Pienoismallit.net

Fw-190 D-9

Hans Dortenmannin pitkänokka

Taas yksi näitä "ajattelin rakentaa melkein suoraan laatikosta" -malleja. Academyn sarjasta rakennettu järjestyksessään kolmas toimitettu pitkänokka-190, lentäjänään Hans Dortenmann. 38 ilmavoitollaan ässä sekä itä- (16 ilmavoittoa) että länsirintamalla (22 ilmavoittoa), Dortenmann oli tämän konetyypin menestyksekkäin ässä tällä kyseisellä ilmavoitolla saavutetuilla 18 ilmavoitolla. (lähde: Luftwaffe.cz)

Ajatuksena oli tosiaan rakentaa kone Aeroscalen Focke-Wulf -kampanjaan lähes suoraan laatikosta. Epäonnistuin molemmissa. Malli valmistui yli kuukauden myöhässä, eikä sitä voi kovin OOB-malliksikaan mainostaa.
Ensitöikseni Academyn sarjan ostettuani hommasin Eaglecalin aftermarket-siirtokuva-arkin, Academyn (vanhemmissa sarjoissa olevien) omaa tuotantoaan olevien siirtokuvien kanssa pari kertaa tapelleena en halunnut enää harrastaa masokismia.

Samaan aikaan työn alla olevaa Revellin A-8:aa varten hommaamastani CMK:n ohjaamosetistä otin istuimen, ohjaussauvan, polkimet, mittaritaulun, sekä kuomun. Academyn sarjassa kuomuja tuli kehuttavasti molemmat tyypit, kokonaisina kaiken lisäksi (toisin kuin joissain sarjoissa näkee vain molempia takaosia mutta vain yhtä tuulilasia), ja ne olivatkin erittäin hyvän näköiset, mutta liukuvat takaosat oli jostain kumman syystä pilattu idioottimaisilla läpinäkyvälle osuudelle ulottuvilla pilotin päätuen/panssarin kannattimilla. Taitavalla hionnalla ja kiillotuksella niistä saa varmaan ihan hyvät, itse en saanut, joten käytin CMK:n detaljisarjan vacu-kuomun (joita tuli setissä sekä suora että myöhempi malli).
Tähtäin puuttui sarjasta ja ajattelin asentaa siihen Quickboostin hartsisen Revi16, mutta luovuin ajatuksesta kun huomasin että mittariston suojuslevy (coaming, mikä on suomeksi muuten?) oli sarjassa liian alhaalla: Jos tähtäimen laittaisi suojukseen nähden oikealle tasolle, ei sen läpi näkisi ulos ohjaamosta, jos taas niin että se voisi "toimia", olisi se silmiinpistävän korkealla. Jos suojuksen päälle olisi kasannut muovilevyä sen korottamiseksi, olisi sen yläpinta kutistunut liian pieneksi. Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi koko höskän olisi saanut tehdä uusiksi. Ratkaisu: ei tähtäintä ollenkaan, olkoon huollossa vaikka.
Ohjaamon taakse tulevan "hyllyn" (sarjassa alue täysin detaljiton) otin Revellin A-8:aan käyttämältäni Eduardin A-7-etsiarkilta

Projektin ollessa jo käynnissä sattui silmään alan liikkeessä Airesin ohjainpintasetti, joka vastustamattoman tarjoushintansa (ja sarjan erikoisen, joskaan ei ruman ohjainpintadetaljointinsa) ansiosta päätyi malliin mukaan. Pakkauksessa ei kerrottu mihin sarjaan se oli tarkoitettu, veikkaisin Tamiyaa, sillä peräsin oli hieman liian matala ja vaati alareunaan täytettä. Samoin siivekkeiden kanssa sai hieman askarrella että ne sai istumaan paikoilleen mukavasti. Hommaa olisi varmaan myös helpottanut jos siivet eivät olisi olleet vielä kasattuna, muovin poisto hartsin tieltä olisi ollut helpompaa. Airesin korkeusvakaimista käytin vain ohjainpinnat, järkeilin että muoviset vakaimet oli helpompi saada liimattua runkoon kohtisuoraan kun ei tarvitse pikaliiman kanssa arpoa. Ohjainpintoja muokattuihin sarjan osiin tasaista pintaa vasten liimatessa päätyivät pinnat myöskin kätevästi hieman alas poikkeutettuun asentoon.

Sarjaa tutkaillessa panin merkille sen kuuluvan A-sarjan päätelinekuilullisten ryhmään. Virhe, jota en lähtenyt yrittämään korjata (minkä ei toisaalta luulisi tässä skaalassa olevan kovinkaan vaikeaa), koska tämähän oli näitä lähes-suoraan-laatikosta -projektejani…

Sarjan nokkaosan kiinnitys runkoon oli heppoisen oloinen, joten rakentelin siihen vahvikkeita. Samaan syssyyn väsäsin styreeniputkesta ja levystä sekä jostain Hasegawan sarjasta käyttämättä jääneestä potkuripuslakkeesta paremman kiinnikkeen potkurille. Nyt vispilä pysyy paikoillaan ilman liimaa, sitä saa pyöritettyä sekä poistettua tarvittaessa, ja siihen sopi myös cocktailtikku helpottamaan mallin käsittelyä maalatessa.
Runkokonekivääreiden kansi olis sarjassa sileää mallia. Eaglecalin dekaalien ohjeessa mainittiin Dortenmannin koneessa olleen varhainen 5-osainen kansi, ja suositeltiin saman firman hartsiosaa. Pihinä (ja hieman kiireessä olevana) katsoin netistä löytyneestä tuotekuvasta mallia ja muokkasin sarjan osaa sen mukaan, lisäsin kuhmuja, kaiversin muutaman uran ja porasin yläpuolelle matalan reiän.
Ahtimen ilmanottoskuupin sisälle asensin muovilevyn johon liimasin metalliverkkoa, kuvaamaan suodatinta sekä peittämään osan onttouden. Vanhalla mersurutiinilla lisäsin osan puolikkaiden väliin venytetystä valurungosta sauman, näin jälkikäteen ajateltuna ehkä täysin virheellisesti(?).

