajille.
Tämä oli enemmän kuin tervetullut avaus!
Tämä on juuri sitä rakentamista jossa ei pelkästään viitsitä vaan myös osataan.
Viimeksi muokattu 21.11.2007 14:42
Terve kaikki laivamallarit ja muut scrätchin vääntäjät!

Aluksi pari peruskommenttia:

On olemassa myös puisia rakennussarjoja, useinmiten juurikin historiallisia purjealuksia.

Puu sinänsä, rakennussarjoissa tai täysin itsetehdyissäkään malleissa, ei ole mikään itseisarvo, joka automaattisesti nostaa pienoismallin laatua. Esimerkiksi jos teemme teräsparkin, vaikkapa Pommernin mallia, olisi esikuvanmukainen malli tehty enimmäkseen teräslevystä.
Puulla on tietenkin mallinrakennuksen kannalta edullisia ominaisuuksia, jonka vuoksi se onkin suosiossa. Itse rakennan vähän modernimpeja aluksia, lähinnä teräsrakenteisia, ja olen huomannut myös polystyreenin kerrassaan mainioksi materiaaliksi.
Jos taas esikuva on puurakenteinen, on tietenkin puu paras materiaali mallin raaka-aineeksi. Myös puiset osakokonaisuudet on toki hyvä tehdä puusta.

Mitä tulee esikuvan tietojen selvittelyyn, yhdyn täysin Reijon mielipiteeseen, se on erittäin suuri osa harrastuksen viehättävyyttä, varsinkin nk. edistyneiden harrastajien kesken. Mutta olemme kyllä siinä tilanteessa, että kaikkein autenttisimmat pienoismallit löytyvät usein juurikin nk. muovimallien rakentajilta. Koska muovimallissa on jo merkittävä osa perustyöstä valmiina, on helpompi keskittyä tarkentamaan ja lisäämään detaljiikkaa. Muovimallareiden piirissä historian ja eri esikuvien ominaisuuksien tuntemus on erinomaisella tasolla. Toisaalta, vähänkin haasteellisemman muovimallin rakentaminen tarkasti esikuvan mukaiseksi on melkoisen vaativa suoritus jo itsessään.

Tietenkin, jos halutusta esikuvasta ei ole olemassa halutun kokoista, tai yleensäkään minkäänlaista rakennussarjaa, on malli rakennettava pitkästä tavarasta. Täysin itsetehty malli, vaikkapa laivamalli, on aina pitkäkestoinen ja myös resursseja vaativa projekti. Kaikilla ei ole käytössä työverstasta ja hyödyllisiä koneita, joten kynnys lähteä tälle tielle on korkea. Jotkut nauttivat nimenomaan tällaisista haasteista, mikä on tietenkin OK.

Minusta on parempi, että yleensä käsityöharrastus leviää, kun se, mitä, mistä ja miten tehdään. Kaikenlainen vastakkainasettelu on turhanpäivästä, eikä johda mihinkään. Itse tehdyt ja rakennussarjasta valmistetut pienoismallit ovat hieman eri lajeja, kuten 1000 m juoksu ja maraton. Kummassakin on omat experttinsä ja mestarinsa, eikä lajijen vertailu ole mielekästä.

Joka tapauksessa, jos kiinnostus on nimenomaan itserakennetuissa laivamalleissa (käytettyihin materiaaleihin katsomatta) löytyy jotakin apua niille, joilla innostus heräsi. Suomessa käsittääkseni ainoa laivamallihin perehtynyt seura on Suomen Laivamallien Rakentajat, meillä on myös web-sivut: www.sulara.fi. Sieltä löytyy ainakin materiaalioppia, josta on varmasti hyötyä vasta-alkajalle. Valitettavasti sivustomme on painottunut ensisijaisesti uiviin laivamalleihin, kun innokkaita kirjoittelijoita ei ole löytynyt historiallisten, esim. purjealusten puolelta.

