Pienoismallit.net

Kawasaki ZZR1400

Pientä edistystä

Eteneminen on taas tuskaisen hidasta, mökkikausi alkaa onneksi olla voiton puolella, joten "vapaita" viikonloppuja on jo näköpiirissä.

Kone on nyt saatu lähes valmiiksi, kaikki pulttijäljitelmät paikalleen (loppujen lopuksi teriä meni vain kaksi, yksi poikki ja toinen pilalle, kun joutui nyhräämään sen reikään jääneen palan viereen uuden reiän).
Ruiskurungot tuli maalattua Alcladin eri sävyillä, suuttumia Lifecolorin sinisellä. Rungot kiinni imukauloihin, ja sen jälkeen kone kiinni runkoon.

Kuivumisia odotellessa tuli maalailtua vanteet. Alkupään pyörissä oli epämääräisen ruskean väriset vanteet, joiden sävyä en sen kummemmin käynyt arpomaan, tyydyin Tamiyan sekoitusohjeeseen puolet Metallic Brown ja puolet mattamustaa. Sävy on kuviin verrattuna ihan riittävän lähellä oikeaa. Ongelmaksi vain koitui luottamus Tamiyan maalien tarttuvuuteen, tämä sekoitus olisi kuitenkin selvästi vaatinut pohjamaalin alleen. Pieniä vaurioita tuli renkaiden päälle laitosta (no niitä tahtoo valituksista päätellen tulla myös todellisessa elämässä). Onneksi noi "rengasrautojen" jäljet sai paikattua. Kunhan vielä saa siististi siivottua renkaan keskisauman.

Takahaarukka on maalattu, siirtokuvitettu ja lakattu. Odottaa iskarin/jousen viimeistelyä. Samoin katteiden pääosat on liimattu ja hiottu, vain pohjamaali ja väri puuttuu.

Kommentit

Nuo ristipäät huutaa jotain vaihtoehtoista toteutusta kuin mummo uunissa,muuten en löydä sanomista .
Hienoa jälkeä taas t.vellu
vmk kirjoitti:
Nuo ristipäät huutaa jotain vaihtoehtoista toteutusta kuin mummo uunissa
Totta puhut, Tamiya sais rakentaa peitelevyt noiden päälle, ennen kuin joku alkaa rahastaa niillä! Eihän noita tarvitse kiinnittää kuin kerran, sen jälkeen sais mennä piiloon.
Hyvältä näyttää, moottori on kyllä taidokkaasti/ viitseliäästi rakennettu. Vanteet on hienot ja väri sopii hyvin, osaavissa käsissä syntyy tyylikästä ja hienostunutta jälkeä/ yhdistettynä siistiin viimeistelyyn:)