Pienoismallit.net

Spitfire Mk IXc "Beer Truck"

Siitä on varmaan liki 30 vuotta kun olen viimeksi malleja rakennellut. Ja ne esiteinivuosien tekeleet olivat tasoltaan mitä olivat - onnistunut malli oli sellainen jossa ei ollut kovin monta räkäliimasormenjälkitahraa, ja maalatuksi tulivat vain pikkuosat jos ja kun runko, siivet ja peräsimet olivat riittävän lähellä alkuperäistä jo valun jäljiltä. No, tällaista jälkeä syntyi nyt. Käytin tässäkin jo montaa sellaista tekniikkaa joita en ennen ollut pahemmin kokeillut (pohjamaalaus, akryylimaalit, camokuviointi, kittaus, maskiteipin käyttö, siirtokuvien käsittelyaineet, kuivaharjaus, lakkaus…). Opiskeltavaa on vielä rutkasti, mutta tästä se lähtee.

Malli on Italerin Spitfire Mk IXc "Beer Truck", maalaamiseen käytetty sivellintä ja Vallejon akryyleja. Pohjamaali Mastonin harmaata, ennen siirtokuvia lakkasin Johnsonilla (sinänsä soveliasta kun katsoo kenen lentämä kone) ja lopuksi Army Painterin spraymattalakalla. Malli esittää Wing Commander James Edgar "Johnnie" Johnsonin ns. kakkoskonetta MK329 Normandian maihinnousun jälkeisenä aikana. Johnsonin tuohon aikaan taistelulennoilla käyttämä kone oli MK392 ja varustettu tunnuksilla JE-J kun taas MK329:ssä oli tunnukset JE-J JR (junior), eikä tässä juniorikoneessa ollut esim. pudotusmerkintöjä tai laivueenkomentajan vaahteranlehtitunnusta. MK329:ää käytettiin mm. kentältä toiselle lennettäessä varmaankin komentajan velvollisuuksiin liittyen, mutta se kuuluisampi tarkoitus johon konetta käytettiin oli oluen kuljettaminen pommiripustimiin kiinnitetyissä tynnyreissä Kanaalin yli. Lienee aikanaan ollut jonkinmoinen PR-temppu, tynnyrit kulkivat nimellä "Modification XXX Depth Charge". Oluen toimitti sittemmin panimokartalta poistunut Henty & Constable. Tällekin touhulle byrokraatit laittoivat pisteen - joku äkkäsi että panimolla ei ollut lupaa viedä olutta Brittein saarten ulkopuolelle ja se siittä sitten. Tynnyrien kanssa laskeutuminen oli ilmeisen stressaavaa, koko kenttähenkilökunta kun seurasi laskua silmä kovana ja jos lasku meni pieleen ja tynnyrit putosivat oli epäsuosio taattu.

MK329 tuntuu olevan hyvinkin kiistanalainen tapaus. Nettihakuja parempaa referenssiä minulla ei ollut, mutta niiden perusteella kyseessä oli ylijäämäosista kokoon raavittu kone, ei siis sellaisenaan tuotantolinjalta valmistunut. Joidenkin lähteiden mukaan kone olisi Mk IXe - yhtään sellaista valokuvaa en tosin löytänyt jossa näkyisi sekä koneen tunnusnumero että siipi. Johnsonista on kyllä kuva jossa hän istuu maihinnousuraidoin varustetun Spitfiren siivellä ja tykin paikka kertoo kyseessä olevan e-siipi, mutta siinä on kyseessä Griffon-koneinen Spitfire, siis todennäköisesti Mk XIVe. Toisaalta taas jossakin kerrotaan MK329:n aseistuksen olleen 2 x 20 mm + 4 x 7.7 mm mikä viittaisi c-siipeen. Kaiken kaikkiaan löysin enemmän viitteitä siitä että MK329 olisi ollut Mk IXe kuin IXc, mutta ekan mallin kyseessä ollen päätin jänistää ja tehdä laatikon mukaan IXc-version, meni syteen tai saveen. Kun ei ole vielä sitä miljoonalaatikkoakaan josta esim. oikeanlaiset blisterit siipiin olisi voinut kaivaa…