Rakenteluterveisin,

VilleH
Suomalaisia pienoisrautatiemalleja rakentavat ovat monessa mielessä samanlaisessa asetelmassa kuin puhtaalta pöydältä laivamalleja rakentavat. Valmiita kaupallisia rakennussarjoja ei ole, vaan lähes kaikki on rakennettava itse. Materiaalit valitaan useinmiten mallattavan kohteen mukaan - ei sen mukaan, miten esikuva on rakennettu. 0,3 millimetrin vahvuinen messinki- tai uushopeapelti on kaikkein yleisin materiaali olipa kyseessä sitten veturi tai vaunu. Tämä siitä syystä, että pieneen mittakaavaan rakennettuna pelti on siroa, mutta kestävää. Osien juottaminen yhteen on helppoa ja näin syntyy erittäin tukeva rakenne. Moderneilla vektoriohjelmilla osien piirtäminen ja valottaminen filmeiksi on helppoa ja nopeaa. Syövytyspalveluiden tarjonta maailmalla on yleistynyt, hinnat ovat edullisia ja erät minimissään vain yksi kappale. Mallin rakentaja siis pääsee suunnittelemaan ja piirtämään osansa ja alihankintana syövytettyjen osienkin kokoamisessa on aivan riittävästi haastetta.

Osia tuotetaan myös polyuretaanihartsista kotikonstein valamalla niin kuin muutkin mallarit tekevät. Puuta (bass wood) käytetään monasti rakennusten mallaamiseen. Metallivalujen käyttö taas on vähentynyt rajusti, vaikka valkometalli, pronssi ja messinkivalut olivat takavuosina yleisiä. Valkometallivalukoneetkin (keskipakovalukone, jossa silikonikumimuotti) ovat jo niin halpoja, että ne soveltuisivat muutaman kaverin kimppahankintakohteeksi.

Useinhan harrastaja käyttää sellaisia materiaaleja, jotka tuntuvat itselle luontevilta. Kun olen rakentanut myös vanhempia suomalaisia lentokoneita (1:72), niin olen korvannut aika monet muovi tai hartsiosat messingillä. Lentokoeen siivenkin voi tehdä syövytetyistä siiipikaarista, jotka yhdistetään messinkitangoilla juottamalla. Pinnoitteen voi sitten tehdä ohuesta polystyreenistä. En nyt sitten tiedä, onko tämä tarkoitushakuista, mutta tuntuu erittäin luontevalta ja lopputulos on kestävä.

Tällaisten mallien rakentamisen motiivi lienee useinmiten halu tehdä jotain omilla käsillä - ei niinkään halu koota rakennussarjaa. Olisihan noita rautatieaiheisia rakennussarjojakin vaikkapa eurooppalaisista kohteista tarjolla pilvin pimein - vaatimattomia tai lähes täydellisiä sarjoja. Veturissa oman haasteensa tietenkin tuottaa se, että mallin on myös liikuttava - ja vieläpä "mahdollisimman hyvin". Harjaantunut silmä kyllä erottaa, mikä liikkuu hyvin ja mikä ei liiku. Tavallisin tapa on tutkia, kuinka lyhyen matkan veturi kulkee minuutissa mahdollisimman alhaisella jännitteellä - moottorin ja vaihteiston on siis koko ajan pyörittävä! Viisi senttimetriä minuutissa esimerkiksi on jo loistava tulos ja merkki siitä, että mallari on osannut rakentaa hammasrattaista ja matoruuvista herkän vaihteiston. Tavallinen tulos on kuitenkin noin 30 senttiä minuutissa.

