Pienoismallit.net

Ford Mustang "Wreck"

Mustang HT '65

Avataan ryhmärakentelu "Romuautot" omalta osaltani AMT:n '66 Mustangilla, jonka rakensin joskus 90-luvulla. Sitten Gone in 60 secondsin innoittamana tunaroin mallin, kun yritin asentaa siihen jotain mitsubishi evo5:n etupuskuria. Nyt ajattelin sitten "restauroida" mallin kunnolla ja tehdä siitä romun. Etumaskista teen vielä ruudullisen, eikä raidallista, joten kyseessä olisi sitten '65 Mustang =).

Jossakin U.S of A:ssa pidetään 60-luvulla suosittu laiton kiihdytyskilpailu. Tämä Mustang on lähtenyt lapasesta ja ajettu jotain tolppaa vasten täysin ruttuun ja jätetty lojumaan. Vuosikymmenet tekevät tehtävänsä auton hylkyyn ja paljoa alkuperäisestä voima-ponista ei ole jäljellä. Jossain vaiheessa myös Billy-Bob ja Jimmy ovat sattuneet Pick-upillaan paikalle ja ammuskelleet huvikseen autonraatoa perjantai-illan ratoksi

Raato on sittemmin raahattu paikallisen Darrylin romikselle elimenluovuttajaksi.

merkinnät

Tässä edetään taas tasaista tahtia. Sain FCMA:n kautta tilattua peltivanteet Mustangiin ja pyörien tekeminen alkoi. Alusta/moottori-yhdistelmään lisäilin likaa ja ruosteisen hiekkapellin. Ministä tuttuun tapaan toinen ajovalo roikkuu johdon varassa ja sen krominen rinkulakin on tipahtanut matkan varrella. Etupuskuria ei ole jäljellä enää (kiitos teini-iän gone in 60 seconds-tuning-kokeilun) ("Facepalm"), mutta takapuskuriin kokeilin foilia silpomalla saada aikaan pois hilseilleen kromin näköä. Diorama kuvaa nyt sitten syksyistä (tai Amerikan talvista) romiksen nurkkaa, joten maustoin Mustangin pizzamausteella jonka maalasin…
Yritin nyt saada lisää kolmiulotteisuutta ruosteen ja maalin rajaan. Viiltelin askarteluveitsellä maalikerrosten välin auki hilseilleen näköiseksi. Litkuttelin myös vähän ruostekohtia lisää ja puuteroin pigmentillä likaa pintaan. "Kromailin" ikkunakarmeja ja logoja hieman kulahtaneesti Kosutte Gin Sanilla.
Maskasin ruostekohdat sinitarralla ja Maalasin kerroksen Punertavaa pohjamaalia. Sen jälkeen kellertävän kuluneen matta-pintamaalin. Jälki oli ihan positiivinen yllätys. Kokeilin ensimmäistä kertaa tätä tekniikkaa. Aluksi leikin suolan kanssa, mutta totesin sinitarran paremmaksi ratkaisuksi. Kuorin sinitarrat irti maalin kuivuttua. Joissakin kohdissa näyttää jopa pintamaali olevan aidon tuntuisesti "lähtemässä irti" ruostealueiden reunoilta (esim. kattokuvassa). Drybrushailin lisää valumajälkiä maalipintaan ja litkutin vielä kevyesti mustalla. Katon painaumassa pidin reilusti ohennettua mustaa hetken aikaa ja imin sen pois…
Dioraaman teema on vähän jäänyt auki. Ehkä en tee sittenkään tästä aavikkohylkyä, vaan lähinnä jonkun romiksen pihamaalla lojuvan raadon. Olisi kiva kokeilla pressun tekemistä ja hieman "vaativampaa" dioraaman ympäristöä, kun pelkkää hiekkaa. Mutta se ei tässä vaiheessa vaikuta rakenteluun millään lailla. Ruosteinen romu se joka tapauksessa tulee olemaan. =) Jotenkin aavikkorallia uskottavampi tarina törmäykselle vain olisi katuvalotolppaan ajo. Jälki on sen verran terävä, ettei aavikolla luulisi tuollaista jälkeä saavan aikaan. Niin kovaa kaktusta tuskin tulee vastaan… Rakentelin tässä vaiheessa hieman yksityiskohtia autoon…
Aloitin purkamalla auton lähes osiinsa. Päätin, että keula on rutattava kokeilun vuoksi. Käytin sarjan konepeltiä aihiona ja tein sinappituubin pellistä uuden "aidomman" pellin. Keulaa muotoilin auton rungosta hieman uusiksi lämmittämällä. Samasta sinappituubipellistä tuli myös eteen maskin yläpuolella oleva poikkipalkki. Minin raadosta tuttuun tapaan Dremelöin koria sisäpuolelta puhki saakka ja tein ulkopuolelle hieman ruoste-rösöä samoihin paikkoihin.