Pienoismallit.net

T-34/85

Trumpeterin ison mittakaavan sotka jonka ostin koulujen alkamisen aikoihin tekosyyllä "hyvin mennyt rippikoulu".
Kun sitten paketin sain ja avasin, niin meni kyllä melko sanattomaksi. Osia oli aivan älytön määrä, torni oli 1/35 Sturmin kokoinen, täydelliset sisätilat, kaksi levyä etsejä, toimiva telakoneisto yms. Päätin rakentaa malllista oikein käytetyn näköisen yksilön. Rakennusvaihe oli se joka tässä projektissa vei kaikkein eniten aikaa ja nimenomaan sisätilojen rakennnus. Piti rakentaa, maalata ja vanhentaa sisiätilat penkeistä alkaen. Ulkopuoli ei sinänsä vienyt niin kauheasti aikaa. Maalauksen hoidin tavoistani hieman poiketen lähes kokonaan Revellin maaleilla, koska Revellin pronssinvihreä oli mielestäni paremman väristä kuin Humbrolin vastaava. Koeilin tässä mallissa Vallejon pigmenttien lisäksi myös ensimmäistä kertaa Micro solia ja täytyy sanoa että ei mitään turhaa ainetta. Vanhennukset kuivapensselöimällä ja erilaisilla pigmentti kokeiluilla. Kurus kuvaa jo kuivaa kuraa. Olen melko tyytyväinen tähän vielä nykyäänkin vaikka tänä päivänä tekisin monet asiat eri tavalla.

Kommentit

Ihan kelpo vaunultahan tämä näyttää.Pölytykset onnistuneet mielestäni hyvin,samoin telojen maalaus.En tiedä valehtelevatko silmäni,mutta oletuskuvassa näyttäisi tykinputkessa näkyvän pitkittäissauma. Lisäpolttoainesäiliöiden pintaan valetut kiinnikkeet ottavat myös silmään,mutta se on rakennussarjan vika ei rakentajan.Onnistunut kokonaisuus kaikenkaikkiaan.Sisätiloista olisi ollut mukava nähdä kuvia…
Samaista sarjaa pitkään kuolannut… ;) 100 euroa se kyllä nielee, mutta pakkohankinta.
Oletuskuvan telat ja putken sauma häiritsee kokonaisuutta. Eikä Revellin maaleissa mitään vikaa ole, hyvin nuo toimivat, niin itsellä, kuin sinullakin. :) Litkutitko, vai ainoastaan kuivapensselöitkö?
Komppaan velimattia ja teroa hyvinki pitkälle.Oisiko tästä trumpan versiosta saanut tehtyä läpinäkyvän version?
Kiitokset kommenteista! Putkessa on tosiaan sauma joka on näköjään jäänyt siistimättä rakennusvaiheessa. Muistaakseni otin joitain kuvia sisätiloista ja voin laittaa niitä jos löytyvät. Tuosta litkutuksesta en ole aivan varma, mutta muistaakseni en litkuttanut mitenkään. Tässä ei tullut läpinäkyvää runkoa mikä on sinänsä harmi varsinkin tuon moottorin ja peräpään osien suhteen kun nyt ne jäävät täysin peitoon. :(
Otso Valkeeniemi kirjoitti:
Tässä ei tullut läpinäkyvää runkoa mikä on sinänsä harmi varsinkin tuon moottorin ja peräpään osien suhteen kun nyt ne jäävät täysin peitoon. :(
Saako ,ns, koria enää pois rungolta? jos saa niin voithan vaihteluksi nostaa korin rungon viereen niin näkyy piilossa olevat osat:)
Ei sitä kyllä enää saa pois, meni niin kovin kiinni, mutta löysin ne projektikuvat joissa näkyy mm. sisätiloja. Lisäänpä ne tänne. :)
Vaikka kuvat ovatkin hyvätasoisia, niin malli on ehdottomasti paremman näköinen luonnossa nähtynä. Rakennusvaihe kuvia sisätiloista odotan mielenkiinnolla.
tämän kun saisi nähdä livenä, niin lähellä asut
Erittäin messevän näköinen ja voi kuvitella, että livenä näytää vielä hienommalta. Putken sauma tietty vähän häiritsee, mutta oikein hyvä…
Hieno kuvissa,ja vielä hienompi luonnossa! Siistiä työtä ja mielestäni hyvin ja tasapainoisesti säistetty.
…tämä pitää itsekin hankkia heti kun budjetti sallii!
Hieno Sotka, lisäpinnat haastavasta mittakaavasta! Itse poden ko skaalan kanssa jonkinlaista rimakauhua, saman valmistajan samankokoinen Tiger II odottelee laatikossaan että sille tehtäisiin jotain..