Pienoismallit.net

SH-60F Seahawk "HS-14 Chargers"

Monikäyttöinen ja monitaitoinen työjuhta, SH-60 eri alatyyppeineen on laajalti käytössä eri puolilla maailmaa eri kansallisuuksien toimesta. Pääsääntöisenä työnantajana on kuitenkin USA:n puolustusvoimat, tarkemmin laivasto.
Sukellusveneiden torjunta, erilaiset pelastus-ja evakuointitehtävät sekä rutiininomaiset rahdin kuljetus ja partiointilennot ovat kopterin työsarkaa.

SH-60 on kehitetty maavoimien UH-60-kopterista ja muistuttaakin sitä melkolailla. Tarkemmin tarkasteltuna kopterit ovatkin 83%:sti samanlaisia. SH-60 erot koostuvat tehokkaammista moottoreista, eri tyyppisistä laskutelineistä, toisenpuolen matkustamon sivuoven poistamisesta, peräosa myös taittuu helpompaa varastointia varten. Lisäksi kannuspyörä on 3.9 metriä edempänä joka parantaa koneen liikkumista tukialuksen kannella.

Malli SH-60F epävirallisesti nimeltään "Oceanhawk" on jatkokehitelty SH-60B:stä ja sen nelihenkiseen miehistöön ohjaajan lisäksi apuohjaaja, sekä taktisista sensoreista vastaava, sekä kaikuluotauslaitteistosta vastaava henkilö. Kopterit voidaan aseistaa tarvittaessa torpeedoilla, lisäksi kopterissa on kiinnityskohdat kahdelle sisältä käytettävälle konekiväärille.

Laivue HS-14 "Chargers", kuuluu Carrier Air Wing Five:en (Lentotukialuslentue 5) ja sen asemapaikka on Atsugin lentotukikohta Japanissa. Laivue kuuluu kiinteästi myös lentotukialus USS George Washingtonin vahvuuteen.

Kyseinen laivue on ollut aktiivisena osana erilaisissa avustustehtävissä, mm. Maaliskuun 11.päivän jälkeen "Operaatio Tomodachissa" (Operaatio Ystävä) jossa toimitetaan apua Japanin maanjäristyksen ja Tsunamin uhreille.

Kommentit

Petri Ola 15.4.2011 21:57 Vastaa lainauksella
Hitto kun on hieno - teitkö ihan suoraan laatikosta? Detaljit näkyvät hyvin ja maalaus- ja rakennusjälki on moitteetonta. Pyrstöroottorin lapoja olisi ehkä voinut ohentaa, toisaalta tämä mittakaava on kyllä armoton valokuvissa.

Petri
hmmm vähän alkoi hymyilyttään toi "jattitulitikku"… on khyl namin näköstä tohon kokoon.. väsättyna ja muutkin mallis pää asiassa 1:72.. 5/5
Upea … sano mallin koko.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Huomaa että kommenttia on kirjoiteltu perjantaiyönä… :)
Loistava. Edelleen ihmettelen miten saat nuo paneelirajat noin tarkasti tehtyä mikromalleissakin.
Santeri.P 16.4.2011 08:24 Vastaa lainauksella
Aivan mahtava! Ja vielä 1/144. Tuleeko Expoon näytille?
Ompas hieno pikkukopteri.Vaatii paljon huolellisuutta tämän näköiseksi tekeminen.Paneelirajat elävöittävät hyvin mallin,vaikka hieman voimakkaat ovatkin.Kuvissa ne ovat luokkaa ihmisen vetoketjun leveys,näinhän ei yleeensä helikoptereissa ole, mutta näyttää erinomaiselta silti tässä ja sopii hyvin malliin.
Kari Roine kirjoitti:
Upea … sano mallin koko.
Koko on tuo 1:144 eli kopterin runko on n. 10 senttiä pitkä.
Teppo Toiviainen kirjoitti:
Ompas hieno pikkukopteri.Vaatii paljon huolellisuutta tämän näköiseksi tekeminen.Paneelirajat elävöittävät hyvin mallin,vaikka hieman voimakkaat ovatkin.Kuvissa ne ovat luokkaa ihmisen vetoketjun leveys,näinhän ei yleeensä helikoptereissa ole, mutta näyttää erinomaiselta silti tässä ja sopii hyvin malliin.
Olet aivan oikeassa… Pinta-detaljit ovat suhteettoman suuret,… Esimerkiksi nuo niittejä kuvaavat pisteet ovat 1:144 mittakaavaisen ihmisen kämmenselän kokoluokkaa, eli n. "tennispallon kokoa". Tosin tässä mittakaavassa niiden "aitoon" kokoon saamiseen tarvittaisiin niin hentoa viivoitusta, ettei maalikerroksen jälkeen tai ennenkään niitä voisi havaita.