Muita lisäyksiä joille riittänevät ranskalaiset viivat:
- Sarjan pitotputki meni vaihtoon, tilalle teräslangasta ja rokotusneulasta tehty.
- navigointivaloiksi laitoin CMK:n värilliset hartsiosat
- vasemman siiven etureunaan porasin kk-kameran reiän
- siipi-runko -sauman takareunaan lisäsin etsijämistä tehdyt vahvikelevyt
- lisäpolttoainetankkiin korkki ja ripustuspanta sekalaisia etsiosia, tankista runkoon menevät bensaputket metallilankaa
- mahapuolen rengasantenni messinkilangasta, siiven alle tuleva antenni A-7-etsiosa.
- pyöriin lisätty venytetystä valurungosta venttiilit, telinevarsiin metallilangasta jarruletkut
- runko-kk:t porattu auki, siipitykit tehty rokotusneuloista.

Maalaukseen käytetty lähinnä xtracrylicsin RLM-maaleja. Sisätilat RLM66, ulkopinnat RLM04, 76, 82 ja 83. Siipien yläpintojen kaavion maalaus vapaalla kädellä onnistui mielestäni oikein mukavasti, mutta rungon vihreisiin en ole niin tyytyväinen, lipesivät etenkin ohjaamon kohdalla liian alas ja peittäviksi. Tyypillinen kierre: teet mokan, jota korjaat ja maaliraja hiipii varkain alaspäin kun yrität tehdä rajasta siistin. Asiaa pähkättyäni annoin olla, mokan siisti korjaaminen kun olisi vaatinut kaikilla kolmella runkovärillä puljaamista. Vedin sitten toisenkin puolen samanoloiseksi. Näyttää ihan hyvältä ellei käy valokuviin vertaamaan, riittää minulle tällä kertaa.

Siirtokuvat käyttäytyivät lähestulkoon moitteetta. Ainoa suurempi nurina spinnerispiraalista. Joskus voi siirtokuva olla liiankin ohut (ja siitä seuraten heikko). Ei mennyt kauaa kun spiraali oli mennyt useamman kerran itsensä yli sotkuun ja katkennutkin, kun huomasin ettei sitä mitenkään olisi saanutkaan paikoilleen, olin nimittäin kaukaaviisaasti kasannut potkurin ennen siirtokuvan laittoa (D'oh!!). Kun arkin muissa vaihtoehdoissa ei ollu samanoloista spiraalia, eikä ylijäämämapistakaan etsimällä onnistanut, annoin spinnerin sitten olla spiraalitta. Jos tulee vastaan sopivaa aftermarket-osaa ja spiraalia, pistetään vaihtoon. (Samaan aikaa väsäämäni A-8:aan hommasin myös Eaglecalin dekaalit ja sama homma spiraalin kanssa. Revin arkilla olleet pari muutakin samankaltaista, kunnes viimeisenä oljenkortena kokeilin sarjan siirtokuvien spiraalia: ei minkäänlaisia ongelmia, se asettui melkeinpä itsestään)
Siirtokuvien ohjeiden pikkutekstien (stencils) asetettelukaaviosta painotettiin sen olevan viitteellinen, tekstien määrän vaihtelevan koneyksilöstä toiseen. Ilman se kummempaa tietoa kuin tämän yksilön olleen kolmas toimitettu tätä tyyppiä, päädyin laittamaan kaikki.
Mattalakkauksen jälkeen maalasin pakoputket sotkemallani tummalla metallisävyllä, maalasin hieman kulumia, ja tein normi pastellipölykäsittelyn uppoviivoihin ym detaljeihin sekä viimeisenä pakokaasuvanat ja ruutikaasuvanat. Lopuksi ruiskutin pintaan 10%/90% flat base/Johnson -sekoitusta.

Loppukasauksessa ei ihmeempiä. Maskit irti, erinäiset pikkuosat & laskutelineet paikoilleen, rengasantennin maalaus hopeanväriseksi ja antenninlangan kiinnitys. Laskutelineindikaattorit siiven yläpinnalle tein venytetystä valurangasta. Yllättävän hyvin kesti jo kuomun liimauksen yhteydessä laitettu antennilanka kaiken käsittelyn maalausvaiheessa vaikka vähän hirmitti kun se heilui koko ajan siinä mukana.

Josko jossain vaiheessa saisi sen A-8:nkin valmiiksi…

Kommentit

Onneksi tuossa viimeisessä kuvassa näkyvät mallarin sormet - vasta tuossa vaiheessa todella heräsin tajuamaan, että tämä on pikkuruinen 1/72 malli. Kertakaikkiaan hienoa työtä!
En jaksa yleensä kommentoida näita "tusinamersuja" . Nyt pakko kehua hienoa maalaustyötä.