Kukaan ei ole seppä syntyessään - monia, monia asioita pitää harjoitella moneen, moneen kertaan. Maalauksessa on epätarkkuuksia etenkin osissa joihin piti käyttää kahta tai useampaa väriä (kuten kannuspyörä ja ne pahuksen tynnyrit). Teipin käyttö oli paikka paikoin aika kömpelöä etenkin maihinnousuraitojen yhteydessä, jälkiä on sitten yritetty paikkailla vapaalla kädellä. Täytyy yrittää muistaa painaa teippi tarpeeksi tiukasti kiinni paneelisaumojen kohdalta, aika usein väriä oli päässyt juoksemaan uraa pitkin teipin alle… Isoin yksittäinen moka oli se että epähuomiossa liimasin tykit siten että toisella puolella ne tulivat enemmän ulos siivestä kuin toisella. Yritin korjata tilanteen sahaamalla tykki/tulppa-asetelman poikki siiven johtoreunan tasalta, hiomalla vaadittavat millit pois ja liimaamalla tykin takaisin. Siinä yhteydessä tulppa otti ja singahti pinseteistä jonnekin hyperavaruuteen ja väsäsin uuden (ja ruman) valurangasta hiomalla ja pätkäisemällä. Kittaamista tuli siinä samalla harjoiteltua myös, hirveästi en kyllä uskaltanut hioa liimatun tykin juurta ainakaan sen jälkeen kun se kovan onnen pyssy oli muutamaankin kertaan irronnut liimauksestaan - jälki siis on ainakin noilta osin karheaa kuin Eesaun jalat. Seuraavalla kerralla sitten tappiliitos… Opettelua vaatii etenkin sivellintekniikka ja se, että löydän sopivan ratkaisun ohenteen käytön ja maalikerrosten määrän yhtälöön. Kun ohensin noin yhden suhde yhteen niin kaksi maalikerrosta (esim. camokuviot) ei ollut vielä ihan tarpeeksi, mutta kolme kerrosta (pohjan harmaa) oli hieman liikaa. Kokeilen lisätä ohenteen määrää ainakin suuria pintoja maalattaessa. Eikä se siirtokuvien käsittelykään mennyt ihan niin kuin Strömsössä, ruttuja ja repeämiä on siellä täällä. Toisaalta siirtokuvat asettuivat paneeliuriin aika hyvin eikä hopeointiakaan pahemmin näy.

Malli itsessään oli mielestäni kohtalainen. Jotkin saumat vaativat tasoittelua, ohjaussauvan pää oli omituisen kulmikas ja nokkapellin kanssa oli (ratkaisemattomia) sovitusongelmia, mutta kävi kyllä ensimmäiseksi malliksi minulle. Tosin maalauskaaviot olivat vähintäänkin omituiset, piti kaivaa esille parempi referenssi jottei värialueisiin olisi tullut kummallisia epäjatkuvuuskohtia. Ja jos maihinnousuraidat olisi tehnyt kuten ohjeissa niin väri olisi vaihtunut valkoisesta mustaan aina siiven johto- ja jättöreunan kohdalla. Tämän jälkeen ehkä jotakin saksalaista… Edelleen hitaasti kiiruhtaen, ei tässä mihinkään kiire ole.

Niin joo, Siperia opetti ainakin sen verran että pikkuosat kuten antenni, pitot-putki ja taustapeili kannattaa kiinnittää vasta ihan lopuksi. Taustapeili otti ja katosi jonnekin liimauksestaan loppusuoran tiimellyksessä, pastellilitkutusta tehdessä varmaankin.

Kommentit

Tervetuloa takas mallailun pariin!