Se mitä tulee paneelirajojen voimakkuuteen on makuasia. Todellisuudessa tämän kokoluokan mallissa niitä ei "kuuluisi" edes havaita, tosin ei autenttisuuteen pyrkiessä edes 1:32 mittakaavassa. Sillä eihän ne ole oikeissa laitteissakaan mitään useiden senttien ammottavia railoja. Tuo korostaminen onkin vain minun tapani elävöittää pintaa, ettei malli näyttäisi Pääsiäismunan yllätyslelulta. :)

Tosin kuten monet mallailussa käytettävät maalaukset ja elävöittämiset, on paneelirajojen korostaminenkin vain "kikkailua" eikä se välttämättä perustu todellisuuteen. Varsinkin kun nykykalustosta huolehditaan niin hyvin.

Nämä näperrykset jakavat aina mielipiteitä, ja otan mielelläni vastaan muiden näkemyksiä… Erityisesti niiltä jotka antavat alempia pisteytyksiä. Tarkoituksenahan on kai tuolla arvostelulla ensisijaisesti antaa palautetta. :)
Sanattomaksi vetää. Uskomaton malli. Muiden kommentit puhukoon puolestani.
Toni Salo 16.4.2011 14:52 Vastaa lainauksella
Syötävän hyvän näköinen! Niittien ja paneelirajon koossa ei ole mitään ruikuttamista, ittellä edes onnistuisi tehä. Tuovat aivan mainiosti eloa malliin. Jää se kinderyllätys tunne todellakin poies. Viikonmalli ainesta.
Antti Järveläinen kirjoitti:
Teppo Toiviainen kirjoitti:
Ompas hieno pikkukopteri.Vaatii paljon huolellisuutta tämän näköiseksi tekeminen.Paneelirajat elävöittävät hyvin mallin,vaikka hieman voimakkaat ovatkin.Kuvissa ne ovat luokkaa ihmisen vetoketjun leveys,näinhän ei yleeensä helikoptereissa ole, mutta näyttää erinomaiselta silti tässä ja sopii hyvin malliin.
Olet aivan oikeassa… Pinta-detaljit ovat suhteettoman suuret,… Esimerkiksi nuo niittejä kuvaavat pisteet ovat 1:144 mittakaavaisen ihmisen kämmenselän kokoluokkaa, eli n. "tennispallon kokoa". Tosin tässä mittakaavassa niiden "aitoon" kokoon saamiseen tarvittaisiin niin hentoa viivoitusta, ettei maalikerroksen jälkeen tai ennenkään niitä voisi havaita.
Juuri näin Antti. Tosin mallisi elävöittämisen kannalta olet toiminut aivan oikein ja näyttää hyvältä.Uskon,että luonnossa mallisi on vielä hitusen paremman näköinen.
Hienoa jälkeä olemattoman kokoisesta kopterista. Tulitikku on armoton vertailukohta. Jos joskus saisi edes 72:n samannäköiseksi…