Sivupalkissa lukee, että lisätty eilen. Eikös tää pulpahtanut just äsken tänne? Vai tarkoittaako tuo sitä että laitoit mallin eilen, mutta julkaisit vasta tänään?
MJE 3.9.2009 13:00 Vastaa lainauksella
Harvinaisen KOMIAN doran olet saanut aikaiseksi, kuten jo mainittiin niin tuo 1/72 ilmenee vasta tuosta viimeisestä kuvasta jossa mallaajan sormet "pilaa" illuusion ison skaalan mallista.
Sen kunniaksi pisteet…
On komia, on. Ainoa motkotuksen aihe mun mielestä on tuo pyöräkuilujen alue. Dorassahan pitäis näkyä kuilusta toiseen ja moottorin taka-osa pitäis näkyä samasta aukosta. Mutta se olikin tosiaan ainoa puolikaan pisteen menetyksen aiheuttava puute. Kokonaisuudessaan loistavaa työtä. Hakkaa monet isomman mittakaavan mallit.
Tosi hienoa työtä jälleen kerran, Eetu. Edellä mainittu laskutelinejuttu on minunkin mielestäni ainoa rakenteellinen puute. Maalaustyö on hienoa, yleisvaikutelma ehkä pikkuisen liian siisti. Tuon ajan pirssit lienevät olleet aika kovalla käytöllä.
AJ 3.9.2009 19:19 Vastaa lainauksella
Moi Eetu,

Komppaan edellä olevia, hienoa työtä ja upea Dora! Myöskin kiva rakennus/maalauskertomus.

Yliluutnantti Hans Dortenmannin ”Black 1” W.Nr. 210003 14./JG 26 voisi olla vieläkin siistimpi eli täysin minttiuuden näköinen, sillä tuossa kuosissaan ”Black 1” 19.2.1945 – 29.3.1945 siihen oli asennettu paljon uusittuja osia (mm. ”blown canopy” ja ETC-504 rack) ja kone maalattu uuteen uskoon. Muuten koko ”tail” eli pyrstö eli sivuvakaaja (yellow vertical fin and rudder) pitäisi olla keltainen (korkeusvakaaja oli normi camossa päältä ja alta, kuten mallissasi) ainakin Dortenmannin oman päiväkirjan sekä Jerry Crandallin, että Tom Tullisin mukaan. Toki se on hieman spekulatiivista, koska Dortenmannin koneesta on vain kolme valokuvaa olemassa – mutta uskonen kuitenkin Dortenmannia itseään sekä Crandallia, että Tullisia.

Spinneri oli tosiaan RLM 70 mustan vihreä valkoisella spiraalilla, alapinnat RLM 76 vaalean sininen ja yläpinnat RLM 82 kirkkaan vihreä ja RLM 83 tumman vihreä ja moottorin alaosa (undercowling) keltainen.

Dortenmannin ”Red 1” eli samassa koneessa W.Nr. 210003 12./JG 54, 20.9.1944 – 19.2.1945, oli jo tuo keltainen pyrstö. Väritys toki oli erilainen; spinneri oli RLM 70 mustan vihreä valkoisella ja mustalla spiraalilla, alapinnat RLM 76 vaalean sininen ja yläpinnat RLM 75 harmaan violetti ja RLM 83 tumman vihreä ja moottorin alaosa (undercowling) keltainen.

Viimeisessä kuosissaan Dortenmannin ”Yellow 1” W.Nr. 210003 3./JG 26, 29.3.1945 – 5.5.1945, oli jo kulunut ainakin maalipintojen osalta. Väritys oli käytännössä sama kuin ”Black 1”:ssä; spinneri oli RLM 70 mustan vihreä valkoisella ja mustalla spiraalilla, alapinnat RLM 76 vaalean sininen ja yläpinnat RLM 75 harmaan violetti ja RLM 83 tumman vihreä ja moottorin alaosa (undercowling) keltainen; ainoastaan Gruppe Welle puuttui eli ID bands musta/valkoinen (tunnistusvärinauhat) olivat vain jäljellä.

Dortenmann saavutti tosiaan kokonaisuudessaan 38 vahvistettu ilmavoittoa ja Fw 190D-9:llään 18 vahvistettua ilmavoittoa; eli eniten Dora Ysi konetyypillä. ”Black 1”:n kuosissa olevalla W.Nr. 210003 Dorallaan Dortenmann pudotti tasan viisi konetta; neljä P-51 Stangia ja yhden Tempestin. Dortenmannin Dora W.Nr. 210003 (kolmas valmistettu sarjatuotanto Dora - W.Nr. 210001 & W.Nr. 210002 jäivät testikoneiksi Langenhageniin) oli muuten ensimmäinen operatiiviseen käyttöön otettu Fw 190D-9 kone ja samoin pitkäikäisin. Dortenmann tuhosi itse koneensa ”Yellow 1” W.Nr. 210003 3./JG 26, 5.5.1945 Klein-Kummersfeldin lentokentällä antautumisen yhteydessä. Hans Dortenmann kuoli 1.4.1973.

Hans Dortenmannia pidettiin yhtenä parhainpina saksalaisista lentäjistä; vaikkei hän yltänytkään satoihin pudotuksiin; ja kerrassaan erinomaisena johtajana (mitä ei voi todellakaan sanoa kaikista huippuässistä). Dortenmann oli myös erittäin pidetty ja arvostettu lentäjä sekä JG 54:ssä, että JG 26:ssa ja sai ritarinristin eli RK:n 20.4.1945. Dortenmann oli hyvin suorasukainen suustaan, eikä turhaan kumarrellut ketään (hänellä oli ns. protia eli selkärankaa); hakkui mm. erään idiootin Luftwaffen kenraalin suoraan paskiaiseksi yms…eikä noudattanut tämän (kenraalin) täysin typeriä käskyjä; todennäköisesti Dortenmann olisi ammuttu teloistuskomppanian edessä, ellei JG 26:n tunnettu komentaja- ja ässälentäjä everstiluutnantti Josef Priller (ritarinristi miekoilla) olisi omalta osaltaan ollut pelastamassa Dortenmannia ko. kenraalin kynsistä.

