Pienoismallit.net

Tiger II

Raskas SS-panssaripataljoona 501

Sarjassamme 1:72-lekomallarin harharetki "panssukkejen ihmeelliseen maailmaan".

Edellisestä maakalustomallistani on yli 30 vuotta (taisi olla Tamiyan T-55, jossa oli paristot, sähkömoottori ja kaikki), joten oli korkea aika päivittää käsitys tankinrakentamisesta. Kohteeksi valikoitui hetken mielenjohteesta Kuningastiikeri (kuinkas muuten), jonka poimin mukaan syksyn IPMS Openista Hyrylästä.

Kittaamiseen, hiomiseen ja muuhun nysväämiseen tottuneelle lekomiehelle Tamiyan Königstiger oli suorastaan hävettävän nautinnollinen kasattava. Panssarivaunu valmistui suoraan laatikosta Eduardin moottoriritilöillä maustettuna. Virittelin myös johdon vaunun etulyhdylle.

Rakennus, maalaus ja pintakäsittely sujui muutenkin rennoissa tunnelmissa lähinnä oppia ammentaen. Samalla oli mielenkiintoista palautella mieliin 65 vuoden takaisen Ardennien taistelun käänteitä, joita sopivasti kosketeltiin myös Taistelutoverit- ja Amerikkalaiset sodassa -tv-sarjoissa. Muutamia kiinnostavia nettireferenssejä tuli samalla tutkailtua.

Maalasin mallin Tamiyan akryyleilla, joihin ihastuin oitis. Tämä oli myös ensimmäinen mallini, jonka maalasin ruiskulla. Harjoitusmielessä maalasin Tiikerin vapaalla kädellä ilman maskeja. Rajaavia maskeja käytin ainoastaan tykin putken aaltoilevassa rajassa. Kaaviosta tuli vapaamuotoinen tulkinta Licht und Schatten -maalauskaaviosta.

Filtteröintiä kokeilin sekoittamillani emalilitkuilla ja maltillisen säistämisen tein MIGin Dark Washilla, Tamiyan pölyillä, lyijykynällä ja sen sellaisilla. Vaunun mukana tuli kolme ukkoa ja lähetin prätkä. Ajattelin, että jätän rankemman säistämisen opettelun mahdolliseen figuurien ja dioraaman tekemisen yhteyteen. Toistaiseksi tämä on siis perussiisti hyllymalli.

Tamiyan siirtokuvat antavat mahdollisuuden kolmeen eri SS-panssaripataljoona 501:n (s. SS-Pz.-Abt. 501) yksilöön (008, 204 ja 332), joista on kohtuullisen hyvin olemassa dokumentteja ja kuvia. Lisäksi on tunnukset yhteen itärintaman vaunuun.

Itse päädyin tekemään vaunusta 501:n pataljoonan 3. komppanian 2. joukkueen kolmosvaunun (323, vaununjohtaja SS-Oberscharführer Fritz Renfordt). Kyseisestä yksilöstä kuvia ei tiettävästi ole olemassa.

Olipa mukava mallailukokemus. Täytyy ottaa joskus uusiksi.

