Pienoismallit.net

Kawasaki Ninja ZX-RR

Jonkun aikaa on tässä tullut kokeiltua pienoismalleja eri aihepiireistä ja nyt vuorossa moottoripyörät. Ensimmäiseksi pyöräksi valikoitui Kawasakin Ninja ZX-RR, perustuen ihan pelkästään omaan mieltymykseen mallin ulkonäköön ja väriin. Malli on Tamiyan valmistama ja kyseessä on kilpapyörä. Erona siviilimalleihin ainakin peilien puuttuminen ja isot tarrat. Lisäksi tarkoituksena on mahduttaa mukaan Tamiyan etsinsarja etuhaarukasta, Crazy Modelerin Basic etsinsarja ja Hobby Desingnin ketjusetti. Ketjut huomasin vasta äskettäin että ovat Kawasaki ZX-12R malliin, mutta hieman sovittelin jo omaani ja näyttäis aika samoilta. Toivotaan, että sopivat.

Blogia halusin kokeilla, koska oma tietämys pyöristä on aika hataraa ja jos muille tulee matkan varrella huomautettavaa ja kommentoitavaa, otan palautteen mielelläni vastaan.

merkinnät

Varsinaisen rakentelun aloitin luonnollisesti moottorista (kaikkea muita valmisteluja toki voi tehdä ohessa). Samanvärisiksi maalattavia osia liimailin ja tein jo jonkinlaista jaottelua millä väreillä mikäkin osa tulee. Suurimpaan osaan tuli joku alcladin väri, joten alkutaival oli kaikilla sama. Pohjamaalaus mastonin harmaalla, päälle tamiyan kiiltävä musta. Tämän jälkeen jaottelin tarkemmin osat omiin ryhmiinsä. Moottorin maalasin alumiinilla. Kannen ja pohjan väriin sekoitin 1:1 suhteella alumiinia ja pale burnt metallia. Lopputulos oli mielestäni yllättävän hyvä ja hieman erilainen perinteiseen alumiinin verrattuna. Toinen vaihtoehto…
Projektin aloittelin katteiden liimauksilla ja huomasin että, aika paljon vaativat kittausta ja hiomista. Jotenki sitä olettaa kun tamiyan malli on kyseessä niin säästyy kittaukselta, mutta näillä mennään. Moottorin osia myös irroittelin ja valmistelin pohjamaalausta varten. Tarkoituksena olisi saada mahdollisimman paljon osia kerralla maalaukseen. Moottorin maalauksessa käytän alcladin erisävyisiä metallivärejä. Katteet pohjamaalaan valkoisella ja päälle kawan limevihreä