Pienoismallit.net

Vihollinen näkyvissä

Sherman M4A1

Ensimmäinen dioraamani ja ensimmäinen tekemäni panssarivaunu.

Dioraaman pohja on sahattu vanerilevystä ja maalattu. Pohjaksi levitin hiekka-puuliima-seoksen. Kasvillisuuteen käytin erilaisia sammalia. Puun rakensin oksista liimaamalla, lehdet ovat oreganoa. Piikkilanka-aita on tehty oksanpätkistä ja rautalangasta. Tie on hiekkaa, jonka päälle lisäsin vielä vehnäjauhoa sitä tasoittamaan.

Tankin rakennus sujui melko hyvin. Itse rakensin siihen vielä lampunsuojukset rautalangasta. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa vanhentamista, erityisesti litkutusta, joka onnistui mielestäni hyvin. Siirtokuvia on vain vaunun takaosassa. Kyseinen Revellin malli on se kurja, jonka kylkien siirtokuvat ovat ne kummat vihreävalkoiset tähdet.

Otan erittäin mielelläni vastaan kaikkea rakentavaa palautetta.

Kommentit

Aivan kelpo dion oot duunannut. Tankki näyttää siististi rakennetulta ja maalatulta. Säistys on ihan soppeli ottaen koon asettamat haasteet huomioon, mutta pari seikkaa hieman särähtää: Kivet on hieman turhan järeitä ja niitä olisi voinut hieman sävytellä eri tummuuksilla. Tietä olis samoin voinut maalailla eri hiekan ja kuran väreillä. Puuta myös olis voinut maalailla. Ja sammal ei oo parasta mahdollista maaston tekoon( itte käytin kanssa luonnon omia antimia diohon) Ehkä valmistuotteet toimisi paremmin. Mutta kukaan ei oo seppä syntyessään joten uutta dioraamaa vaan tekemään ja tsemppiä:)
Kivet on mun mielestä ihan hyvän kokosia, pientä kalliotahan se on. Ainut mitä itse olisin ehkä yrittänyt niin olisi ollut se että tankin pinta olisi vielä vanhemman näköinen tai likainen, koska omaan silmään se näyttää nyt siltä kun se olis tullut juuri Nesteen pesusta ;)
Kiitokset palautteesta! Olet Jarmo aivan oikeassa, kehitän itselleni silmää realistisuudelle koko ajan, ja ensi diosta tulee takuulla hienompi. Mutta tämä oli tälläinen köyhän miehen dioraama, joten ne valmistuotteet tulee sitten seuraavaan =) Ja ensi tankista teen takuulla sotkuisemman.

edit. en tehnytkään =)