Dortenmannin Dora ilmavoitot ovat myös sikäli merkittäviä, ettei Dortenmannia pudotettu laisinkaan, huolimatta siitä, että Dora, jolla hän lensi ”Red 1”/ ”Black 1”/ ”Yellow 1” W.Nr. 210003 oli todellakin ensimmäinen ja täten myös pitkäikäisin Fw 190D-9 kone tst-käytössä ollut Dora, jossa oli ainoastaan kentällä TAM:n (Luftwaffen teknisen kenttähenkilöstön) asentama Laderdruckerhohung Rüstsatz eli korotettu perusteho. Laderdruckerhohung Rüstsatz eli Laderdruckerhohung kit nosti pelkän perusversion tehot 1776 ps:stä (1,750 hp) 1900 ps:ään (1873 hp) 1,7 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla (rpm) ns. “Blue Grade” 87 Oktan B4 lentokonebensalla (liittoutuneet luokittelivat B4 bensan 87 – 90 oktaaniseksi). Ko. 1900 ps tehoisten Dora-mallien (ensimmäiset valmistetut Dorat, yhteensä 183 kpl:tta) maksimihuippunopeus oli ainoastaan noin 678 km/h @ 6600 m ETC-504 räkillä ja noin 688 km/h @ 6600 m ilman ETC-504 räkkiä. 1900 ps:ää (1873 hp) oli alhaisin max. moottoriteho Dorilla marraskuun -44 lopusta lähtien, johon mennessä kaikkiin noihin alkusarjan 183:een Doraan oli asennettu Laderdruckerhohung Rüstsatz.

Muut ja etenkin myöhemmin valmistetut Dorat kuten yleisimmät Dorat B4 löpöllä + MW-50:llä tai Oldenburgilla (yksinkertaistettu versio MW-50:stä, samat tehot kuin MW-50 Dorilla); max. tehot 2130 ps (2100 hp) 1,8 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla, C3-Einspritzung Dorat (C3 löpö ruiskutusmoottorilla; max. tehot 2250 ps (2219 hp) 1,95 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla), A Lader als Bodenmotor Dorat (C3 löpö ja moottori erityisellä matalalentoon varustetulla compressorilla; max. tehot 2637 ps (2600 hp) 2,02 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla), Sonderstartspitze Dorat (B4 löpö + spesiaali nousuteho/boosti; max. tehot 2250 ps (2219 hp) 2,02 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla) ja muutamat koekappale Dorat (B4 löpö + MW-50 + GM-1, ); max. tehot 2650 ps (2613 hp) 1,8 ata moottorinpaineilla ja 3250 kierroksilla) olivat kaikki huomattavasti nopeampia (liittoutuneet luokittelivat C3 bensan 95/130 – 98/130 oktaaniseksi).

Em. lisäksi saksalaiset joutuivat tuona ajanjaksona taistelemaan huomattavaa ylivoimaa vastaan. Näin ollen Dortenmannin Dora ilmavoitot olivat uniikkeja saavutuksia ja osaltaan jopa vailla vertaansa.

Joka tapauksessa erinomainen pienoismallinäkemys Dortenmannin Dorasta, etenkin vaikeassa ja pienessä 1/72 mittakaavassa; huipputyötä! Enpä minäkään olisi uskonut, että kyseessä on 1/72 mittakaavan malli, ellet olisi sitä maininnut ja ottanut kuvaa missä sormet näkyvät. Olinkin odottanut jo pitkään, että koska näen jossain mittakaavassa Dortenmannin Doran pienoismallin. Niin ja maalaustyö on huippu!

Terveisin,

AJ

Suositeltavaa luettavaa Dorista ja Dortenmannista:

Jerry Crandall: The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One Fw 190 D-9, Eagle Editions Ltd, 2007. Crandallin Fw 190 Dora teos on ns. The ultimate book of Dora 9 eli lyhyesti sanottuna sitä pidetään parhaana ja kattavimpana teoksena Fw 190D-9:stä; huolimatta siitä, että teos on kaksiosainen ja Volume 2 julkaistaan vasta tämän vuoden loppuun mennessä. Itse pidän Volume 1:stä aivan mahtavana teoksena ja odotan Volume 2:n ilmestymistä. Crandallin teoksesta voisivat muutkin ilmailun historoitsijat/kirjailijat ottaa mallia – Crandall todella nostaa ilmailuhistorian kirjallisuuden tason riman korkealle.

Donald Caldwell: JG 26 The Top Guns of Luftwaffe, The JG 26 War Diary Vol.1 & 2, JG 26 Photographic History of Luftwaffe’s Top Guns, Ballantine Books tai Grub Street, 1996 – 1998

Jerry Crandall: Doras of the Galland Circus, Eagle Editions Ltd, 1999

Axel Urbanke: GREEN HEARTS, First in Combat with the Dora 9, Eagle Editions Ltd, 1998

Dietmar Harmann: Focke-Wulf Fw 190 Long Nose An Illustrated History of the Fw 190 D Series, Schiffer, 2003

Peter Rodeike: Focke Wulf Jagdflugzeug Fw 190 A Fw 190 'Dora' Ta 152 H, Prien tai Struve-Druck, 1998

