Pienoismallit.net

Giant

Jättiläinen
Osa pienehköä Night Goblin armeijaa jota olen keräillyt ja maalaillut pari viimeistä vuotta.
Jättiläinen esittää Gobliiniheimon mukana liikkuvaa yksilöä joka on vahvasti myös kyseisen heimon jäsen.
Luulen että Kyseisen Gobliiniheimon jäsenet uskovat tämän jätin olevan itse Korgin (tai mahdollisesti Morgin=)
ruumiillistuma!

Inspiraation malliin sain vanhasta Warhammer sääntökirjan Kuvituksesta jossa on kuva jättiläisestä jonka olkapäillä tasapainottelee gobliini antamassa ohjeita ja huutamassa käskyjä sen korvaan=)

Yritin saada malliin hieman Alkuasukasmaista tunnelmaa lisäilemällä koruja lävistyksiä ja rastoja.
Myös jätin tatuoinnit viestivät yhteenkuuluvuudesta Gobliineihin. Suurimman osan mallin modifioinnista toteutin Milliputilla…tosin pieniä määriä GreenStuffia tuli myös käytettyä.

Maalaus hoitui Citadelin akryyleillä.

Projekti oli kokonaisuudessaan erittäin hauska!!
sain käyttää mielikuvitustani vapaasti ja Mallin suuri koko mahdollisti monta hienoa juttua.

Kommentit

Hienoa maalausjälkeä!
Tuohan on ihan niinku meikäläinen krapula-aamuna =) Paitsi että mulla ei ole rastoja, ja päälaella on enemmän tukkaa… Todella onnistunut maalaus.
Hienoa työtä! Oletkos tuon arven rakentanut tuohon mahaan itse, vai oliko jo mallissa? Nahkakoru on myös upea, ja pidän myös siitä, miten gobliinilla ja kuu-bannerilla on ihan samanlaiset irvistykset. Tatuoinnitkin on hyvin onnistuneita, ei liian räikeitä.
Pahuksen komea jättiläinen. Tuo kaulalla roikkuva jättiläishämähäkin pää ja eturaajat on mainio idea. Skulptasit ne vissiin itse?
Mainiota maalausjälkeä!! Tämänlaiset "ötökät" vaan pilasi esim. loistavan leffan 300… Nykyään on vaan liian paljon örkkejä… ;)

Silti en malliasi mollaa… Hienosti toteutettu…
Näitähän näkee lähikuppilassa päivittäin. Eli teoksesta tulee mieleen perseaukinen Jorma, joka saanut kaljan tuskissa juoppuhulluus kohtauksen. Nuijalla uhkailun jälkeen käsi hamuaa kohti maksamatonta olut tuopposta baarissa ja takapiru huutaa JUO JUO.

Niin todella ilmeikäs ja upeasti toteutettu SUOMALAINEN MIES, jonka henki haisee tänne asti.
olpi 28.1.2009 08:39 Vastaa lainauksella
Näyttää aivan mun entiseltä tyttöystävältä.
Kiitos kommenteista!
Ajattelin, että jos porukkaa kiinnostaa nähdä. Niin voisin luoda tästä myös rakennus-blogin näin postyymisti…siinä voisi esittää kuvia myös ennen maalausta- vaiheesta, josta selviäisi miten mikäkin yksityiskohta on tehty???
Mikko Luoma kirjoitti:
Ajattelin, että jos porukkaa kiinnostaa nähdä. Niin voisin luoda tästä myös rakennus-blogin näin postyymisti…siinä voisi esittää kuvia myös ennen maalausta- vaiheesta, josta selviäisi miten mikäkin yksityiskohta on tehty???
Jep. Kyllä kiinnostaa.
Kantri 29.1.2009 13:36 Vastaa lainauksella
Jyrki Hirvonen kirjoitti:
Mikko Luoma kirjoitti:
Ajattelin, että jos porukkaa kiinnostaa nähdä. Niin voisin luoda tästä myös rakennus-blogin näin postyymisti…siinä voisi esittää kuvia myös ennen maalausta- vaiheesta, josta selviäisi miten mikäkin yksityiskohta on tehty???
Jep. Kyllä kiinnostaa.
Kyllä kiinnostaa.
ork mek 16.3.2009 21:32 Vastaa lainauksella
yksi hienoimmin maalatuista jättiläisistä mitä olen nähnyt!
kuuluuko tuo goblini tuonne olkapäälle? ja jäi myös mietityttämään nuo rastat nekin on varmaan tehty green stuffista.
Kyllä! gobliini on todella kuuluu sinne olkapäälle=)
Sen tarkoitus on ikäänkuin "ohjailla" jättiä.

Rastat on tehty Milliputista johon sekoitin hieman hamppukuitua=)