Pienoismallit.net

C-47 Skytrain

Tuli rakennettua tämmöinen lentokone jonka ostin Vantaan lentokentän ilmailumuseosta muistoksi käynnistäni. En ole pitkään aikaan rakentanut näitä " perus- " koottavia joten homma oli aika kivaa pitkästä aikaa. Pääasiassa keräilen ja kasailen kilpa-autoja mutta kiva on välillä kokeilla näitäkin. Ohjeet oli mielestäni hieman puutteliset, kun sai osaksi arvailla mihin tulee mikäkin maaliväri. Siirtokuvien laitto oli helppoa ja ohjeet niistä selkeät. Osat menivät aika helposti paikalleen, paitsi tuulilasi, mutta kun itselle teen vanhan ajan tyyliin, että saa mallista näkyä, että se on koottava, eli en hieronut osia ja saumoja paikoilleen vaan tein niin sanotusti suoraan paketista kasaan ilman mitään muokkauksia.

Kommentit

Hyvinhän tuo kasassa on, pientä osien sovittelua ennen liimausta. Näin harrastuksen uudelleen alkamista paras juuri harjoitella helppoja malleja ja niiden perus kasaamista sitten otat mukaan vaihe vaiheelta kaikkea siirtokuva ohennus ja muita hömpötyksiä.
Juha K 12.10.2009 06:42 Vastaa lainauksella
Nätti perusmalli, maalauskin näyttää onnistuneen hyvin. Mutta tuo nokan isojen siirtokuvien voimakas hopeoiminen pilaa vaikutelmaa. Saattaa tietysti olla, että kameran salamavalo korostaa hopeointi kohtuuttomasti.
Juha K kirjoitti:
Saattaa tietysti olla, että kameran salamavalo korostaa hopeointi kohtuuttomasti.
Entä voimakas päivänvalo ?
hyvin tehty, väärä paikka, kuuluisi lentokoneet 1939-1945 osioon
Juha K 23.10.2009 22:53 Vastaa lainauksella
Teppo Toiviainen kirjoitti:
Entä voimakas päivänvalo ?
Eiköhän valonlähde ole ihan se ja sama, siirtokuva hopeoi joka tapauksessa.