Pienoismallit.net

Sivusto hiljentynyt?

Vaikuttaa tämä pienoismallit.net nykyään melko hiljaiselta paikalta.

Missä porukka nykyään keskustelee mallailusta, onko joku tietty ulkomainen sivusto vai mikä?
Jonkin verran ainakin Facebookin puolella.
Sanotaanko että viimeisen vuoden aikana on hiljentynyt aika paljon ja eipä tuota itselläkään ole tullut kirjoiteltua juurikaan, eikä galleriaankaan ole tullut kuvattua malleja näytille… tosin ei niitä ole hirveesti valmistunutkaan.
Ratkaisu tähän voisi olla yrittää houkutella tavalla tai toisella uusia harrastajia. Tosin tämä taas tosin vaatiwi toimia myös rakennussarjojen valmistaj7lta jotta projekti-kohteita olisi laajemmalla skaalalla kuin yleisimmät pansari-ajoneuvot ja lent8koneet. Eli liian suppea tarjonta tällä saralla voi olla oma syynsä innostuksen hiipumiseen. Sitten on myös sekin oma ongelmansa että suomi on todella pieni markkina-alue ajatellen tätä miniatyyri-harrastusta.
Viimeksi muokattu 27.11.2018 13:07
Pienoismallien tarjonta lienee tällä hetkellä laajempaa kuin koskaan aiemmin, etten oikein usko rakentelukohteiden puutteen muodostuvan tässä rajoittavaksi tekijäksi. Huono saatavuus voi kyllä aiheuttaa ongelmia kun nykyään useimmat joutunevat tyytymään lähimmän Prisman valikoimaan.
Sami väistö kirjoitti:
Ratkaisu tähän voisi olla yrittää houkutella tavalla tai toisella uusia harrastajia. Tosin tämä taas tosin vaatiwi toimia myös rakennussarjojen valmistaj7lta jotta projekti-kohteita olisi laajemmalla skaalalla kuin yleisimmät pansari-ajoneuvot ja lent8koneet. Eli liian suppea tarjonta tällä saralla voi olla oma syynsä innostuksen hiipumiseen. Sitten on myös sekin oma ongelmansa että suomi on todella pieni markkina-alue ajatellen tätä miniatyyri-harrastusta.
Kaupallisiin tuotteisiin liittyy aina odotus siitä että malli menee kaupaksi. Mallivalmistajaa ymmärrän siinä suhteessa, että kovin eksoottiseen malliin ei kannata panostaa, kun menekki jää huonoksi, siksi kannattaa tehdä aina uudestaan Mersuja, Spitfirejä, P51, Panttereita, Tiikereitä jne. kun ne tunnetaan jo valmiiksi.

Uusia harrastajia saa alalle ihan sattumanvaraisesti, mullakaan ei jälkikasvu ole montaa mallia saanut valmiiksi, eikä ole siitä kiinni ettei olisi tuettu, itseasiassa harrastus olisi ollut todella helppo aloittaa kun oli vehkeetkin valmiiksi, mutta kun ei kiinnosta niin ei. Minäkin olen lapsuuden ystävistäni ainoa joka on aloittanut aikuisella iällä uudelleen harrastuksen, eikä niitä mallien tekijöitä ollut silloin nuorenakaan kovin paljon, vaikka kyllä se Lelutapulin mallihylly -70/80 luvulla veti naskaleita puoleensa, harvemmin siinä näki vanhempia äijiä ostelemassa malleja, mutta kun olen käynyt vaikka Kuivalaisella niin täytyy sanoa että suurimmalla osalla finnit on kuivannu aikaa sitten.
Itse olen laittanut myös merkille hiljaisuuden, varsinkin viimeisen parin kuukauden aikana. Nyt on tosin viime aikoina ollut hieman vilkkaampaa.

Näin 1/35 skaalan panssarimallarina voisin sanoa, että nyt taidetaan elää tarjonnassa melkoista kulta-aikaa. Uusia malleja putkahtelee kuin sieniä sateella ja moni vieläpä sisuskaluilla. Samoin itseäni kiinnostavia prototyyppi-/konseptivaunujen malleja on tarjolla todella runsaasti, enemmän kuin lompakko antaa myötä. Tähän vielä päälle oikeassa käytössä olleet vaunut. "Stash" alkaakin kasvaa turhan kovaa vauhtia kun ei ehdi rakentaa vanhoja alta pois.
Itse näen asian vuosia seuranneena, että kriittisyys ja autenttisus tappaa harrastajan tahdon lajiin, postattuaan ensikuvansa. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Itse olen jatkanut mallailua, vaikka tänne en ole kuvia postannut. Ei aina voi kaikkia miellyttää…
Tero Lammimetsä kirjoitti:
Itse näen asian vuosia seuranneena, että kriittisyys ja autenttisus tappaa harrastajan tahdon lajiin, postattuaan ensikuvansa. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Itse olen jatkanut mallailua, vaikka tänne en ole kuvia postannut. Ei aina voi kaikkia miellyttää…
No kuvien postailu on vähän miten sen ottaa, itse kyllä esittelen malleja, en tosin kaikkia, enkä oikein epäonnistuneita, mutta olen pyrkinyt laittamaan sellaisia jotka ei ole ollut näytillä, vaikka ne ei niin onnistuneita olis ollutkaan. Terve kritiikki on aina tervetullutta ja se olis kivaa jos arvostelijoita olis vähintään se 50, no kaikkea ei voi saada. Tietenkin aktiivinen keskustelu on aina plussaa ja kiinnostavat väännöt mukavaa luettavaa, varsinkin sellaiset missä fakta ja fiktio on ihanassa sekamelskassa =D
Loppuun pieni kevennys pienoismalliharrastuksen parista
Jukka Luosujärvi kirjoitti:
Aaah, vanha kunnon Marttyyrimallari TTt. Nevö foget :D