Pienoismallit.net

"Aarteiden" etsijöitä

Dioraaman ideana oli että saksalaiset kiertelevät vanhoja puolustuslinjastoja läpi ja etsivät samalla itelleen "aarteita", kuten otsikossa lukee. Dioraamasta oli tarkoitus tulla puolet isompi mutta oli matti taas tullut kukkaroon kiusaamaan ja näin ollen jouduin puolittamaan "hankkeeni". kyseinen dioraama ei todennäkösesti vastaa todellisuutta ainakaan omasta mielestäni, en tiedä käyttivätkö amerikkalaiset juuri kyseenalaista jeeppiä mikä kuvassa näkyy, mutta yritin tehdä siitä mahdollisimman realistisen. Dioraaman rakentelu alkoi vuonna 2009 muistaakseni. tämä kyseinen dioraama on lojunut nurkissa jo aikasta kauan ja päätin väsätä sen loppuun asti ja tässä on lopputulos. Dioraamassa jeepin valmistaja on Tamiya ja Sakemannien valmistaja myös on Tamiya, amerikkalaisten ruumiit ovat muistaakseni hellerin valmistamia ukkoja. Nämä kyseiset hellerin ukot olivat joitain miljoonalaatikosta löytyneitä istuvia ukkoja joiden taka osa oli tyhjä kokonaan(olivat näkojään tarkoitetti autoon istumaan). Tämä on nyt toinen Dioraamani mitä olen tähän mennessä tehnyt, risut ruusut haukut ja paukut tervetulleita. (ja lumi on jälleen kerran perunajauhoista tehty)

Kommentit

Pertti Mela 24.10.2011 13:55 Vastaa lainauksella
Tunnelma on todella erinomainen, itseasiassa viimeinen kuva on mielestäni paras. Lumi aitoa, ehkä hieman liiankin puhdasta. Voihan toki olla että on juuri satanut uutta lunta, joka armollisesti peittää kaikki sotkut alleen.
Kolme kaverusta vain melko huolettomina rupattelevat, onneksi pari tyyppiä on valppaana ja tarkkailevat herkeämättä ympäristöä…
Tähtiäkin antaisin.?
Hieno dio !
Plussia hyvästä ideasta, sommittelusta ja aidosta talventunnusta. Toteutus voisi olla vielä asteen parempi, mutta hyvä näinkin. Alustan reunat kannattaisi mahdollisesti päällystää jollain, jotta olisi siistimpi kokonaisuus, ja tuon kiväärin piipun saanee oikaistua. Ei vääpeli suutu niin paljon, jos ase on kunnossa.
Sommittelu ja talven aitous palaneiden seinien kanssa antaa uskottavuuta. Itse jo kerroitkin virheesi, mitkä on korjattavissa. Mikäli viitseliäisyyttä riittää.

Lähikuva figuurin kasvjen väristä ei niinkään häiritse. Siinä häiritsee silmien ja naaman ilme. Silmät seisovat päässä, niinkuin kauan rintamalla oleva olisi nähnyt alastoman naisen..
Myös noihin reunoihin kannattaa satsata.
Dion kokonaisuus kärsii siitä.
Itse en aikoinaan kiinnittänyt juurikaan huomiota dioraamojen reunoihin/alustan sivuihin, mutta siihenkun satsaa, niin kokonaisilme paranee. Ja satsaus on pienen pieni homma mallin tekoon verrattuna.

Ps. Toivottavasti näemme tämän Kuopiossa 12.-13.11.????
Pisteysmahdollisuutta et antanut?
Ihan hyvä toteutus, mutta Fordin M151 ei oikeen sovi kyseiseen dioon vaikka eihän tuossa nyt aikaa nyt mainittukkaan!
Pertti Mela kirjoitti:
Tunnelma on todella erinomainen, itseasiassa viimeinen kuva on mielestäni paras. Lumi aitoa, ehkä hieman liiankin puhdasta. Voihan toki olla että on juuri satanut uutta lunta, joka armollisesti peittää kaikki sotkut alleen.
Kolme kaverusta vain melko huolettomina rupattelevat, onneksi pari tyyppiä on valppaana ja tarkkailevat herkeämättä ympäristöä…
Tähtiäkin antaisin.?
Hieno dio !
Nyt voi tähdittää jos se on sen ansainnut :P
Timo Rissanen kirjoitti:
Sommittelu ja talven aitous palaneiden seinien kanssa antaa uskottavuuta. Itse jo kerroitkin virheesi, mitkä on korjattavissa. Mikäli viitseliäisyyttä riittää.

Lähikuva figuurin kasvjen väristä ei niinkään häiritse. Siinä häiritsee silmien ja naaman ilme. Silmät seisovat päässä, niinkuin kauan rintamalla oleva olisi nähnyt alastoman naisen..
Myös noihin reunoihin kannattaa satsata.
Dion kokonaisuus kärsii siitä.
Itse en aikoinaan kiinnittänyt juurikaan huomiota dioraamojen reunoihin/alustan sivuihin, mutta siihenkun satsaa, niin kokonaisilme paranee. Ja satsaus on pienen pieni homma mallin tekoon verrattuna.

Ps. Toivottavasti näemme tämän Kuopiossa 12.-13.11.????
Pisteysmahdollisuutta et antanut?
Unohdin rastittaa kyseisen kohdan, nyt asia on muutettu.
Tykästän siis näin:
mallaaja 9.4.2012 21:23 Vastaa lainauksella
tuo aarteiden etsiöitä sana tarkottaa varmaaki että nazien etsiöitä… oonks oikees ps:olis ihan jos willys ei olis törmänny puuhun.