Heinz Nawarra: Focke-Wulf Fw 190 & Ta 152, Foulis, 1988

Anthony Shennan and Geoffrey Pentland: FOCKE-WULF Fw190 & Ta152 DESCRIBED - Part 2, Kookaburra Technical Publications, 1970
Huikean nättiä ja siistiä työtä pienessä mittakaavassa! Tarkasti on maalattu vapaalla kädellä.
On oikein hieno pienen mittakaavan kone.Ihme ,ettei kukaan ole sanonut mitään pakokaasuvanoista,omasta mallista ne puuttuu aika useinkin tai pitäisi olla jo vähänkin lennetys koneessa.Ehkä kaikki moottorit ei niin hirveästi puskeneet vanaa.
Teppo Toiviainen kirjoitti:
On oikein hieno pienen mittakaavan kone.Ihme ,ettei kukaan ole sanonut mitään pakokaasuvanoista,omasta mallista ne puuttuu aika useinkin tai pitäisi olla jo vähänkin lennetys koneessa.Ehkä kaikki moottorit ei niin hirveästi puskeneet vanaa.
Kyllä ne tuolla näkyy, ehkä hillitysti, mutta parempi niin, kuin överinä
Monet kiitokset kehuista ja kommenteista!

Juu, päiväyksessä näyttää mallin olevan lisätyn eilen, kun kirjoittelin silloin tuon tekstiosuuden ja tänään lisäsin lisäsin kuvat ja julkistin kansion.

Tuo peräsin on tosiaan voinut olla ollut kokokeltainen. En sen kummempaa tutkimustyötä tehnyt, maalauksen tein Eaglecalin ohjeiden mukaan (poislukien tietenkin tuo rungon värirajamoka sekä kannuspyörä, johon en käynyt maalaamaan maadoittavan rengastyypin erottavaa valkoista sivuseinämää). Pienellä googletuksella löysin useita samasta koneyksilöstä rakennettuja malleja, kaikissa vain peräsin keltainen. Seurasin enemmistön "esimerkkiä".
Tuossa AJ:n mainitsemassa Crandallin vuoden 2007 kirjassa varmaan oli tuoreempaa tietoa perän keltaisen laajuudesta? Dekaalit näkyvät olevan vuodelta 2003, ja oletusti laadittu silloisten referenssien pohjalta.
No huhhuh. Kuolailin liki tunnin työtäsi ihillessa. Edellä tulikin jo superlatiivejä aika lalla. Yhdyn niihin ja annan neljä pojoa.
Kylläpä on ilo katsella pienen mittakaavan vulffia.Rakennusjälki hienoa ja tarkkaa,enpä moitittavaa juurikaan löydy.Maalipinta on onnistunut mageesti;)Kuin koko kone myös toimiva ja asiallinen kokonaisuus jonka kruunaa mukava selostus rakennusvaiheista.Viikon mallia pukkaa.
Hieno perusmittakaavan kone ;) , kuvien perusteella menisi tosiaan ihan isommankin mittakaavan lentolaitteesta.

1/72 kunniaan !
AJ 5.9.2009 20:20 Vastaa lainauksella
Moi Eetu,

Joo, tuossa Crandallin "The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One Fw 190 D-9, Eagle Editions Ltd, 2007" teoksessa on profiilikuvat + maalausohjeet Dortenmannin Dorasta W.Nr. 210003 kaikissa kuoseissaan; sivut 24 -25 "Red 1":stä, sivut 90 - 91 + sisältösivuilla viii - ix jättikuva "Black 1":stä ja sivut 96 - 97 "Yellow 1":stä. Luonnollisesti kirjassa on otteita Dortenmannin päiväkirjasta (täydentään Axel Urbanken GREEN HEARTS teosta ja Caldwellin teoksia JG 26 The Top Guns of Luftwaffe, The JG 26 War Diary Vol.1 & 2, JG 26 Photographic History of Luftwaffe’s Top Guns) + tietysti originaalit kuvat Dortenmannista ja hänen Dorastaan.

Crandallin Dora-teoksissa Volume One + Volume Two käydään tiettävästi läpi kaikki tunnetut Dorat valokuvineen. Jo pelkästään Volume ykkösessä on hienoja ennen julkaisemattomia valokuvia (tietysti myös mukana on jo aiemminkin julkaistut valokuvat) + profiilikuvia koneista + operaatioraportteja yms…- todellinen referenssiteos mallarille. Volume kakkosessa on puolestaan lisää valokuvia + profiileja + operaatioraportteja myöskin D-11:sta & D-13:sta plus tekniset tiedot yms… Niin ja Volume ykkösessä on myös loistavat Koichiro Aben 1/48 mittakaavat yksityiskohtaiset piirustukset Dora Ysistä, sivut 331 - 338; voi verrata yksi yhteen, että onko eri 1/48 mittakaavan Dora mallinvalmistajien mallit oikeasti oikean näköisiä ja oikeassa mittakaavassa.

Kuten jo edellä todettu, Crandallin Dora-teosta Volume One + Volume Two pidetään jo maailmalla numero Uno Dora-teoksena, vaikkei Volume 2:sta ole vielä julkaistu (julkaistaneen ensi kuussa). Yhdyn kyllä tuohon globaaliin näkemykseen tavattuani jo jonkin verran Volume 1:stä ja sillä perusteella, että olen aikoinani lukenut nuo muutkin Dora-teokset. Odotukseni Volume 2:n osalta ovat täten myös erittäin suuret.
Maalaus on onnistunut erinomaisest, varsinkin huomioonottaen mallin pienen mittakaavan! Usein mallien täysmattainen pinta ei mielestäni ole lähelläkään realistista, mutta olet onnistunut tässäkin lähes täydellisesti ja vielä pienessä 1/72 mittakaavassa. Ainoa asia mikä töksähti silmääni, oli moottorin, tai siis ahtimen ilmanottoputken etureunan viimeistelemättömyys. Senhän kuuluisi olla etureunastaan pyöristetty ja virtaviivainen. Tämä on kuitenkin kokonaisuuteen nähden pieni ja varmaankin "livenä" näkymätön asia.
--Jari
Onpa nätti Dora! Maalaus on tosiaan viimeisen päälle.
Edellä mainittuihin kommentteihin ei ole lisättävää. Kertakaikkiaan upea!!
Siisti dora. Täytyypä joskus kokeilla vielä noita 1:72 koneita itsekin.

