Pienoismallit.net

Southern Railways Conflat & Break Van

Olen hitaasti siirtymässä uusiin alueisiin, pienen mittakaavan juniin. Koska pidän rakentelusta, en tyydy pelkästään valmismalleihin, vaan haluan myöskin rakentaa kalustoa rakennussarjoista. Puuhastelun ilon lisäksi, näin pystyy tekemään värityksiä ja variaatioita joita ei valmiina saa.

Molemmat vaunut ovat Englantilaisen Pecon valmistamia Britti N-mittakaavaan 1:148. Nämä ovat siis hieman isompia kuin Keski-Eurooppalaisten valmistajien N-tuotteet, mutta silti vaunun pituus on vaivaiset 5 senttiä. Minulla Brittiläinen N sopii hyvin koska se on lähellä mittakaavaan 1:144 johon on yhä enenemissä määrin saatavilla lentokoneita ja sotilasajoneuvoja.

Vaunut ovat yksinkertaisia muovimallisarjoja. Yksiosainen alusta, kori, katto ja muutamia irto-osia liimattavaksi. Rakennussarjan mukana tulee akselit, lyijypaino ja Pecon näkemys Arnold-Rapido kytkimestä. Kytkimet ovat ehdottomasti muuten laadukkaan sarjan heikko kohta. Näin 2000-luvulla olisi korkea aika päästä eroon kohta 50-vuotta vanhasta Rapido-mallista. Lukuun ottamatta siirtokuvia, sarjassa on kaikki mitä tarvitaan toimivan mallin rakentamiseksi. Rakennussarjojen hinta on päältä kolme puntaa, joten ovat mielestäni halpoja.

Nämä ovat ensimmäiset junarakennussarjat jotka olen tehnyt ja ikävä kyllä harjoitteluksi meni. Kuten kuvista näkyy, kehittämisen varaa on vielä.

Vaunut edustavat Englantilaisen Southern Railwayn tyypillistä kalustoa 1930-luvulta. Vihreä vaunu on Containter Wagon, Conflat, nykyisten konttivaunujen edeltäjä. Avovaunun päällä on puusta tehty umpikontti. Näitä kontteja oli sekä rautatieyhtiöillä, että yksityisillä yrityksillä. Tyypillinen käyttö oli huonekalumuuttotavarat, mutta melkein mitä tahansa muuta irtotavaraa voitiin kuljettaa tämän päivän merikonttien tapaan.

Ruskea vaunu on 20Tons Break Van. Jarruvaunut olivat tyypillisiä Brittien saarten rautateille, ja olivat yleisessä käytössä pitkälle Diesel-aikaan. Rakennussarjan vaunu on varsin tyypillinen jarruvaunun edustaja.

Siirtokuvat ovat erikseen hankittu Fox Transferiltä. Erittäin laadukkaat, mutta kohtalaisen hintavat. Itseasiassa vähän liiankin laadukkaat. Kalvo (carrier film) on tiukasti kuvion ympärillä ja minulta meni kolme S-kirjainta ja yksi R ennen kuin sain rautatieyhtiön tunnukset asettumaan edes jotenkuten jarruvaunuun. Conflatin suhteen tuli tehtyä huono värivalinta ja oranssit merkinnät eivät oikein erotu vihreästä kontista. Lisäksi avovaunun suhteen tuli tehtyä käsittämätön ajatuskatko, koska mukamas aikaa säästääkseni en lakannut vaunua kiiltävällä. No asettelepa sitten siirtokuvia, joista pienimmät ovat n. millin korkuisia, mattapinnalle. No, ne jotka ovat erehtyneet tähän tietävät mitä tuskaa se on ja ymmärtävät miksi vaunumerkinnät ovat vinossa.

Olen kokeillut vanhentamista molempiin vaunuihin ja harjoitukseksi meni. Jarruvaunu kuivapensselöin raskaalla kädellä ja överiksi meni. Conflatin kanssa sujui hieman paremmin. Käytin Migin pigmenttejä ja kokemus oli positiivinen. Harjoittelun kanssa Mig-pigmentit voivat osoittautua näppäräksi tavaksi vanhentaa junamalleja. Olen saanut hyviä tuloksia valmismallijen kanssa, ja nopeus ja helppous ovat valtteja.

