Pienoismallit.net

Mig-21 MF

Aloitus

Aloitin rakentamisen laskutelinekuiluista. Ne kaipasivat jonkin verran lisädetaljointia. Maalamisen helpottamiseksi suurin osa pikkuosista ja detaljoinnista tuli lisättyä vasta maalaamisen jälkeen.

Ohjaamo ei ole sarjan parhaita osa-alueita. Ohjaamoa varten on sarjassa valmiiksi maalatut Etsiosat. Periaatteessa ohjaamon voi valita rakentaa myös valetuista osista, mutta ne eivät ole parasta laatua ja esim. sivupaneelit löytyvät vain etseinä. Vaikka en erityisesti pidä valmiiksi maalatuista etseistä, ei siis ollut paljon vaihtoehtoja. Pienellä detaljoinnilla sai etsiosista sentään hiukan kolmiulotteisempia.

Kommentit

Mainiota että aloitit Eduardin MIG-21 rakennusblogin. Itse sorruin ostamaan tuon SMT-version. Seuraillaan mielenkiinnolla.
Tuo MIG-21:n ohjaamon sisäväri on kyllä jotain ihan omaa luokkaansa… Minkähänlainen politbyroo sen on joskus tuollaiseksi määritellyt.
Tuo omituinen sinivihreä oli neuvostohävittäjien ohjaamojen yleisväri. Neuvostoliiton edistykselliset psykologit olivat tutkimuksissaan tulleet siihen tulokseen, että tuo on väreistä kaikkein rauhoittavin ja niinpä sitä käytettiin kun näin haluttiin luoda lentäjälle mahdollisimman stressivapaa (sic!) työympäristö.
Minäkin seurailen tätä mielenkiinnolla! Kaapista ei löydy vielä Mig-21:stä, mutta tulen tekemään jonkun Eduardin versioista. Tuo sisätilojen väri on tosiaan melkoisen psykedeelinen, vaikea kuitenkaan olla pitämättä siitä. :) Ao. linkissä yksi vaihtoehto sisätilan väriksi, jotta sopisi hyvin etsien väriin.

studiogekko.blogspot.com/2011/04/eduard-mig-21-cockpit-colour.html

Tiedätkö jo, millä tunnuksilla teet koneen?
Kalle kirjoitti:
Mahdollisimman stressivapaa (sic!) työympäristö.
Kai se on uskottava neuvostopsykologeja ja maalattava harrastehuoneen seinät samalla sävyllä… ;)
Ville Vaivila kirjoitti:
Tiedätkö jo, millä tunnuksilla teet koneen?
En vielä ihan tarkkaan. Mig-21:ssä on tarjolla valtava määrä toinen toistaan hienompia kaaviovaihtoehtoja. Kuitenkin haluaisin tehdä tämän Neuvostoliiton tunnuksin. Luultavasti Afganistanin sodan ajalta. Tämän hetkinen suosikkini on tämän tyyppinen väritys http://media.hannants.co.uk/pics/AC2171.jpg
Jos vain löydän siirtokuvat jostain.
Vakuutavan näköinen aloitus. Seurataan…