Crandallin teokset on ihan ok, mutta JAPO-kustantamon D-9 kirjat ovat vielä vakuuttavampia, eli mielestäni enemmän "oikein" ja hyvin asiantuntevia, joskin samat tiedot taitaa kaikilla kirjojen tekijöillä olla käytössä…

Crandallin kirjojen ja Japon teosten jälkeen ei D-9 kirjoja juuri tarvitse ostella.

Focke-Wulf Fw 190D camouflage & markings Part I/II

www.japo.eu/preview.php?prod=2
www.japo.eu/products.php?prod=1
AJ 9.9.2009 11:20 Vastaa lainauksella
Moi Eetu,

en yritä kaapata threadiä ja viedä harhaan varsinaisesta topicista eli itse pienoismallista, mutta pakko hieman kommentoida Heikin kommentteja Dora-kirjoista.

Moi Heikki,

Rohkenen olla vahvasti eri mieltä JaPon teoksista Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings – Part I & II vs Eagle Editions:n teoksista The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One & Two, vaikkei Volume Two:ta ole vielä julkaistukaan.

Vaikkakin JaPon Dora-teokset ovat sellaisenaan hyviä, ne eivät todellakaan yllä Crandallin teosten tasolle. Samoja lähteitä molemmat kustantajat ja tekijät kyllä aivan varmasti käyttävät, mutta sen lisäksi Jerry Crandallilla tiettävästi on aivan ainutkertaiset ja omaa luokkaansa olevat suhteet saksalaisiin lentäjiin ja ilmailuhistorian tutkijoihin; alunperin hyvin pitkälti eversti Ray Toliverin kautta (Toliver oli ensimmäinen liittoutuneiden edustaja, joka hyväksyttiin tasavertaisena Luftwaffen lentäjien sisäpiiriin ja hän kirjoitti yhdessä Trevor Constablen kanssa kerrassaan loistavan henkilöhistoriakirjan Erich Hartmannista – The Blond Knight of Germany).

Tämän lisäksi Crandall on osallistunut Focke-Wulf koneiden restaurointiin henkilökohtaisesti mm. Fw 190 D-9 Wk. Nr. 601088 (NM USAF, Dayton, Ohio/NASM, Washington D.C.), Fw 190 D-9 Wk. Nr. 210968 (Luftwaffe Museum, Berlin), Fw 190 D-13 Wk. Nr. 836017 (FHC Everett, Washington) ja Ta 152 H-0/R-11 Wk. Nr. 150020 (NASM, Washington D.C.) sekä ollut yhteistyössä The White 1 Foundatioinin kanssa.

Valitettavasti JaPon kirjojen tekijöillä Eric Largerilla, Marc Deboeckilla ja Tomas Poruballa ei ole aivan vastaavia suhteita ja eikä myöskään kokemusta Focke-Wulf koneiden restauroinnista ja täten pääsyä aivan kaikkiin yksityiskohtiin asian tiimoilta.

Pikakirjavertailu sisältöjen osalta yms…

Eric Larger, Marc Deboeck and Tomas Poruba: Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings – Part I, JaPo, 2005

Hardcover, 208 pages, approx. 250 photographs, numerous colour schemes, and camouflage profiles of 32 aircraft. English text

EU 59,95 € tai USA Amazon $164,50

ja

Eric Larger, Marc Deboeck and Tomas Poruba: Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings – Part II, JaPo, 2007

Hardcover, 272 pages, approx. 263 photographs, numerous colour schemes, and camouflage profiles of 52 aircraft. English text

EU 79,95 € tai USA Amazon $135,50

Eric Larger itsensä kommentit teoksistaan:

Part I explains the common rules used for camouflaging and marking of the type, and describes in great detail the various colour patterns applied to the different Focke-Wulf built Fw 190D-9 and D-11 production batches.

The content of Part II follows the outline of Part I, with rules and detailed descriptions of colour patterns applied to Fw 190D-9s and D-13s built by the type’s licence manufacturers, i.e., the Arbeitsgemeinschaft Weserflug (Arb. Roland), Mimetall Erfurt and Fieseler Kassel. Separate chapters are dedicated to the influence of repair work on the final appearance of aircraft, and the comparison of different Doras in single units at a specific time.

There is also a chapter with slightly different form. This "bonus“ chapter deals with detailed description of development of Fw190D with Daimler-Benz DB603 engines, including Fw190D-14 and D-15. The amount of work behind all these projects and books. One can speak in years and thousands of hours spent on our free time only.

We decided not to make a single book but a whole study on Fw190D-9 external rendering, aiming two goals :

1. Better description the produced aircraft's, enabling readers to recognise which factory or unit produced or flew a particular aircraft.
2. Give any information available for readers and modellers concerning their painting scheme according to the official documents we have and the rules that could be deciphered from photographs.

Of course during our researches we had the chance to discover other material concerning tests, performance, or other technical points of that machine, but this is definitively another project that could not be included in these 2 first volumes, except the aforementioned chapter as it was really important for us to share these documents as soon as possible with readers. One never knows what could be included in another new book !

Hermann 's book is a real master piece concerning the Dora-9 , I should recommend it.