Tarkoitus on jatkaa N-projekteja. Seuraavaksi pitäisi kokeilla onnistuisiko omien siirtokuvien tulostus. Silloin saisi vaunuja joita ei varmasti löydy kenenkään muun radalta.

Kommentit

Hieno, vaikka en paljoa junista tiedäkkään. Pieni mittakaava kehittää varmaan hyvin sorminäppäryyttä.
Mittakaava on aika vaikea käsittää, näin 1:35 fanilla. Mutta, pienihän tuo on, ja hyvältä näyttää.
Olivatko Foxin siirtokuvat Methfix tai Pressfix -tyyppisiä, jolloin kantokalvo irtoaa merkinnän päältä eikä mallin pintaan jää lainkaan kantokalvoa. Em. tyyppiset siirtokuvat ovat aika yleisiä Brittein saarilla. Ne tuottavat aivan kuin maalatun jäljen - niitähän ei pahemmin käytetä muissa kuin rautatieaiheissa malleissa eikä kaiketi edes valmisteta muualla kuin Brittein saarilla.
Oho,onpa erikoinen pienoismalli ja mittakaavakin.Tällaisia en tiennyt olevankaan,ei tuntuis ees taskunpohjalla.Ei mut hieno.
Mukava nähdä englantilaisaiheista pienoisrautatietä suomessakin. Valitettavan harvinainen aihe, brittien kalusto höyryaikakaudelta on todella hienon näköistä.
Skaalakin on brittityyliin ihan omansa.Tilankäyttö/detaljisuhde on varsin hyvä kun mittakaava pyörii tuossa 1/100 tietämissä.Saa tehtyä näyttäviä kokonaisuuksia pieneenkin tilaan.
Petri Sallinen kirjoitti:
Olivatko Foxin siirtokuvat Methfix tai Pressfix -tyyppisiä, jolloin kantokalvo irtoaa merkinnän päältä eikä mallin pintaan jää lainkaan kantokalvoa. Em. tyyppiset siirtokuvat ovat aika yleisiä Brittein saarilla. Ne tuottavat aivan kuin maalatun jäljen - niitähän ei pahemmin käytetä muissa kuin rautatieaiheissa malleissa eikä kaiketi edes valmisteta muualla kuin Brittein saarilla.
Eivät ole. Ovat tavallisia vesiliukoisia. Siksi ne ovat pahasti vinossa konttivaunussa. Vesiliukoinen siirtokuva kun ei hirveän hyvin liiku mattapinnalla. Moka mikä moka. Silmin sitä ei juuri näe, mutta valokuvissa loistavat.

Pressfixhän ei tuota tällaista ongelmaa mattapinnalla. Minulla onkin joitakin ylijäämä paloja arkeista, joita olen kokeillut pressuihin. Tosi hyvin toimivat. Näitä raaputettavia on todellakin saatavana briteistä, mutta myöskin amerikkalaiset käyttävät näitä yleisesti. Ei lakkausrumbia. Ymmärtääkseni tämän tyyppiset siirtokuvat ovat yleistymässä sotilasmaakalustossakin.

Pasi

Höyryaika on minustakin mielenkiintoista. Oli alunperin tarkoitus tehdä 80-luvulle sijoittuva rata, mutta kun noi höyryt vaan ottavat valtaa. Rata on rakenteilla ja salakavalasti se vain muotoutuu höyryaikaan sopivaksi.

Kiitoksia kommeinteista. Kuvista ei oikein saa käsitystä kuinka pieniä nämä todella ovat. Olisi pitänyt laittaa kolikko vertailuksi. Tuon raiteen leveys on 9mm, siinä on vähän vertailupohjaa. Tämän syyn takia minun pokkarilla ei saa kunnon kuvia.

Toisaalta pienempääkin löytyy. Japanilaiset ovat kehitelleet TT-kokoa, jonka mittakaava on muistaakseni 1:350mm luokkaa.
Nättejä pieniä vaunuja, mutta mielellään katsoisin lähempääkin. Vähän turhan kaukaa kuvattuja.
Mahtavaa työtä näin pieneen scaalaan! Eipä taitaisi omat silmät riittää tällaisen tekemiseen mutta tässä on onnistuttu loistavasti.