Pienoismallit.net

Ferrari 250 SWB

Vanhaa klassikko linjaani uusin jatkaja. Klassikko ferrari johon ei ollut tarkoitus lisätä mitään poikkeavuuksia mutta lieviä sellaisia tuli tehtyä. Eli katsoin joitakin referenssikuvia ja mieleeni jäi yksi jossa nuo kyljessä olevat kidukset olivat kromin väriset. Laitoin sitten tamiyan teippiä käyttäen ne kromisiksi. (Huom: ekaa kertaa käytin teippiä) Humasin sitten jälkeenpäin ettei suurimmassa osassa niitä ollut mutta mielestäni ne ovat ihan hienot. Myös koneppellin tuuletusaukon etuosan kromaus on tehty vaikkei ohjeet niin neuvoneetkaan. (taas uusi teippi harjoitus) Lopuksi jouduin pettymään sinällään hyvän mallin jälkeen. Ferrari merkki siirtokuvista olivat värit haalistuneet pois jolloin halusin käyttää vanhoja yllätten laatikosta löytyneitä hieman suurempia gto n siirtokuvia. Keulan kuva on alkuperäinen ja siinä keltainen kuultaa huomattavasti paremmin kameran kuvassa kuin todellisuudessa. Lisäksi kuvat olivat huonosti pysyviä ja menivät kierteelle. Mahtaakohan johtua mallin vanhuudesta?

Kommentit

Muuten hyvä paitsi ikkunalistojen hopea ja moottorin musta maalaus on levinny. Takalampuissa ja etuvilkuissa on kiinnitysjäljet.
Julius Ranta kirjoitti:
Muuten hyvä paitsi ikkunalistojen hopea ja moottorin musta maalaus on levinny. Takalampuissa ja etuvilkuissa on kiinnitysjäljet.
Edessä ei ole vilkkuja ollenkaan. Maalattu vain oranssia korin kohoumaan. Takavaloista en osaa sanoa mitään kai siinä sitten on. Liimasin ne kyllä erikeepperillä. Noi ikkunoiden ympärystät ei tietääkseni ole levinnyt vaan laitoin ehkä teippauksen näin ollen hiyusen liian leveälle.
Julius tarkoittanee rangan palasia, jotka jääneet siivoamatta kirkkaista osista, myös vanteissa näyttää hieman ylimääräistä vielä olevan.
Maalattu turhan paksusti, ovien ja takaluukun saumat peittyneet.
Hieman tarkkuutta vielä osien siistimiseen ja maalaukseen (käytä ohenninta), muuten varsin kelpo esitys.
Henri Haapalainen kirjoitti:

totta ne jäi vähän kyllä siistimättä ne takavalot. Maalia tuli noin paljon ku ensin laitoin ruiskulla pohjat, sitten kokeilin kolme kertaa eri punasia spray maaleja. Mistään ei tullut sopivaa sävyä ja pinta oli todella surkea. Lopulta kyllästyin väripelleilyyn ja maalasin käsin ekaa kertaa. Ohentimia olen käyttänyt vain kerran (tärpätti) matta mustan kanssa joten en tähän sitten enää tahtonut leikkiä ohentimilla. Tästä lähtien vältän käsin maalaamista ja yritän todella panostaa seuraavaan Aston Marttin db5 seen:)
Antti Tirri kirjoitti:
Ohentimia olen käyttänyt vain kerran (tärpätti) matta mustan kanssa joten en tähän sitten enää tahtonut leikkiä ohentimilla. Tästä lähtien vältän käsin maalaamista
Ohentimien käyttö on ihan perusjuttu maalaamisessa. Ennemminkin välttäisin ohentamattoman maalin käyttöä, kuin pensselimaalausta.
Pekka Muikku kirjoitti:

Ehkä se sitten on oleennaista mutta en kuitenkaan aijo maalata malleja tästä lähin pensselillä. Mulle käy kyllä muihin osiin ihan ohentamatonkin maali. Auton maalipinnan maalaan aina spraylla tässä oli vain pokkeustapaus. Mielestäni spraylla saa oikein siistiä jälkeä ihan ohentamatta, vai pitääkö niitäkin ohentaa? Mielestäni olen saanut spraylla siistiä ohutta jälkeä.
Antti Tirri kirjoitti:
Mulle käy kyllä muihin osiin ihan ohentamatonkin maali.
Antti Tirri kirjoitti:
Mielestäni spraylla saa oikein siistiä jälkeä ihan ohentamatta, vai pitääkö niitäkin ohentaa?
Kyllä sprayllä siistiä pintaa tulee, eikä sitä tietenkään ohenneta.
Kysymys olikin siitä, että maalin ohentaminen on helppoa ja yleensä tarpeellista, jos maalaa pensselillä tai ruiskulla(sinullakinhan on ruisku) mitä tahansa osia, koska paksu ohentamaton maali helposti tukkii detaljeja ja vähintäänkin pyöristää osien muotoa. Eikä se ohentamaton maali tuo ruiskun kanssa muuta kuin ongelmia.. :)
Joo ei mulla ruiskua ole vain pensseli ja maalipytty sekä motonetin spray maalipurkkeja joka lähtöön;)