All the best

Eric Larger”

Linkkejä JaPon kirjoihin en enää laita, kun olet ne jo laittanut. Suunniteltua Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings – Part III:sta ei enää julkaistane, koska Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings Part I & II:n pääkirjoittaja/tutkija Eric Larger menehtyi sydänkohtaukseen 10.10.2008.

Jerry Crandall: The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One Fw 190 D-9, Eagle Editions Ltd, 2007/2008 sisältö:

- Foreword by Oberstleutnant a.D. Karl-Heinz Ossenkop JG 26 D-9 pilot
- Brief story of prototype development
- Study of the five known types of gun cowls by factory
- D-9 into service with III./JG 54
- Pilot initial impressions including Dortenmann's first words…"What kind of contraptions are these?!"
- First losses and victories
- Excerpts of Hans Dortenmann's diary describing his all-Yellow tail 190, the first D-9 in service
- Combat stories of D-9 pilots from III./JG 54, JG 2, IV./JG 3, JG 26, JG 51 and JG 301
- The distinctive system of tactical markings and colors used by JG 301
- Approximately 365 black and white photos, plus 40 color photos may previously unpublished
- 72 color profiles by Thomas A. Tullis
- Situation reports of JG 2 Dora 9 activity during March 1945 attacking the Remagen bridge
- Flugbuch excerpts from Dora 9 pilots
- Accurate and detailed drawings by Koichiro Abe of the D-9, D-9/R5 and D-9 with the Ta 152 tail

Hardcover, 12.1 x 9.2 inches, 344 all color pages, approx. 365 photographs, numerous colour schemes, and camouflage profiles of 72 aircraft. English text

USA Standard Edition ISBN 0-9761034-5-1 $85.00

www.eagle-editions.com/dorabook.htm

Jerry Crandall: The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume Two Fw 190 D-9 D-11 D-13, Eagle Editions Ltd, 2009 sisältö:

1. Foreword by Doug Champlin, previous owner of Fw 190 D-13 “Yellow 10”
2. More photos of Fw 190 Doras from miscellaneous and unknown units, many previously unpublished.54 profiles and 17 top/bottom views plus many scrap pieces of artwork by Thomas A. Tullis
3. A large section telling the story of JV 44 and the Doras of the Galland Circus with corrections and updates including new previously unpublished photos
4. Very rare photos, profile and story featuring Adolf Galland’s JV 44 Me 262
5. New information, unpublished photos on the Fw 190 D-11
6. Detailed story of the rare Fw 190 D-13 and “Yellow 10” with new unpublished photos plus full color restoration photos
7. Newly discovered Dora 13 photo and profile
8. Section on WGr 21 cm and R4M rockets including interview with a JGr. 10 pilot with stories and profiles
9. Large section devoted to color and markings including 32 color photos of excellent recovered aircraft part samples with camouflage paint
10. 19 pages of patterns and colors used by the factories that produced the Fw 190 Doras with the appropriate national markings
11. Recognition bands, tactical and I.D. bands in full color
12. Actual patent papers filed by Warnecke and Böhm to register their break-through one-coat paint formula of polymer resin paint for better adhesion to aluminum and magnesium
13. Original existing paint formulas developed by Luftwaffe’s premier paint company Warnecke and Böhm of RLM colors
14. Camouflage notes by Michael Ullmann
15. Many technical features of main parts such as landing gear variation, propellers, including numerous color illustrations and scrap views plus many color parts manual images, reports and documents.
16. Reports of units operating the D-9 in service describing technical problems
17. A compilation featuring the study of recovered D-9s listing colors, units, pilots and technical details.
18. Total of 377 photos including 76 color images of Doras!
19. Complete listing of known Werknummern for Dora aircraft

Hardcover, 12.1 x 9.2 inches, 400 all color pages, approx. 377 photographs, numerous colour schemes, and camouflage profiles of 54 aircraft + 17 top/bottom views. English text

USA Standard Edition ISBN 0-9761034-1-0 $95.00

www.eagle-editions.com/dorabook2.htm

Lyhyesti:

JaPon teokset Focke-Wulf Fw 190D Camouflage & Markings Part I & II käsittelee nimensä mukaisesti lähinnä Dorien camomaalausta/väritystä ja merkintöjä, hyöstettynä hieman lisäinfolla; aivan kuten Eric Larger itsekin sanoi.

Eagle Editions:n teokset The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One & Two ovat huomattavasti laajempia, käsittäen Dorien camomaalauksen/värityksen ja merkintöjen (kuten JaPon teokset) lisäksi paljon muuta, kuten edeltä voi lukea. Näin ollen ne eivät missään nimessä ole yhteismitallisia; laajuudessaan ja yksityiskohdissaan Crandallin teokset ovat aivan omassa luokassaan – JaPo ei tule edes lähellekään.

Tämä ei tarkoita sitä, että JaPon Dora-teokset olisivat huonoja, päinvastoin ne ovat huippuja, mutta Crandall vaan pisti/pistää hieman paremmaksi.

Myös muillakin Dora-teoksilla on oma paikkansa, eikä Eagle Editions:n tai JaPon teokset tee niitä turhiksi, taaskin päinvastoin – kaikki teokset täydentävät toisiaan.

