Pienoismallit.net

Kawasaki ZZR1400

Alku aina hankalaa

Kesä ja keäloman aika ei minulle, toisin kuin osalle porukkaa, ole mitenkään tuottoisaa aikaa. Kuluva kesä ei ollut mitenkään poikkeus, näillä helteillä oli työn ja tuskan takana saada edes toi IT-museon dioraamaan luvattu tykki valmiiksi. No, nyt kun pahimmat helteet alkaa olla ohi, on hyvä aloitella uutta projektia, varsinkin kun tuon ysisatkun kanssa saa odotella jonkinlaista inspiraatiota. Tavoitteeksi vois asettaa Hämeenlinnan, josko tämän saisi sinne esille.
Mallihan on tätä Tamiyan uudempaa tuotantoa, ja osia pyöritellessä ei ole voinut kuin ihmetellä muotintekijän taitoa, niin hyvin osat tuntuvat istuvan yhteen, ja mikä tärkeintä, siivottavaa on todella vähän. Osittain tästä kiitos kuuluu osajaolle, jossa saumat ja liitoskohdat rankoihin on sijoiteltu niin, etteivät ne jää mallissa näkyville.
Kokoaminen on aloitettu liimailemalla ja sovittamalla (tai itseasiassa päinvastoin) pääkomponentteja yhteen.
Moottori tuli liimattua nippuun, saumat kulkevat lähestulkoon oikean koneen osajakoa noudattaen, ainut poikkeus on koneen edessä, mutta sekään ei jää jäähdyttimen takaa näkyviin. Runko on liimattu nippuun, siinä oli tuon yläsauman osalta vähän kitattavaa, tosin sekin turhaan, koska sauma jää tankin alle piiloon. Takapään apurungon liimasin niin, että ruuvasin puolikkaat ensin runkoon ja vasta sen jälkeen valutin nesteliiman takapäässä oleviin liimasaumoihin. Tämä siksi, että sain varmistettua rungon ehdottoman suoruuden. Olen tainnut aiemminkin painottaa sitä, miten pienikin heitto rungossa, teleskoopeissa ja pyörien asennossa pistää silmään, ja pilaa muuten hienon mallin.
Tankki/takakateyhdistelmä teetti toistaiseksi eniten työtä, saumaa joutui lievästi kittaamaan, sekä tankin päältä että tuolta tulevan takavalon yläpuolelta. Tankin kyljissä, puolessavälissä, oli ilmeisesti Tamiyan liukuvalutekniikasta johtuva valusauma, aivan kuin automalleista tuttu muottisauma, joka oli kohtuu työläs hioa pois, säilyttäen tankin muodot. Itseasiassa alkuun epäilin, että pokkaus olisi ollut tarkoituksella, mutta ei sitä referenssistä löytynyt.

Kommentit

"Tamiyan liukuvalutekniikasta johtuva valusauma. " Mitä tarkoitat tällä? Miten tämä tekniikka toimii?
Jouko Ylitie kirjoitti:
"Tamiyan liukuvalutekniikasta johtuva valusauma. " Mitä tarkoitat tällä? Miten tämä tekniikka toimii?
Lyhyt selitys ARC Air Forumin yhdestä viestistä:

Slide mold techniques are not new but their use allow more accurate reproduction of details than traditional two-piece molds.

This is done by using injection molds with moving parts (known as "slides") that are inserted into the mold to form parts and then removed so the part can be extracted from the mold. It helps increase the authenticity of the model and reduce the number of parts by molding details onto larger parts.

Tuo tankin "sauma" oli sellaisessa paikassa, ettei sitä oikein voinut selittää normaalin kaksiosaisen muotin käytöllä, siksi päättelin omatoimisesti, että tässä on mahdollisesti käytetty liukuvalua. Ehkä toi liukuvalu on huono suomennos, olisko parempi viipalevalu? Tosin kuvauksen mukaan noi muotin osat on kuitenkin liikkuvia/liukuvia.

Edit: Koko ketju täällä: www.arcforums.com/forums/air/index.php?showtopic=149535&st=0&p=1353023& oikein kuvien kanssa esitettynä.
Jope L 26.8.2010 10:48 Vastaa lainauksella
Ei tuolle tekniikalle ole mitään omaa nimeä. Kyseessä on aivan normaali ja tavallinen ruiskupuristus. Itseasiassa erilaisila eri suuntiin liikkuvilla irtopaloilla varustetut muotit on niin yleisiä, että pelkästään kahdesta muotinpuolikaasta muodostuva valumuotti on jopa harvinaisuus.
Eipä toi varmaan mitään uutta olekaan, kovasti vaan näyttävät näiden uudempien mallien kanssa mainostavan, miten slide molding -tekniikalla on saatu monimutkaisia muotoja valettua yhteen kappaleeseen.
Jope L 26.8.2010 11:16 Vastaa lainauksella
Markkinoiti ja mainoskieli on tietysi ihan oma taiteenlaji jolla ei välttämättä ole mitään yhteistä todellisuuden kanssa.
Äkkiäkös sitä kaappaa/nappaa kuvan jostain ABS pyörästä ja tekee siitä siirtokuvan. Et vielä kunnon palaketjuja hommannut?
Petri Huhtala kirjoitti:
Äkkiäkös sitä kaappaa/nappaa kuvan jostain ABS pyörästä ja tekee siitä siirtokuvan. Et vielä kunnon palaketjuja hommannut?
Itseasiassa palaketjukin olis, mutta jos Hämeenlinnaan meinaa valmiiksi, niin parempi tyytyä tuohon etsattuun. Jonkun kuvan nähnyt vastaavasta, eikä ollut yhtään pahan näköinen. Toi on kuitenkin laminoitava neljässä kerroksessa.