Pienoismallit.net

Independence

Toinen rakentamani Independence, lapsuuden ystävälle syntymäpäivälahjaksi tarkoitettu(toivottavasti osaa arvostaa, työtunteja useampi sata). Pikkaisen käytin maalia ja värisävyinä lähinnä amerikan lipun värit, kun siellä alus on valmistunut vuonna 1775. Tein laivaa samaan aikaan juuri valmistuneen san franciscon kanssa ja nyt alkaa tulla laivat jo korvista ulos, nyt pidetään pientä kesälomaa rakentelusta ja syksyllä alkaa uusi projekti.

Kommentit

Pernax 14.5.2010 20:59 Vastaa lainauksella
Pahemmin en näistä purjelaivoista ummarra, mutta todella komea paatti. Ainoa asia mikä pistää miettimään on tuo violetti väri, olisiko tumman sininen sopinut paremmin. Tosin jokaisella on oma mielipiteensä ja toivottavasti ystäväsi osaa arvostaa tuollaista lahjaa, varsinkin kun olet siihen uhrannut tunteja. Mutta kokonaisuudessaan loistava malli.
Kerrassaan upea malli.Tämä näyttää melkein oikealta laivalta.Pientä urputusta tulee kuitenkin noista ankkuri ketjuista.Ne olisi voinut maalata vaikkapa gunmetal värillä ja litkuttaa sen jälkeen jollain punaruskealla sävyllä jolloin ne istuisivat paremmin kokonaisuuteen.En ole koskaan ihastunut näissä puisissa laiva malleissa käytettäviin kangaspurjeisiin.Ne näyttävät liian paljon siltä mitä ovat,kankaan paloilta.Lienee kuitenkin erinomaisen vaikeaa saada niitä asettumaan realistisen näköisesti mutta se kuuluu ilmeisesti näiden mallien luonteeseen.(Puhumattakaan muovilaivojen vacu purjeista!)Tässä mallissa on kuitenkin mielestäni onnistuttu erittäin hyvin.Tämä on hienoin näistä JAkken tällä sivustoilla esittelemistä puu rakennus sarjoihin pohjautuvista laivoista.Älyttömän hieno paatti,uskaltaisiko itse kokeilla joskus näitä Artesania Latinan laivoja.
J Akke 15.5.2010 19:19 Vastaa lainauksella
Kiitos Opa, totta turiset noista ankkuriketjuista olis pitäny vetää gunmetal värillä niinkuin olen noi tykit vetäny, mutta mietin ite että kun se tulee lahjaksi niin kaveri tykkää enemmän kun ketju kiiltää kuin kulta. Se on myös totta että noi purjeet muistuttaa enemmän rättejä kuin purjeita, tossa san franciscossa laitoin rautalanka vahvikkeet saumoihin jolloin sain niistä enemmän realistisemman näköiset.
Yksi hyvä kikka on myös sellainen mitä noi ulkomaalaisilla saiteilla käyttää on että purje laitetaan väliaikaisesti kiinni sellaiseen jigiin, ja sit hiustenkuivaajalla puhalletaan pitämällä purje pulleana, sit vedetään pensselillä ohennettu lähes maitomainen erikeepperiseos siihen purjeeseen ja kuivuttuaan se on saman näköinen kuin kovassa tuulessa oleva pullea purje
ei muuta kuin rakentamann rohkeasti, jos meikäläinen onnistuu jotenkin niin uskoisimpa että ei se teikäläiseltäkään tekemättä jää, hyvännäköisiä paattejahan sinäkin muovisarjoista saat aikaiseksi.
No nyt on väriä puulaivankin pinnassa. :) Eikä ollenkaan rumenna alusta. Kannen irtaimiston "hälinä" on hienon näköistä. Minulla tuo purjeasia alkaa kääntyä omissa sarjoissa sinne purjeettoman tilan toistamiseen, juurikin noiden vacu-kammotusten vuoksi. Tämän aluksen purjeet kyllä näyttävät hyviltä, eivät kärsi siitä aina-läsnä-olevasta elottomuudesta. :) Ankkurivitjoista samaa palautetta, mutta jos kerta kamu haluu bling-blingiä nii siitä vaan. :)
Tuttu tunne tuo laivan ulostulo kuuloelimien kautta, ymmärrettävää kun katselee valmistunutta materiaaliasi.

Toistan itseäni, mutta so what, kun kehun tuon kyljen puusävyjä. Onnistut niissä joka aluksen kanssa upeasti.
J Akke 15.5.2010 21:13 Vastaa lainauksella
Kiitos kehuista Jaska, uskoisin että ei tossa kylkien puusävyisssä oikeastaan voi epäonnistua kun ne on yleensä mahonkia näissä artesaanien laivoissa, tässä kyseisessä paatissa on tuplalaudoitus eli päälimmäisenä on 0,6mm paksua mahonkirimaa jonka sit hion 240 hiesupaprulla ja päälle olen vetänyt muutaman kerroksen ihan kirkasta venelakkaa ja hionut kevyesti vetojen välillä ja lopuksi hionut 000 teräsvillalla.
Joo kaveri ei ole vielä lopputulosta nähnyt mutta nimen omaan halus juurikin mainitsemaasi bling blingiä:)
Tosiaan alkaa oikeesti tulla korvista ulos, laskeskelin tossa että puolen viimeisen vuoden aikana on liki 1000 tuntia tullu värkättyä yhtäjaksoisesti joka päivä,alkaa tosiaan olla loman tarpeessa kun jo unissaankin rakentaa paatteja.

Pitää tässä kerätä voimia seuraavaa haastetta varten ja se on sit toi h.m.s.victory ja siinä onkin sit kokoa ja haastetta enemmän kuin yhteensä näissä mitä oon tehny tähän mennessä, laivalla pituutta 125cm ja korkeutta liki metri ja leveyttä puolisen metriä.
Kertakaikkisen hieno malli! Vaikka purjeetkin on vacua, ovat ne hienosti toteutettu. Irtaimisto on vallan taidolla toteutettu myös. Mahdoton keksiä mitään mäkättämistä, mutta kaipaisin jonkun hahmon sinne vielä, jos vaan jaksat…ehe..ehe.. GREAT!!!