Pienoismallit.net

Fokker F.27 Friendship

Airfixin uudelleen julkaisema sarja. Uutena laatikossa ovat osat tutkanokkaa varten ja uudemman malliset potkurit. Malli vaatii valtavasti työtä muistuttaakseen esikuvaansa, mutta työmäärä on ilmeisesti pienempi kuin Escin sarjassa.
Rungosta puuttuu lattiatason kohdalta "niksaus", jonka tein 1,5 mm:n levyn suikaleista ja Milliputista. Ilmavoimien koneita ajatellen runkoon pitää avata yhdet ikkunat potkurien kohdalle. Selkäevä on liian matala. Tutkanokan muoto on vähän sinne päin, eli Milliputia tarvitaan tässäkin. Mittaritaulun taakse on lisättävä ainetta ja ohjaamon ja nokkatelinekuilun väliin on tehtävä väliseinä. Lisäsin matkustamoon lattian, eturahtitilan, väliseinän ja operaattorien paikat. Ohjaamo ja mittaritaulu ovat vaaleanharmaat (Hu 147). Ohjaamon lattia ja keskikonsoli ovat siniharmaat (Hu 27). Häikäisysuojan laitepaneeli ja kolme kattopaneelia ovat vaaleampaa siniharmaata (Hu 145) Istuimet ovat harmaat (Hu 147) mustin käsinnojin ja istuinvöin. Matkustamon yleisväri on harmaa (Hu147) ja lattia on vihreää pohjaväriä (Hu 88).
Sivuperäsimen trimmit pitää kaivertaa uusiksi. Sivuperäsin kannattaa täyttää Milliputilla, koska sen ohentaminen puhkaisee muovin. Samalla lisäsin sivuperäsimeen saranat ja käyttövipujen suojakotelot.
Perärungossa oleva "skuuppi" korvatan itsetehdyllä ja samalla FF-1:n tapauksessa sellainen tehdään myös toiselle puolelle. Skuupit eivät ole täysin samalla kohtaa oikeassa ja vasemmassa kyljessä.
Moottorinkehtojen detaljoinnin kaiversin uusiksi valokuvien mukaan. Samalla tein mallista puuttuvat NACA- aukot. Pakoputket ovat onnettomat, mutta ne saa helposti korjattua liimamalla osan taakse muovilevyä ja poraamalla pakoputken sitten auki. Kaiversin reilut urat moottorikehtoon pakoputkien ymärille. Laskutelinekuiluun liimasin kolme milliä vahvaa levyä, jotta päätelineen puuttuva korkeus saatiin korjattua. Pienillä lisäpalasilla myös telineiden asento tuli oikeaksi. Uudet pyörät etsin miljoonalaatikosta. Laskutelinekuilujen luukut piti korvata itsetehdyillä; sarjan luukuilla ei ole mitään virkaa. Laskutelinekuilu on sisältä turkoosin sininen ja sen yläosassa näkyy maalaamatonta lasikuitua olevat muotolevyt.
Siivekkeet ovat vääränkokoiset. Ne ovat oikean pituiset, mutta liian kapeat. Tätä korjatessa voi samalla lisätä saranat ja käyttötankojen suojukset. pahin ongelma on kuitenkin V- kulmassa. Liimaa siivet ensin paikoilleen ilman muutoksia ja sahaa sitten yläpintoihin moottorikehdon ulkopuolelle rako. Taita siipeä niin, että rako umpeutuu ja liimaa kiinni. Nyt V- kulma on oikein.

Kommentit

PhantomII 26.8.2010 18:15 Vastaa lainauksella
Okkei! No, selostuksen kun luki niin totean, että tässäpä todellinen rakennussarja sitten Airfixilta. Täytyy sanoa että kyllä on hieno. Harmi, ettei sisään pääse näkemään. Näyttävä peli.