Kommentit

Näyttää hyvältä. Meinaan että ei paljoa häpeile aidosta. Voisi kuvitella että ko vaunu olisi tehtaan "edustus" tiloissa esittely mallina. Johtuen ehkä juurkin tuosta pienestä kiillosta. Malli ei varmasti livenä kiiltele, mutta kuvissa on pientä kiiltoa. Live taustalla ja luonnon valossa jonkun hiekkalaatikon reunalla voisi pitää tosi tilanne kuvana oikeasta mallista. Ei voi kuin ihmetellä miksi muut mutten minä saa tuollaista jälkeä.
Hienosti maalattu vaunu, tosin uuden veroisesti kiiltelee mutta joskushan kuvatkin vääristää. Erittäin siistiä työtä :)
Kaunis, hieno, komea…Pehmeät maalirajat komistaa ja sitten nuo pienet maalipilkut kuitenkin teräväreunaisina luo täyteläisyyttä. Näin puhtaasta mallista on helppo vetää johtopäätös tekijän tarkkuuteen kaikessa. Työn jälki loistaa.Niin se kyllä loistaa muissakin malleissasi. Varsinkin se Jyrki on haastava ja hieno. Lisää tällaisia. Pojoja suoraan neljä, vaikka en tankeista ymmärräkkään edelleen.
Rakennusjälki on todella siistiä. Maalauksesta sen sijaan ainakin itse huomaan pientä parantamisen varaa. Ruiskussa tai maalissa on ilmeisesti ollu vähän jotain pikku ongelmia joita välttämättä ei itse huomaa. Maalisumu on hivenen karannut suuttimesta. Tähän ilmiöönhän löytyy muutamiakin syitä. Maali saattaa olla liian paksua, paine liian pieni. Tähänkään tosin ei ole antaa suoraa vastausta koska kukin hakee itse kohdalleen parhaat asetukset maalin ohentamiselle sekä paineelle.
Työkalujen metalliosat olisin maalannut esim. mustiksi, tuo kiiltävän metallin väri ei ole oikein uskottava. Samoin hinausvaijereiden päissä kiiltävä paljas metallipinta ei ole paras vaihtoehto. Pariin kohtaan huomaan jääneen valupurseita, mutta muuten oikein siistiä jälkeä. Ei uskoisi, ettet ole vuosikymmeniin "panssukkejen" parissa puuhaillut, sen verran hyvin olet onnistunut tässä. Hyvä!
hienoa jälkeä maalauksessa, mutta ainoa mikä omaan silmään sattui on tuo tykin maalaus. tai oikeastaan kahden erilaisen tekniikan yhdisteleminen. muuten tankki maalattu ilman maskeja pehmeällä ja rajalla ja tykki maskien kanssa terävällä rajalla. oli ollut johdonmukaisempaaa maalata kaikki samalla tyylillä. historiasta en tiedä mikä olisi ollut "oikea" tyyli tehdä, mutta nyt tulee hieman ristiriitainen vaikutelma
^Kakkos kuvassa tuo Häpän mainitsema kahden eri tekniikan käyttäminen hyppää oikein silmille.
Muuten asiallisen näköinen vaunu.
Lipsahti tähtösissä hiiri puolikkaan liian vasemmalle :(
Varsin piristävä poikkeus sotakalustolinjalla. Säistämättömyydestä plussaa tälläkertaa (Maltillisesta säistämisestä :)
Jyri No 16.1.2010 18:34 Vastaa lainauksella
Oikein mainio pantteri lekomieheltä. Itsekkin olen huomannut että näitten tankkien rakenteleminen on välillä ihan rentouttavaa noihin lentokoneisiin verratuna :)
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
^Huomaan hymiön! Rentouttavaa tankit eivät todellakaan ole!! ;)
Hiano!
Ei ollut ruisku tosiaankaan vikainvestointi. Ja vielä ilman maskeja suurimmaksi osaksi maalattu…
Vakuuttavan ja siistin näköinen tigru.
Tämmöisen siistin mallin kun tekee, niin siinä on se hyvä puoli, että säistämisen voi tehdä myöhemminkin jos tulee tarvetta (esim. jos lätkäisee mallin dioraamaan). Toisin päin olisikin sitten jo hankalampaa.
Mainio malli. Työkalut ja vaijerit kannattaa maalata hieman tummemmalla metallimaalilla.
Hieno malli. Yksikkö lienee kuitenkin Schwere SS- Panzerabteilung 101. 501 oli Wehrmachtin yksikkö.
Kiitos mainioista kommenteista!
JariL kirjoitti:
Yksikkö lienee kuitenkin Schwere SS- Panzerabteilung 101. 501 oli Wehrmachtin yksikkö.
Lekomiehenä en näistä yksiköistä ole kovin hyvin perillä. Luotin yksilöä miettiessäni muutamaan asiallisen oloiseen lähteeseen, joissa nimenomaan mainittiin, että 501 oli SS-pataljoona (esim. tämä). Viisaammat osaatte kertoa mikä on asian laita.

Mainitut parannusehdotukset on pantu huolella merkille ja aion toteuttaa niitä viimeistään siinä vaiheessa kun teen mallista dioraaman mukana tulleiden figuurien ja moottoripyörän kanssa. Esim. näin kiiltävät hinausvaijerin osat ja muut killuttimet eivät tietenkään ole kovin fiksuja rintamakäytössä.

Maalisumu on tosiaan vapaalla kädellä vedettäessä tullut paikoin epämääräiseksi, mutta näin ensimmäiseksi harjoitustyöksi olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen. Ohentamisen, kompressoripaineiden ja maalausetäisyyden kanssa on vielä opettelemista.

Pari lentokonemallia on nyt vuorossa mutta seuraavaan maakalustomalliin ei uskoakseni mene 30:a vuotta. Muutama Tamiyan akryylipurkki odottaisi ainakin uutta maalattavaa esim. saksalaiskaavioon.
Mika H kirjoitti:
JariL kirjoitti:
Hieno malli. Yksikkö lienee kuitenkin Schwere SS- Panzerabteilung 101. 501 oli Wehrmachtin yksikkö.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Vai oliko sittenkin, s.SS-Pz. Abt. 101
Tuosta Mikan Wiki-linkistähän homma selvisi:

On September 9, the remains of the unit [101] were ordered to rest and completely refit with the new Tiger II's, with this change on September 22, 1944, it was redesignated Schwere SS-Panzer-Abteilung 501.

Eli uudelleenorganisoinnin myötä 101-yksiköstä tuli Schwere SS-Panzer-Abteilung 501 syyskuussa 1944, muutama kuukausi ennen Ardennien vastahyökkäystä.
Tehtaan ovesta juuri tullut Tiikeri II. Ottaen huomioon ajankohdan(ei vielä ehtinyt osallistua taistelutoimiin??) ei maalausta ja siisteyttä voi moittia jos siihen nyt on edes tarvetta. Vaijeri ja työkalut ovat ehkä liiankin siistit ja kiiltävät, mutta itse vaunussa on hieno ns.Ambush-kaavio!! Oikein hieno!
Jep, en muistanut tuon nimenvaihdoksen tapahtuneen samanaikaisesti Kunigastiikereiden vastaanoton kanssa. Eli yksikkö 501 on oikein.

t. Jari
Alex 10.12.2010 18:57 Vastaa lainauksella
Great! ainakin mun aloittelijan mielestä hyvää työtä maalauksessa
ja ainiin voisitko kävästä kattoon nuita mun malleja :D