Pienoismallit.net

Toyota Hiace

super GL

Löysin hiacen viime syksynä ja ideoita oli heti rutkasti millainen mallista voisi tulla. Isoon takatilaan oli mahdollisuudet rakentaa vaikka mitä. Sinne vaihdoinkin muhkeamman sohvan ja sen taakse suunnittelin subbarikotelon. Sen päälle upotin vielä parin kaiuttimia. Vahvistimetkin löytyvät taaempaa.
Lattian tein kirsikan värisestä melamiininauhasta ja jalkalistat on aitoa puuta minkä tosin maalasin alumiinin väriin.
Ensin tv:n tilalle oli tulossa kaksi 7" näyttöä pleikkaria varten mutta teinkin sitten 47" tv:n. Ainakin siitä näkee paremmin…
Ulkopuolella tein muutoksia vain perään. Takaluukun tasoitin ja siirsin kilven paikan puskuriin, johon tein aukot takavaimentimille. Vaimentimet tein alumiiniputkesta ja lopuksi vielä kiillotin ne. Vanteet vaihdoin aavistuksen isompiin vaikka sarjan mukana tulleet olivatkin isot ja näyttävät.
Mallissa on toimiva jousitus, jonka avulla oli auto helppo säätää oikealle korkeudelle (todella alas) pelkästään ruuvia kiristämällä. Vanteista tosin jouduin "hieman" poistamaan tavaraa jotta sain ne siististi lokasuojien sisäpuolelle.
Auto maalattiin pohjamaalin jälkeen kullan väriseksi ja sen päälle suihkutin punaisen automaalin ja lakan. Myös vanteet maalasin samalla värillä.

Kommentit

On kyllä tyylikäs Hiace!
sämi 21.3.2009 17:44 Vastaa lainauksella
onse hieno hiace =)
Tyylikäs vehje! Pinkit vanteet tuo amistunnelmaa!
Todella asiallisesti tuunattu Hiace! Oletkos muuten tuunannut 1:1 autoja?
KimmoR 21.3.2009 19:17 Vastaa lainauksella
Annan kyllä propsia noista pleikkarin ohjaimista. Ne tunsi jo kaukaa pientä kuvaa katsoessa.
Ihan nätti paku.
Maalaus onnistunut ihan hyvin ja muutenkin onnistuneen oloinen!
Kiitoksia! joo on tullu myös oikeita autoja rakenneltua jonku verran.
Samuli L. 22.3.2009 12:11 Vastaa lainauksella
Joona Leinonen kirjoitti:
Tyylikäs vehje! Pinkit vanteet tuo amistunnelmaa!
Mielestäni noista vanteista on "amistunnelma" kaukana. On eri asia että auto on `tuning` tai `bling, bling`, kuin stereotyyppinen ammattikoululais-kilikalimaali-karvanoppa-rävellys pörinäpöntöllä.
Tämä paku mielestäni edustaa nimenomaan hyvällä maulla toteutettua tyylisuuntaa jolla auto pyritään saamaan yksilölliseksi ja massasta erottuvaksi. Kaiken kaikkiaan hienoja ja huolella tehtyjä yksityiskohtia joihin on selvästi panostettu. Väri on hyvä, sopii auton ilmeeseen. Myös maalatut vanteet edustavat nykyistä suuntausta nimenomaan euroopan tuning-scenessä. Propsit siitä. Ehkä jotkut pienet teippaukset esim. kromisena voisivat sopia henkeen.

****
tuliko subbari ja tv pakkauksen mukana?
Nätti Hiace. Kannattaa rekisteröityä www. fcma.fi/FCMABBS]fcma.fi/FCMABBS ja esitellä auto sielläkin.
Subbarin, vahvistimet ja ohjaimet tilasin erikseen. TV on omaa tuotantoa…
Onpa maukas laite! Omaperäistä muotoilua ja hienoja yksityiskohtia koko paku täynnä. Ehkä nuo ovien kahvat, kun ovat kuitenkin saaneet jäädä paikoilleen, olisin foilannut. Tai sitten poistanut ne kokonaan ja korvannut huomaamattomalla avausnappisysteemillä. Käy ihmeessä FCMA:n sivullakin esittelemässä!
morjens. elikkäs tää hiace on ihan pirun komia. itsellä ois kans kiinnostusta moista auto hakea rakentelu kohteeksi. onko tää muutes metalli vai muovi malli?? ja mistä oot tämän hankkinut??
mikko.k 4.6.2009 21:21 Vastaa lainauksella
Mistäs ostit tämän mallin ku haluttas itelläkki kokeilla tuota mallia.On muuten komia:)
Malli on muovia ja hankittu tietonikkarista, hesasta. Muistaakseni siellä oli viimeksi pari samantyyppistä hyllyssä odottamassa. malli tulee saamaaan päivitystä kommenttien innoittamana :)
Jeesus 24.7.2009 23:56 Vastaa lainauksella
model car import. löytyy kaupat linkin takaa :)
Komia poromiehen ferrari, niin kuin täälläpäin sanotaan.
on se niin hieno ja livenä viellä hienompi :D
komia on.Mistä ostit ja paljoko maksoi.Itse meinaan tehdä poikkeuksen ja ostaa tuommoisen hiacen.:)
Hieno on mut mistä teit/ostit subbarin??????????????
postipete kirjoitti:
Hieno on mut mistä teit/ostit subbarin??????????????
nyt vähän tarkkuutta ja malttia. lue pari kommenttia ylöspäin niin saat vastauksen
On kyllä nähty vaivaa ja myös jälki on sen näköistä!! KOMIA!!
Muuten hieno,mutta eiks toi subbari ole liian iso?Mistä sait/teit noi pleikkariohjaimet?
Kunnon piraatti Hiace
Kiitoksia kaikille kommenteista!
subbari vastaa noin 15":sta. Pleikka kamat on tilattu model car importista.
miten oot noin hyvä näissä malleissa?
Joona, missä näet pinkkiä???
Kale 11.4.2011 20:03 Vastaa lainauksella
Hieno Hiace ja korin väri passaa kyseiseen malliin ja samoten vanteet. Kunnon japski tyyliä.
Kilpailuta autovakuutuksesi! Ota uusi vakuutus kätevästi verkossa. Vakuutusten siirto hoituu automaattisesti ja palvelu on sinulle maksuton.