Pienoismallit.net

Rintamamiestalo 1:160

Pieni on kaunista

1:160 (N) on todennäköisesti maailman toiseksi yleisin pienoisrautatiemittakaava. Mallien rakentaminen omin käsin näin pieneen mittakaavaan on suhteellisen vaativaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Suomalaisia aiheita ei tähän rautatiemittakaavan ole tarjolla rakennussarjoina suurilta eikä pieniltäkään valmistajilta. Sarjat on tuotettava itse harrastajaporukalla. Suomessa on toiminut jo jonkin aikaa N-mittakaavasta kiinnostunut yhdistys N Club Finland ry (NCF), jonka jäseniä kiinnostavat myös suomalaiset aiheet. Suomalaisen rintamamiestalon rakennussarja on NCF:n ja Suomen Rautatiemuseon tilaama yhteishanke, jonka pääsin suunnittelemaan. Toteutuksesta vastaa T:mi Mestarimallit. Valuosien originaalit on nikkaroitu muovista ja valut toteutettu tasovaluina itse. Syövyteosien piirrokset on toteutettu piirto-ohjelmalla. Rakennussarjoja myydään NCF:n jäsenille jäsenhintaan. Yhdistyksen jäsenet sekä ulkopuoliset voivat hankkia rakennussarjoja Suomen Rautatiemuseosta Hyvinkäältä.

Runsas syövyteosien käyttö tuottaa näin pienessä mittakaavassa siron, mutta samalla kestävän rakenteen. Muovilla ei päästää samanlaiseen tarkkuuteen, mikä näkyykin 1:160-mittakaavan massatuotantomalleissa joskus melko suurinakin kompromisseina.

Kommentit

J Pokki 21.5.2009 19:43 Vastaa lainauksella
Tätä valmista mallia tuli Hyvinkäällä Pienoisrautatietreffeillä katseltua ja jotain puhettakin taisi sarjasta olla, mutta en sisäistänyt että tämä olikin pääasiallisesti syövytesarja… Näin jälkeenpäin ajateltuna: Tietenkin, näinhän se järkevintä on toteuttaa!
Hienosti toteutettu malli. Tulitikkulaatikko kuvasta saa maallikkokin käsityksen rakennuksen koosta :)
on kyllä mahtava.