Pienoismallit.net

Omien siirtokuvien tekeminen/teettäminen

Tulee, mutta laatu on taatusti huonompi.
Tuossa on pari vaikeampaa kohtaa ;-) Ensinnäkin, siirtokuva on skannattava riittävän suurella resoluutiolla, ja tulostuksessa tietysti tulostus samalla resoluutiolla, ja molemmat operaatiot ilman skaalaamista, että kuva pysyy taatusti samankokoisena. Tätä jumppaa itse tein, kun tuohon Dodgeen noita Six Pack -siirtokuvia tulostin (tai no, jouduin netistä kaivamaan riittävän tarkan kuvan tuosta tekstistä, ja skaalailemaan sitten oikean kokoiseksi, testitulostuksia tuli kymmeniä, ennen kuin itselle oudot softat taipuivat). Toi skannaus/tulostusrumba riippuu käytettävistä softista (sekä skannaus että tulostus).

Toinen ongelma on se, että nämä mustesuihkun värit on niin haaleita, että siirtokuva ei peitä alla olevia värejä likikään alkuperäisten veroisesti. Ja se, että valkoista et pysty tulostamaan, eli jos kuva sisältää valkoista, on se tulostettava valkoiselle kalvolle. Ja silloin kuvassa ei voi olla värittömiä alueita :(

Itse tulostin tuon Six Pack -tekstin valkoiselle kalvolle (jolloin sain värit toistumaan paikallaan riittävän kirkkaina), ja kun tuo tuli mustaan konepeltiin, oli koko kuvan tausta helppo värjätä kuvankäsittelyssä mustaksi, jolloin kuva "piiloutui" paikalleen.
Kiitos vastauksesta. Kyseessä olisi oranssinvärinen dekaali joka tulee vaaleansiniselle pinnalle. Valkoisen kilpanumerolätkän saa helposti siirtokuvana joten se ei ole ongelma. Täytyy ilmeisesti vaan kokeilla josko homman saisi onnistumaan.
Eli valkoisen lätkän päälle päälle toi oranssi numero? Saattaapi onnistua ihan hyvin, kunhan skaalauksen saa oikein. Itsellä tuossa tulostimessa (Epson) tuli paras jälki, kun kertoi paperin olevan se parhaan laatuinen kiiltävä valokuvapaperi.

Muoks! Eiku luin vajaasti. Toi vaaleansinisen päällä onnistuu tahi ei. Yksi vaihtoehto, jos jää liian kuultavaksi, laita kaksi numeroa päällekkäin :) Näinhän ne tekee paremmissakin firmoissa (esim. Fightertown ja TwoBobs).
Joo, jotain tuollaista täytyy kokeilla :)