Myös rautatieaiheissa on tapana perehtyä hyvinkin tarkkaan esikuvan historiaan. Jokainen veturi on yksilö, joissa yksityiskohdat vaihtelevat - samassakin yksilössä eri aikakausina. Tämä tekee rakentamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Kuten tarkka lukija varmaan huomasi, en maininnut valmismallien rakentelussa mitään MUOVIMALLEISTA. Niiden rakentelijat muodostavat aivan oman ryhmänsä ja tämä keskustelu on jo otsikonkin mukaan tarkoitettu nimenomaa puisten, itse rakennettujen purjelaivalaivamallien tekijöille.
Toki muovimalleistakin saa näyttäviä ja mielenkiintoisia koriste-esineitä, joiden valmistaminen antaa tekijälleen rakentamisen iloa, mutta vasta piirustuksista tai muista lähteistä saadun konstruktion muokkaaminen näyttäväksi pienoismalliksi on todellinen haaste tekijälleen. Hyvin tehtynä se on myös perintö, jonka arvo kasvaa vuosien myötä.
Valmiiksi työstettyjen puumallien rakentelu on aivan yhtä haastavaa, jos mallista haluaa tehdä mahdollisimman näyttävän kaikkine yksityiskohtineen. Missään tapauksessa ei kannata ajatella, että mallin tulee olla täydellinen, sillä sellaisen rakentaminen on mahdotonta.
Muistan nähneeni Lontoon pienoismallimessuilla käydessäni mitä hienoimman mahonkisen moottoriveneen 1:10 pienoismallin, jossa esimerkiksi jokainen runkolauta oli niitattu asianmukaisella tavalla kupariniiteillä.
Asiantuntijaraati moitti tekijää siitä, ettei niittien kantoja oltu peitetty puutapeilla, kuten asiaan olisi kuulunut. Malli ei mielestäni saanut ansaitsemaansa arvostusta.
Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että aina löytyy "pilkunviilaajia" joiden mielestä mikään ei ole täydellistä.
Näin ehkä onkin, mutta "parhaan mallin" titteli ei ole pääasia. Parasta on rakentamisen monimuotoisuuteen liittyvä viehätys ja se, että saa itselleen tyydytystä ja muut arvostavat mallinvalmistajan käden taitoja.
Reijo Paulus kirjoitti:
Toki muovimalleistakin saa näyttäviä ja mielenkiintoisia koriste-esineitä, joiden valmistaminen antaa tekijälleen rakentamisen iloa, mutta vasta piirustuksista tai muista lähteistä saadun konstruktion muokkaaminen näyttäväksi pienoismalliksi on todellinen haaste tekijälleen. Hyvin tehtynä se on myös perintö, jonka arvo kasvaa vuosien myötä.Valmiiksi työstettyjen puumallien rakentelu on aivan yhtä haastavaa, jos mallista haluaa tehdä mahdollisimman näyttävän kaikkine yksityiskohtineen.
Voihan sen muovimallinkin tehdä itse piirustuksista yms lähteistä! Rakennusmateriaali sinänsä ei mielestäni muuta valmiin mallin arvoa, puusta tehty laiva- tai muu malli ontasan yhtä 'arvokas' kuin muovista, metallista, 'resiinistä' tms materiaalista tehty esikuvansa mukainen malli. Rakennusmateriaali sinänsä ei voi eikä saa mielestäni olla arvostelukriteeri, lopputulos merkitsee.