Urbanken ja Caldwellin teokset ovat selkeästi yksikköteoksia/historioita, Harmannin tekninen teos, Rodeiken mittava kehityshistoriateos, Nawarran yleisteos, Shennanin ja Pentlandin tekninen/camo & merkintä/keräilyteos jne…

No joo, eiköhän tämä rönsyily ole tässä, mutta jos haluaa investoida vain yhteen Dora-teokseen/teoksiin, niin ehdottomasti suosittelen Eagle Editions:n teoksia The Focke-Wulf Fw 190 Dora, Volume One & Two.
Eetu, hieno kone! Mukava nähdä, että täältä löytyy muitakin Dora-faneja:) Camoista en osaa sen kummemmin vielä kommentoida, koska omat referenssini ovat par'aikaa kaukolainassa Ikaalisissa. Säistystä olisi toki voinut olla vieläkin enemmän. Olivat melkoisen kosteita nuo kentät tuohon aikaan.
AJ:lle kommenttia, en todellakaan alkaisi laittamaan JaPon ja Crandallin kirjoja noin suorasukaiseen paremmuusjärjestykseen… Toki JaPon kirjat ovat hieman raskaslukuisempia ja tieteellisempiä, joten ne vaativat ehkä hieman enemmän paneutumista kuin Crandalin kirja, joten yleiskatsauksena voin ehkä paremmin suositella ainakin tätä jo ilmestynyttä Eagle Editionin kirjaa. Omistan molempien kustantamoiden kirjat ja olen tutkinut niiden tuloksia camojen osalta mielestäni melko tarkkaan konekohtaisesti. Myös JaPon K-Mersu kirjat ahmineena, olen henkilökohtaisesti tullut siihen tulokseen, että JaPon kirjat ovat sittenkin tarkempia camo-tutkimusten osalta. Sinänsä yksioikoinen väite, että Crandallilla on ollut paremmat resurssit käytössään. AJ, sun kannattaa ehkä lukea uudestaan nuo JaPon kirjat… Tämä on niin mielenkiintoinen aihe ja herättää hupaisan paljon tunnekuohuja. Aikanaan ilmestyttyään Hyperscalen foorumeillakin oli kauhea sota aiheesta. Muiden muassa Crandallin vaimo(!) veti sivuilla hirveet herneet ja paasasi ummet ja lammet xD. Kunhan saan nuo kirjat takaisin kotiin Ikaalisista voidaan täällä sivuilla verrata hieman tarkemmin näitä juttuja vaikkapa konekohtaisesti.
AJ 11.9.2009 12:54 Vastaa lainauksella
Moi Mika,

Menee ott, mutta,

olen lukenut em. JaPon kirjat + ed. mainitut kaikki Dora-kirjat ja paljon muitakin Dora kirjoja. Arvion kirjoja ilman mitään emotionaalisia tunnekohuja, koska sinänsä minulle on aivan sama mistä kukin pitää eniten tai kokee parhaaksi, en myöskään saa palkkaa minkään kirjan tms… promootiosta.

Ei ole yksioikoinen väite, että Jerry Crandallilla on ollut ja on vieläkin paremmat resurssit käytössään, se nyt vain sattuu olemaan niin; suosittelen paneutumaan tarkemmin Crandallin taustaan ja taustajoukkoihin - se voi yllättää useat (Crandallin Dora-kirjoissa ei muuten ole lueteltu kaikkia hänen taustajoukkojaan; vain osa ja se listattu osakin on aika merkittävä).

En ole yllättänyt, että Judy Crandall olisi vetänyt "herneet nenään"; varmaan syystäkin, en tiedä; ja että eri foorumeilla olisi kiistelty aiheesta - varmaan kiistellään jatkossakin.

Kuten jo edellä sanottu JaPon Dora kirjat ovat hyviä, mutta huomattavasti suppeampia opuksia kuin Crandallin; kts. edellä sisällysluettelo ja Eric Largerin viesti, eivätkä siten edes oikeasti verrannollisia, kuten jo sanoin. Tieteellisyydestä sen verran, että kun kirjoitetaan maalauksesta/värityksestä ja merkinnöistä hieman eri tavalla ja tyylillä, se ei vielä tee toista opusta tieteellisemmäksi kuin toista (sama sisältö eri paketissa), mutta se tekee toisesta opuksesta kenties raskaamman/vaikeasti luettavamman kuin toisesta - mutta ei yhtään sen tieteellisempää.

JaPon Dora-kirjoissa (Part I & II) on yhteensä 480 sivua, noin 520 valokuvaa, 84 profiilia ja hieman lisähöystettä, kuten DB603-moottorin kehitys, Fw190D-14 & D-15 ja Wk. Nr. listaus valmistajineen (Rodeike itseasiassa teki jo aikoinaan kaiken pohjatyön kirjaansa varten koskien Dorien valmistusmääriä, Wk. Nr.:ta jne…)

Puolestaan Eagle Editons:n Dora-kirjoissa (Volume I & II) on yhteensä 744 sivua, noin 742 valokuvaa, 126 profiilia, pitkälti täysin samat asiat kuin JaPon kirjoissa ja paljon paljon muuta - vrt. jälleen sisällysluottelot, lienee sanomattakin ja itsestäänselvää, että Crandallin teos on merkittävästi laajempi.

JaPon kirjojen pääkirjoittaja/tutkija Eric Larger tosiaan menehtyi 10.10.2008; näin ollen, kuten jo sanottu JaPon kirjan Part III:sta ei enää tehtäne (tutkimusmateriaalin oikeudet ovat Largerin leskellä). Nyanssitietona sanottakoon, että ennen menehtymistään Larger ei myöskään ollut enää syystä tai toisesta kiinnostunut kirjoittamaan yhtään kirjaa JaPolle

Myöskin Tom Hitchcockin kirjoittama ja Crandallin Monogram Aviation Publications/Eagle Editions Ltd tulevaisuudessa julkaisema Fw Ta-152-kirja tullee yllättämään tietomäärällään useat.

Kannattaa odottaa sitä Crandallin Dora Vol. II julkaisua ja sitten verrata teoksia keskenään.

Parhain terveisin,

AJ