Hyvinhän tuo on onnistunut pitkän tauon jälkeen. Nyt vaan lisää malleja hihnalle ja tehtaasta ulos niin taidot kehittyy.
30 vuoden tauon jälkeiseksi malliksi olet onnistunut erinomaisesti.Pensselimaalaustaidot on kyllä hyvin hallussa,mutta suosittelen kynäruiskun hankintaa.
Onko tämä Italerin Spitfire ihan heidän omaa tuotantoaan?
Kiitokset kommenteista - harkitsen kynäruiskua sitten kun ja jos kunnollinen tila mallailuun järjestyy. Tällä hetkellä puuhastelen keittiössä ja enimmäkseen iltaisin kun jälkikasvu on unten mailla. Muistelen lukeneeni, että tuo Italerin Spitfire on Occidentalin vanhaa tuotantoa.
Oikein hyvä malli tauon jälkeen, toivottavasti kipinä rakenteluun syttyi,tästä hyvä jatkaa ja pensselillä saa myös hyvää jälkeä ja voi kehittyä entisestään.
Kyllä sen Spitiksi tunnistaa. Tynnyrit on komiat "syvyyspommit". Nuo korkeusvakaajat ja -peräsimet olisi saanut laittaa vaakan, siten että ne muodostaa 90 asteen kulman sivuvakaajan kanssa. Mutta hyvin tehty näinkin pitkän tauon jälkeen.
Juu, olivat tosiaan korkeusvakaajat jääneet väärään asentoon. No, seuraavassa mallissa on niille tuet…
AJ 8.8.2011 17:14 Vastaa lainauksella
Moi Juhana,

Welcome back! Itse olen pitkälti ihan samassa jamassa, paluuta tehdään hitaasti ja vaivalloisesti, muutama malli tehtynä ja useita eri prosessivaiheessa plus nakitin itselleni vielä todellisen haasteen Suez-ryhmärakentelussa dion, jossa on pari ns. ground targettia ja figut & dioalusta vielä till. Vaunut ei niinkään huoleta pätkääkään, mutta ne figut - aarg ja alusta huh huh…

Hyvinhän sinulla on palautunut asiat mieleen ja taidot näyttävät olevan hyvin tallella. Trial & Erroriahan se alussa on ja tahmealta tuntuu, mutta kiirettä ei kannata pitää. Itse nysväsin kaikki valu- ja ejektorijäljet ekan lekon sisältäkin ja maalasin kaikki sisuskalut - aivan turhaa ähellystä ja puuhastelua - ei sitä kaikkea vaivannäköä edes näe, ellei mallia pura takaisin osiin; no tulipa harjoiteltua…

Tykkään Spiteistä ja kyllähän tuon hyvin Mk.IX:ksi tunnistaa, aivan kuten Tapio H tuossa jo toteaa. Ei kannata surra pikku mokia, kyllä ne siitä sitten paranee ajan kanssa itsellään (harjoitus) ja tällä saitilla on niin kovia promallereita, ettei heihin kannata verrata itseään palaavana aloittelijana, tekee vaan parastaan.

Harri H:ta lainaten pensselimaalaustaitosi ovat hyvin hallussa ja se onkin yllättävän tärkeää, vaikka olisikin ruisku käytössä, sillä monet pikkuosat, litkutus, kuivamaalaus yms… pitää kuitenkin hoitaa pensseleillä. Toki kannatan ruiskun hommaamista Harri H:n sanoin. Ruiskulla saa nopeasti ja vaivattomasti ja vielä helpostikin maalattua vaikka camon.

Hyvänä referenssikirjana ylipäätän Spit IX:stä ja muutenkin kerrassaan loistavana ilmailutarinana suosittelen Johnnie Johnsonin omaa kirjaa Wing Leader. Pidän JJ:n kirjaa yhtenä parhaimpina koskaan kirjoitettuna pilotin elämänkertakirjana Raymond Toliverin & Trevor Constablen The Blond Knight of Germany (Erich Hartmannin elämänkerta) ja Adolf Gallandin The First and The Last ja Hermann Buchnerin Stormbird kirjojen lisäksi.