Kari Partanen on aivan oikeassa sen suhteen, että materiaalina voi käyttää puun lisäksi myös muita aineita. Näyttelyissä on nähty hienoja malleja joiden ainekset ovat mm. styroksia, sanomalehtipaperia, muovia, metallia ja puuta. Vain mielikuvitus on rajana eri materiaalien käytölle mallien rakentamisessa. Materiaalilla ei tosiaankaan ole merkitystä, lopputulos ratkaisee, kuten hän sanoi.
Avasin tämän keskustelun nimenomaan saadakseni yhteyden puumallien rakentajiin, en kinastellakseni jonkin mallinrakennuksen paremmuudesta toisiin nähden. Ilman muuta on selvää, että "rautalaivojen" rakentaminen puusta jää yksityikohdissaan selvästi jälkeen muovi- ja metallirakenteisten mallien rinnalla. Tämän pitäisi olla mainitsemattakin selvää kaikille harrastajille.
Puusta valmistettujen laivamallien historia on kuitenkin huomattavan pitkä ja ansiokas. Perinnettä kannatta pitää yllä jo pelkästään sen takia, ja antaa aiheesta kiinnostuneille mahdollisuuden tämän alueen luovaan työhön. Aina on mahdollista kehittää rakentamisen tekniikkaa ja soveltaa käytettyjä materiaaleja paremman lopputuloksen saavuttamiseksi.
Itselleni on purjelaivojen rakentamiseksi paras materiaali puu, jota on purjelaivoissa käytetty jo aikojen alusta. Muu materiaali tuskin voi ulkonäöltään vastata aitoa materiaalia.
Kuuluisa Cutty Sark oli ensimmäinen purjelaiva, jossa käytettiin rautakaaria ruumien tilankäytön optimoimiseksi. Rungon puinen laudoitus rakennettin siis rautakaarille. Cutty Sarkissa oli jalavaköli ja kylkilaudoitus tiikkiä. Monet takilan yksityikohdat ja esseli olivat rautaa. 1800-luvun lopulla rakennettiin kaikki suurimmat purjelaivat kokonaan raudasta ja myöhemmin teräksestä. Myös mastot, tangot ja raa'at tehtiin ontoista terässylintereistä, ja teräsvaijerit korvasivat suuren osan takilan hamppuköysistä.
Niiden ja muiden metallirunkoisten laivojen rakentamisesta en ole kiinnostunut. Metallirunkoisten laivamallien rakentaminen saa jäädä muiden harrastajien tehtäväksi. Otan kuitenkin mielelläni vastaan vihjeitä, joissa jokin osa voidaan rakentaa paremmin kuin perinteisellä tavalla valmistettu. Fotoetsit ja muut kirjapainoista lähtöisin olevat rakennustekniikat ovat minulle tuttuja, samoin kuin pienoisrautatieharrastajien käyttämät epoksivalut.
Uskomattoman hyvä ja tärkeä keskustelu, varsinkin meille nuoremman polven mallareille tutustuttavaksi, joille ehkäpä puiset laivamallit ja pienoisrautatiet jäävät herkästi paitsioon muovisten rakennussarjojen runsaudenpulassa. Tärkeintä on kaataa turhat harrastuksen osa-alueiden väliset raja-aidat. Puulaivamallareilla ja metallin kanssa askartelemaan tottuneilla pienoisrautatieläisillä on varmasti sellaisia tietoja ja taitoja, joista on hyötyä muovimallareille ja päinvastoin. Vastaavasti kaikilla ryhmillä yhteisiä tekniikoita, jotka ovat suurinpiirtein samat käytetystä materiaalista riippumatta. Tärkeintä on säilyttää pienoismallailun harvinaisempien osa-alueiden erityistiedot ja -taidot, jotta ne eivät pääse unohtumaan muovimallien valtavirrassa.