Dekaalit lienevät osittain Suomen lennokin arkilta? Mutta mistä laivuetunnus?
Kiitos:) Pohdein aika ajoin koko homman mielekkyyttä, mutta onneksi jaksoin puurtaa valmiiksi saakka. Kokardit ja suurin osa pikkuteksteistä ovat Galdecalin arkeilta. Yksilötunnus on tosiaan n. 25 vuotta sitten ostetulta Suomen Lennokin arkilta ja se toimi edelleen upeasti ilman mitään kemikaaleja. Noo, kyllä minä vähän paperiliimaa sivelin ensin pintaan. Laivueen kotkan maalasin käsin, kun ei sellaista taida millään arkilla olla valmiina.
Vau. Kivaa jälkeä. Antti on intoutunut laittamaan malleja kiitettävästi tänne. Rakennusvuosia on useita ja nyt alkaa tulla näyttöä.
Tämä malli lienee parasta jälkeä.
Maalaus on onnistunut ja kokonaisuus kasaamisen jälkeen on kyllä kaunis. Töitä olet tehnyt todella paljon ja jälki on sen näköistäkin. Ei ole kyllä moitteen sijaa.
Lisää tällaisia kaipaan. Tämä ei olisi hassumpi johonkin dioraamaan, sillä nykylaitteista ei löydy montaakaan dioraamaa tältä sivustolta. Harmi kun ei ole pisteytys mahdollisuutta. Alkaisi tavoitella viikon mallin titteliä?
Tuon "selosteen" luettuaan tulee väkisellä kysymys mieleen.. Oletko kenties tekemisissä oikean tällaisen kanssa päivittäin? Vaikkapa töissä?

Malli on oikein hienon näköinen, kaikinpuolin. Uskoisin ettei kukaan pysty sanomaan tähän moitteen sijaa.
Erittäin vakuuttavaa.

Jotain kuitenkin jäin kaipaamaan. Muutamaa lisäkuvaa?
Kiitos kolleegat. Kyllä tässäkin mallissa on vähemmän onnistuneita kohtia, muta kokonaisuus kai on tärkeintä. Rakensin mallin käyttäen "kaikkia" julkisia valokuvia. Netistä löytyy viisi, Air International lehden vanhasta numerosta yksi ja Ilmavoimien vuosikirjasta niin ikään yksi kuva. Sanotaan vaikka, että olen törmännyt "Ansaan", mutten työskentele hänen kanssaan…
Voi että on kaunis malli! Tässä sen näkee, että "työ palkitsee tekijänsä".

Tuo pyrstöön maalattu kotka muistuttaa kovasti entistä Rannikkojääkäripataljoonan kotkatunnusta, mutta eihän se voi se olla - eihän?
Oikein mainiosti onnistunut antenni-fokkeri ja asiallinen työselostus, rahtioven siirtokuvissa näyttäisi olevan pientä hopeointia?
Raimo Leino kirjoitti:
Voi että on kaunis malli! Tässä sen näkee, että "työ palkitsee tekijänsä".

Tuo pyrstöön maalattu kotka muistuttaa kovasti entistä Rannikkojääkäripataljoonan kotkatunnusta, mutta eihän se voi se olla - eihän?
Näyttäisi olevan erilainen

www.airliners.net…r-F-27-400M-Troopship/0922244/L/&sid=ea257950e71e22281cd9365e608fa5df