Idis oluttynnyri-Spitistä pienoismallina on erinomainen, tosin tavattuani JJ:n kirjan useampaan otteeseen, en ole vieläkään oikein sisäistänyt sitä, että miksei tynnyreissä kuljetettu oluen sijaan kunnon skottiviskiä…Toisaalta JJ:n mukaan oluttynnyri-Spitti lensi rahtireissun päivittäin, joten JJ:n poppoo joi St.Croixissa Normandiassa vähintään kaksi tynnyriä olutta per päivä (huom! plus vielä lisänä paikalliset olut- ja viinivarastot). JJ ja hänen kanadalaisensa olivat erittäin tyytyväisiä järjestelyyn, mutta brittibyrokraatit eivät, kuten kirjoitit, sillä His Majesty's Custom and Excise hiffasi mitä tapahtui ja homma tyrehtyi. Itse asiassa samoin kävi JJ:n & kanukkien toisellekin viritykselle - kunnon muonaan tottuneet pilotit eivät juuri perusjv-muonasta pitäneet, joten Avro Anson roudasi myös päivittäin ruoan Arthur Kingin kunnon establishmentistä Unicornista Chichesteristä Tangmeren tukikohdan kautta St.Croixiin. Jokainen voinee arvata miten kävi kun His Majesty's Custom and Excise sai asiasta vihiä sanomalehtijutusta, joka kertoi JJ:stä ja hänen No. 144 (RCAF) Wingistään.

JJ:n kirjan mukaan, komentaessaan Kenley Wingiä W/Cdr Johnnie Johnson scoorasi suurimman osan ilmavoitoistaan, 16 ilmavoittoa ja viisi jaettua plus kuusi vaurioitunutta eli ilmavoitot 8 - 24een kuuden kk:n ajanjaksolla huhtikuun alusta syyskuun alkuun 1943, lentäessään henkilökohtaisella Spitfire Mk. IXc JE-J: llä nro: EN398. Kirjan mukaan komentaessaan RCAF Wingiä W/Cdr Johnnie Johnson scoorasi 14 ilmavoittoa ja yksi jaettua plus yksi jaettu tuhottu maahan eli ilmavoitot 25 - 38:een seitsemän kk:n ajanjaksolla maaliskuusta syyskuun alkuun 1944, lentäessään henkilökohtaisella Spitfire Mk. LF IXc JE-J: llä nro: MK392. Samoin kirjan mukaan MK329 oli myös Spitfire Mk. LF IXc ja JJ:n viimeinen henkilökohtainen Spitti oli Spitfire Mk. XIVe JE-J: llä nro: MV268

Puolestaan toisen brittilähteen mukaan, komentaessaan Kenley Wingiä W/Cdr Johnnie Johnson scoorasi myös suurimman osan ilmavoitoistaan, 12 ilmavoittoa ja viisi jaettua plus kuusi vaurioitunutta eli ilmavoitot 14 - 25:een kuuden kk:n ajanjaksolla huhtikuun alusta syyskuun alkuun 1943, lentäessään henkilökohtaisella Spitfire Mk. IXc JE-J: llä nro: EN398. Samoin tämän lähteen mukaan komentaessaan RCAF Wingiä W/Cdr Johnnie Johnson scoorasi 12 ilmavoittoa ja yksi jaettua plus yksi jaettu tuhottu maahan eli ilmavoitot 26 - 37:een seitsemän kk:n ajanjaksolla maaliskuusta syyskuun alkuun 1944, lentäessään henkilökohtaisella Spitfire Mk. LF IXc JE-J: llä nro: MK392. Tämänkin lähteen mukaan MK329 oli myös Spitfire Mk. LF IXc ja JJ sai viimeisen 38. ilmavoittonsa syyskuussa 1944 lentäessään henkilökohtaisella Spitfire Mk. LF IXc JE-J: llä nro: MK392. Samoin JJ:n viimeinen henkilökohtainen Spitti oli Spitfire Mk. XIVe JE-J: llä nro: MV268

Kyllä se siitä lähtee. Parhain terveisin, AJ
ykak 8.8.2011 22:45 Vastaa lainauksella
Tervetuloa takaisin jalon harrasteen pariin! Kysenen revel spitti (siis itseasiassa hasegawan käsittäkseni alunperin) olin minunkin toinen malli (ilman bissetynnyreitä ;0), muunsin sen pr xi valokuvausversioksi) kun aloitin hommat uudestaan 2007 noin 30 vuoden tauon jälkeen. Ja hyvinhän se sinulta sujuu, uutta putkeen vaan!
Kiitoksia taas kommenteista! Seuraava malli on jo työn alla, ja työskentelyä helpottaa nyt mm. suurennuslasilla varustettu työvalaisin… Vaimokulta saattaa jo tosin epäillä mielenterveyttäni, ainakin kun näki millaista pipertämistä ohjaamon detaljointi saattaa olla. :-)