Harvemmin yksikään malli tehdään puhtaasti yhdestä ainoasta materiaalista. Jokaisessa materiaalissa on omat kommervenkkinsä, jonka ymmärtäminen on ehdoton perusedellytys tuon materiaalin hallinnalle ja työstämiselle. Nämä tiedot, taidot ja tekniikat korostuvat siinä vaiheessa, kun ruvetaan rakentelemaan malleja kokonaan itse. Kun mallari pääsee tuolle tasolle, vapautuu hän mallimarkkinoiden tarjoamien valmiiden rakennussarjojen karsinoimista vaihtoehdoista ja kykenee valmistamaan mallin aiheesta kuin aiheesta.

Reijon pelinavauksessa mainitut rakennuskohteen tutkiminen, historialliseen menneisyyteen tutustuminen ja käyttötarkoituksen ymmärtäminen koskevat paitsi purjelaivoja, oikeastaan mitä tahansa todellisesta esikuvasta tehtyä pienoismallia, aihepiiristä ja käytetyistä materiaaleista riippumatta.

Erittäin mielenkiintoinen kysymys on myös se, missä määrin käytetty materiaali määrittää valmiin mallin arvoa. Ainakin omissa silmissäni käytetyn materiaalin työstämisen vaativuus osaltaan määrittää mallin arvoa.

Nyt vaan laivamallarit ja pienoisrautatieläiset nakuttamaan yleispäteviä kirjoituksia itselleen tutuista materiaaleista ja tekniikoista + ohjaamaan meitä muovimallareita hyödyllisen tiedon lähteille.
Timo Nyyssönen kirjoittaa juuri siitä asiasta, joka on minullekin tullut monta kertaa eteen. Esimerkiksi tällä hetkellä valmistelen mallia, john haluan lisätä jotain sellaista, jota ei aikaisemmin ole puurakenteisissa laivoissa esiintynyt.
Rakenteilla olevan laivani toinen puoli tulee olemaan täysin normaali laudoituksineen päivineen, mutta vastakkainen puoli on avoin , jolloin hytit, miehistötilat ja ruuma ovat nähtävissä. (kts. Gallerian Korvetti 1780 tekstejä) Avun tähän ongelmaan sain toisen malliharrastajan vinkeistä.

Epäilemättä voin tulevaisuudessakin saada vastaavia vikkejä muiden harrastajien taholta ja minua harmittaa se, etten ole aikaisemmin huomannut kysyä neuvoa näiltä ryhmiltä. Runsaat kolmekymmentä vuotta olen nyheretänyt malleja itsekseni ja pitäytynyt yhteydenpidossa ainoastaan oman alani harrastajiin muualla Euroopassa.
Terve taas,

Hauskaa, että olemme päätyneet suurin piirtein siihen, mitä tavoittelin: Käytetty materiaali ei ole itseisarvo, vaan se on väline lopputuloksen, eli esikuvanmukaisen pienoismallin toteutukseen.

Myös konseksumme esikuvan historian ja detaljiikan tutkimisen merkityksestä on liikuttavan laaja.

Mutta jotakin jäi hampaankoloon noista edellisistä puheenvuoroista:

Reijo kirjoitti: "Toki muovimalleistakin saa näyttäviä ja mielenkiintoisia koriste-esineitä, joiden valmistaminen antaa tekijälleen rakentamisen iloa, mutta vasta piirustuksista tai muista lähteistä saadun konstruktion muokkaaminen näyttäväksi pienoismalliksi on todellinen haaste tekijälleen."

Totean tähän, että ilmaisu "koriste-esine" on valitettavan banaali. En liene yksin, kun kerron, että lähes jokainen rakentamani malli tekotavasta tai lähtöpisteestä riippumatta pyrkii olemaan historiallinen dokumentti. Jokainen malli pyrkii esittämään tiettyä yksilöityä kohdetta tiettynä historian hetkenä. Kompromissejä on tietenkin tehtävä, joissakin tapauksissa suuriakin, joissakin vähemmän suuria.
Se, osaako joku satunnainen tarkastelija tätä arvostaa, vai pitääkö hän koko juttua vain patologian evidenssinä, on minusta herttaisen yhdentekevää.

Minulla on ihastuttava 8 vuotias tytär, joka tuottaa runsain mitoin nk. koriste-esineitä, ilman esikuvan asettamia rajoitteita…Joskus kyllä kadehdin häntä suuresti.

Mutta takaisin asiaan: Puisten purjelaivojen viehättäviä edustajia tapaa Suomessa parhaiten Model-Expossa. Näkisin tietenkin mielelläni, että tämän hienon lajin edustajat pitäisivät yhteyttä enemmänkin, vaika sitten SuLaRan viitekehyksessä.

Ja eikun rakentamaan niitä malleja, mistä ja miten tahansa,

T: Ville H