www.mil.fi/ruotuvaki/pikkukuvacache/2003-11-21-18.jpg
Siirtokuvat osoittautuivat lopulta tämän projektin viheliäiseksi kohdaksi. Joihinkin kohtiin ilmestyi hopeointia loppulakan jälkeen ja samalla kierroksella kokardien läpikuultavuus paheni. Potkurista varoittavat tekstit ovat PC:n, eli ne ovat aivan liian pienet. Punainen runkonauha ja valkoiset palkit on maalattu, joten sitten kun joku tekee tarrat Suomi-Fokkerille, ne on helppo uusia.
Kotkanpää on TukiLLv:n tunnus, joka tosiaan muistuttaa melkoisesti Dragsvikilaisten merkkiä. Tämäkin olisi toiveena vaikka Galdecalille! Ja vähemmän läpikuultavat kokardit…
Kauniisti rakennettu ja maalattu fokker, vaikken näistä uudemmista mitään tiedäkkään niin kyllä on siisti ja asiallinen. Osaavissa käsissä syntyy hienoja malleja:)
Nätti malli erikoisesta lentokoneesta.Hyvin mallailtu.
Vertailukuvia: www.pienoismallit.net/keskustelut/5046_airfix-fokker-f-27/?offset=20
Hieno Fokkeri ei niin hyvästä lähtökohdasta. Paljon vaatinut työtä ja olisi vaatinut vielä hiukan (luetaan paljon) lisää.
Terve taas PMi! Kiemurtelen vieläkin sen LJ:n korkeusperäsimen kanssa… :) Pitänee tarttua siveltimeen vielä kolmannen kerran.
Näet selvästi jotain, mitä itse en näe kun sanot, että tämä malli vaatisi vielä paljon lisätyötä. Vikansa ja puutteensa tässäkin, mutta selkeät puutteet haluaisin tietysti korjata. Mikä otti silmääsi?
Nacellet, tai paremminkin moottoripellit. Niiden muoto jotenkin hassu, liian soukka, tuohon muotoon ei öljynlauhdutin mahtuisi pellin alle. Muodon pitäisi lähteä nousemaan heti imuaukon jatkon jälkeen sekä alapellin siluetin tipahtaa melko nopeasti pyöreasti alas ja alareunan olla suora. Peltien pitäisi siten olla pulleammat.
Potkurit ovat jotenkin aneemiset, mutta se voi johtua nacellen virheistä. Virheet varmaan aiheuttavat sen, että imuaukko ja potkuri ovat hiukan liian korkealla. Näiden korjaaminen vaatisi melkein uusien nacellejen tekemisen tai ainakin rutosti kittiä ja muovilevyä.
Toinen virhe, mikä on kaikissa Fokkereiden malleissa, on sivuikkuna. Sen yläreuna on aivan liian alhaalla suhteessa DV-ikkunaan tai sitten tuulilasit ja DV-ikkunat ovat liian korkeat, epäilen jälkimmäistä.
Sitten vielä laskutelineet… mistähän saisi sellaiset jotta ne edes näyttäisivät siltä miltä niiden pitäisi?
Takarungon skuupit, lähinnä niiden muodon vuoksi.
Nämä hyppäsivät silmille heti ensikatselussa, mutta nehän ovat mallissa jo valmiiksi, joten rakentajalle ei jää kuin korjaaminen…
Muuten olet oivaltanut Fokkerin olemuksen oivallisesti. Rungon muoto, skuupit takarunkoon vas/oik, ikkunat ja varsinkin nokan muoto on hyvä.
No, mistä mielipiteeni kumpuavat, n. 20v kokemuksesta Fokkerien parissa.
Auts, omatuntoni ääni:) Rehellisyyden nimissä myönnän, että kyseessä ovat kohdat, joissa tein kompromisseja… tai fuskasin, miten vaan. Havaintojeni mukaan ohjaamon lasitus olisi sarjassa liian korkea. Huonon sovitteen vuoksi liimasin tuulilasin alle muovilevyä. Tästä johtuen sen alareuna nousee liian ylös. Korostaakseni ikkunalinjan epäjatkuvuutta, maskeerasin sivuikkunat reilusti alemmas. Tällöin tuulilasi ja DV-paneelit jäivät vielä riittävän korkeiksi.
Sarjan "uudet" potkurit ovat tosiaan aneemiset eikä niissä ole aerodynaamisesta muodosta tietoakaan. Ne eivät nimittäin pyöri ilmavirrassa. Materiaali oli niin pehmeää, ettei sen työstämiseen juuri ollut mahdollisuuksia.
Oletko nähnyt erään hollantilaisen mallarin tekemän F.27:n kuvat netissä? Malli ei juuri edes muistuta Fokkeria, mutta siinä näyttäisi olevan valkometalliset laskutelineet.
Perärungon skuupit ovat omaa käsialaani ja ne jäivät hieman liian pystyiksi. Mallissa kiinteästi oleva skuuppi on täysin onneton.
Erityisesti mieltäni lämmittää, että olen mielestäsi onnistunut luomaan mallin, joka yleisesti näyttää Fokkerilta. Se muodostui päällimmäiseksi tavoitteekseni, kun sarjan koko kauheus alkoi paljastua rakentamisen aikana. Kiitos tiedoistasi ja kommenteistasi. Pysytään kuulolla.
Beautiful work! I hope to find some F-27 decals so I can also build one of these!
Thank you Ray! I guess you have to pick up something from here and there. I used decals from Galdecal and Suomen Lennokki. Some of the markings are hand painted.
Tein tähän sarjaan siirtokuvat Finnairin maalauksille, mutta jos saisi jostain mittoja ja referenssikuvia, voisin tekaista myös Ilmavoimien siirtokuvat.
J Pokki 10.12.2010 17:43 Vastaa lainauksella
mil kirjoitti:
tuliko siirtokuvat mukana
Luitko näitä kommentteja? Siirtokuva-asia käsitelty aika moneen kertaan.